”Tieteellinen skeptismi edellyttää tieteellistä ajattelua"
Tieteellisen skeptismin tavoite on erottaa tiede epätieteestä ja näennäistieteestä. Tämä tapahtuu soveltamalla väitteisiin ja argumentaatioon tieteellistä menetelmää, selvittämällä kriittisesti onko väitteen tai asian puolesta löydettävissä tieteellisiä todisteita. Jos ei, niin tieteelliseen skeptismiin ei sisälly tavoitetta hankkia todistusaineistoa puolesta tai vastaan, siinä vaiheessa siirrytään tieteellisestä skeptismistä – jota teoriassa kuka tahansa voi soveltaa, kunhan ymmärtää omat rajoituksensa myöskin skeptismin suhteen – normaalin tieteellisen tutkimuksen piiriin.
Todistamisen taakasta
Keskeinen käsite skeptismissä on siis todistamisen taakka, kriittisyys edellyttää että väitteet tulee todistaa ja tieteellinen menetelmä puolestaan asettaa raamit sille miten todistaminen tapahtuu tieteessä. Todistamisen taakkaan liitetään yleensä ajatus, että lähtökohtaisesti väitteen esittäjän tulee todistaa väitteensä. Tämä kuitenkin edellyttää tulkintaa sen suhteen, milloin väite on oikeasti esitetty tosiasiana, eikä esimerkiksi vain epämääräisesti yhtenä mahdollisuutena spekulaatioissa. Lisäksi periaate edellyttää tulkintaa sen suhteen, milloin voidaan olla varmoja ettei väitteen esittäjä ole muuttanut mieltään, ennen kuin vedotaan todistamisen taakkaan. Jos kovin heppoisin perustein lähdetään todistamisen taakkaa vaatimaan, ääritapauksessa skeptikko itsekin voidaan tulkita väitteen esittäjäksi, jos hän päähänsä on hetkellisestikin luikahtanut sellainen ajatus, että väite pitää paikkansa – ennen kuin on alkanut tätä ajatustaan epäilemään. Myöskin itse väitteen sisältö edellyttää tulkintaa sen suhteen mitä on oikeasti väitetty. Ja monesti on niinkin, että väitteiden esittäjiä on lukuisia. Todistamisen taakan periaate ei auta mitenkään näissä siihen liittyvissä tulkinnoissa tai määrittämään, miten vaatimus todistamisen taakasta tulisi esittää jos se todellisuudessa jakautuu useiden eri ihmisten välillä.
Toisin sanoen, vaikka todistamisen taakka on tieteellisen skeptismin yhteydessä monesti esitetty hyvinkin merkittävänä filosofisena periaatteena, käytännössä se ei kuitenkaan ole muuta kuin maalaisjärkeen pohjautuva nyrkkisääntö ”jotta voit vakuuttaa tieteellisesti ajattelevan ihmisen, sinun pitää esittää hänelle tieteellisiä todisteita”. Ja Humen puntarina tunnettu ajatus, ”mitä epätavallisempi väite on, sitä enemmän sinun tulee nähdä vaivaa tällaisen henkilön vakuuttamiseksi”, on sekin yleisesti osa normaalia maalaisjärjen käyttöä. Onhan itse tieteellinen skeptismikin pitkälti maalaisjärjen käyttöä – tai ainakin sen pitäisi olla. Mitään suurta filosofista oivallusta tähän ei siis sisälly, ja yritykset muotoilla todistamisen taakan pohjalle jonkinlainen filosofinen sääntökokoelma, käytännön tilanteissa esitettävien vaatimusten tulkitsemiseksi, ei tulisi varmaankaan johtamaan mihinkään.
Tieteen periaatteet
Koska tiede itsessään perustuu kriittiselle ajattelulle ja tieteelliselle menetelmälle, sen voi tällöin katsoa määritelmän mukaisesti edustavan tieteellistä skeptismiä aidoimmillaan. Käytännössä tieteessä harjoitettava skeptismi on kuitenkin mekanismeiltaan hyvin eri tyyppistä kuin skeptikkoliikkeessä harjoitettava skeptismi. Yksi tärkeä ero on vertaisarvioinnissa, se on tieteen kulmakivi, mutta skeptikkoliikkeen julkaisut eivät sitä kuitenkaan noudata.
Vaikka kriittisyys onkin keskeinen periaate tieteessä, se ei ole kuitenkaan ainoa periaate. Toinen tärkeä periaate tieteessä on edistyvyys. Kriittinen ajattelu on käytännössä argumentaation ja väitteiden kriittistä analysoimista käytettävissä olevan evidenssin ja filosofisten peruslähtökohtien pohjalta. Analysointi puolestaan on työtä, joka on aina pois jostakin muusta työstä. Tieteen edistyvyys puolestaan edellyttää sitä, että resursseja – ja kriittistä ajattelua – ei hukata toimintaan joka ei kuitenkaan tuota uutta tieteellistä tietoa.
Kriittisten huomautusten ja kysymysten esittäminen ei välttämättä aina tuota uutta tietoa. Uutta tietoa ei saada esimerkiksi analysoimalla kriittisesti sellaisia asioita, jotka on tutkittu jo aiemmin läpikotaisin (ns. pyörän keksiminen uudelleen) tai jotka ovat epärelevantteja minkään uuden tiedon kannalta. Lisäksi edistyvyys toteutuu puutteellisesti, jos keskitytään ylianalysoimaan olemassa olevaa aineistoa, vaikka enemmän tietoa lisäisi se, että tuotetaan tutkimuksen keinoin uutta tietoa taikka kannustetaan vastapuolta tekemään parempaa tutkimusta olemassa olevan aineiston kritisoimisen sijaan.
Arvostelua esitettäessä on helppo syyllistyä em. näköalattomuuden lisäksi myöskin nihilismiin. Tällaista nihilististä asennetta edustaa sellaisen suhtautumisen hyväksyminen ja harjoittaminen, jossa arvostelun kohteena oleva vastapuoli nähdään vain heikkouksien ja kielteisten asioiden valossa, ilman että tavoitteena olisi huomioida myöskin vahvuuksia tai myönteisiä näkökohtia. Sen sijaan, että pyrittäisiin esittämään kritiikkiin liittyen rakentavia ehdotuksia, korjaamaan vastapuolen näkemyksiä tai toimintaa, tai kannustamaan vahvuuksien hyödyntämiseen, sikäli kuin sellaisia on. Toisin sanoen ylipäätään esittämällä sellaista rakentavaa kritiikkiä, joka ei ole mitenkään pois tieteelliseltä skeptismiltä.
Nihilismin ja näköalattomuuden välttäminen tulisi olla sisäänrakennettua skeptismiin useistakin syistä, joita on käsitelty tarkemmin toisessa artikkelissa. Lisäksi tieteellisen skeptismin edustaminen on käytännössä tieteellisen ajattelun edustamista. Ja tieteellisen ajattelun kulmakivenä puolestaan on ajatus, että tieteen tulee paitsi olla kriittistä, myöskin edistyvää.
Jotta tämä edistyvyys toteutuisi tieteellisessä ajattelussa, sen tulee aidosti edistää niitä osapuolten tavoitteita, mitä tieteellisen ajattelun soveltamisella tavoitellaan. Tieteeseen itseensä sovellettuna tämä tarkoittaa tieteen edistymistä itsessään, opiskeluun ja tiedonhankintaan sovellettuna edistyminen on oman tieteellisen tietämyksen laajentumista ja julkiseen keskusteluun sovellettuna tavoitteena on yleensä valistaa yleisöä tieteestä sekä sen tuloksista. Jotta edistyvyys toteutuisi, asiaan liittyvien osapuolten tieteelliset intressit pitää kyetä huomioimaan.
Edistämisen taakka
Toisin sanoen väittäessään edustavansa tiedettä tai tieteellistä ajattelua, skeptikoilla on velvollisuus toiminnallaan paitsi edistää kriittistä ajattelua, niin myöskin olla näin toimiessaan jarruttamatta vastapuolen tieteellisiä tavoitteita, ellei jarruttelulla ehkäistä näennäis- tai epätieteellistä ajattelua, tai jotakin tieteen etiikkaan liittyvää asiaa. Tätä periaatetta voisi kutsua edistämisen taakaksi, ja toisin kuin todistamisen taakka, tämän periaatteen voi katsoa heijastelevan jo maalaisjärkeä syvällisempää filosofista ymmärrystä tieteestä ja sen periaatteista.
Edistämisen taakka voidaan muotoilla lyhyesti näin: Tieteellistä ajattelua edustavalla arvostelijalla (tieteellisen skeptismin harjoittajalla) on velvollisuus arvostella asiaa sillä tavalla, ettei se asiaan nähden kohtuuttomasti haittaa tieteen tai tieteeseen liittyvien keskeisten arvojen edistymistä ja että myöskin itse arvostelu on edistyvää. Mikäli skeptikot väittävät täyttävänsä edistämisen taakan – esimerkiksi väittämällä edustavansa tieteellistä ajattelua – koskee tätä väitettä myöskin todistamisen taakka, siinä missä mitä tahansa väitettä. Muutoin kyse on parhaimmillaankin vain oletuksesta.
Mikäli skeptikot eivät onnistu omissa tavoitteissaan, se on skeptikkoliikkeen kannalta häpeällistä, mutta ei vielä ongelma, muutoin kuin sille itselleen ja käsitykselle tieteellisen ajattelun edustamisesta. Ongelmaksi edistämisen taakassa epäonnistuminen muodostuu silloin jos se tapahtuu niin, että haitataan merkittävästi tieteen edistymistä. Tieteen edistyminen voi häiriintyä silloin kun tieteellisen skeptismin harjoittaminen onkin vain näennäistä ja todellisuudessa kyse on pseudoskeptismistä. Mikäli riittävän suuri määrä ihmisiä sekoittaa pseudoskeptismin ja aidon skeptismin toisiinsa, sillä on vaikutusta myöskin itse tieteentekoon.
Tämä on nähty siinä, miten tieteen autonomia on vaarantunut ja samalla tieteen edistyminen häiriintynyt ilmastonmuutoskeskustelussa ja evoluutiotutkimus/geenimuokkauskeskustelussa. Samoja piirteitä näen myöskin parapsykologiaan liittyvässä keskustelussa, jossa monet arvostelijat ovat todellisuudessa pseudoskeptikkoja. Tämän takia pseudoskeptismille ei tule antaa liikaa jalansijaa. Pitää muistaa, että suurin osa skeptikkojen toiminnasta on kuitenkin aitoa ja tervettä, eikä sillä ole mitään tekemistä pseudoskeptismin kanssa – siihen tulee skeptikkoja myöskin kannustaa. Toisaalta ei ole paljonkaan todisteita myöskään siitä, että skeptikot ovat todellakin käytännössä onnistuneet tavoitteessaan lisätä ihmisten kriittistä ajattelua, mutta niin kauan kuin tätä kuitenkin vakavasti tavoitellaan, toiminta ei ole myöskään ristiriidassa edistämisen taakan kanssa.
Vaikka pseudoskeptismiä esiintyykin monesti juuri skeptikkoliikkeen puitteissa, epätervettä skeptismiä esiintyy varmasti muissakin yhteyksissä. Se, miksi monesti juuri parapsykologian harrastajat ovat kiinnostuneet pseudoskeptismistä ja sen arvostelusta, ei johdu suinkaan vain siitä että parapsykologit kokisivat sen uhaksi oman tutkimustoimintansa kannalta. Merkittävä syy tässä on myöskin se, että pseudoskeptismiä ei ole ilmiönä paljonkaan tutkittu ja tiedettä koskeva folklore on kiinnostava tutkimusaihe. Parapsykologia on osittain folkloren käsittelyä ja pseudoskeptismi koskettaa varsin suuressa määrin parapsykologiaa, joten ei ole ihme että parapsykologit kiinnostavat myöskin tieteen folkloresta pseudoskeptismin yhteydessä.
Sivua päivitetty viimeksi 17.9.2015.