Herttoniemen kartano

Kartanossa kummittelee

Linnanrakentajantie 12, Helsinki

Herttoniemen kartanon historia juontuu 1400-luvulle jolloin alueella toimi Laurens Hertoghen omistama rälssitila. Tila päätyi 1600-luvulla Jägerhornien suvulle ja 1700-luvun alussa alueen tilat yhdistettiin kartanoksi tullitarkastaja Petter Wetterin toimesta.  Myöhemmin kartano päätyi Carl Sederholmin isoisoisän Johan Sederholmin omistukseen, jonka jälkeen kartano päätyi kuuluisimmalle omistajalleen, Carl Olof Cronstedtille.

Vara-amiraali Cronstedt syntyi 3.10.1756 äitinsä Hedvig Juliana Jägerhornin suvun omistamassa Puotilan kartanossa, joka on nykyisin yksi pääkaupunkiseudun tunnetuimpia kummitustaloja. 1500-luvulta peräisin olevassa kartanossa kuuluu kokijoiden mukaan ullakolla selittämättömiä ääniä, askelia, ja joskus jopa puhetta.  Kartanossa väitetään myös nähdyn vaalean vanhan naisen hahmon, myöskin pikkupojasta on liikkunut väitteitä. Kummitteluun liittyy tarina, jonka mukaan nuori morsian Birgitta Jägerhorn odottaa Suureen Pohjan sotaan lähtenyttä, Pultavan taistelussa kaatunutta sulhoaan palaavaksi - hyvän tarinan arvoa tosin ehkä vähän laskee, että Puotilan Birgittaa ei ole kirkonkirjojen tai muidenkaan dokumenttien valossa ollut lainkaan olemassa, ainakaan tällä nimellä. Puotilan kartanorakennuksessa on toiminut pitkään ravintola. Kaupungin myydessä kartanon, se oli päätyä Krishna-liikkeen ylläpitämäksi kasvisravintolaksi ja henkiseksi keskukseksi, mutta paikallisten asukkaiden vastustuksen takia lopulta heille neuvoteltiin toiset tilat Malminkylän kartanoon. Kartanon remontoi käyttöönsä paikallinen liikemiesryhmä.

Cronstedtista huhuttiin, että hän olisi myynyt Suomenlinnan eli silloisen Viaporin venäläisille 1808-09 - historiantutkijoiden mukaan väitteellä ei ole kuitenkaan pohjaa. Mies oli ansioitunut laivastoupseeri, joka nimitettiin Suomenlinnan komentajaksi ennen sodan syttymistä ja käytti Viaporin piirityksestä selviytymiseen jopa omia varojaan. Lopulta hänen komennossaan linnoitus kuitenkin antautui venäläisille joukoille ampumatta laukaustakaan hyökkääjää kohti, jonka valossa esimerkiksi Runeberg kirosi hänet runossaan.

Sodan jälkeen amiraali eristäytyi Herttoniemen kartanoon, jonka kellarin uuniin hänen uskottiin muuranneen petturuudestaan palkkioksi saamansa kultasaaliin. Kultaa ei ole löydetty, mutta syyllisyyden kalvama upseerin hahmon väitetään nähdyn kummittelemassa kartanossa ja sen puistossa, yhdessä naispuolisen aaveen kanssa, jonka uskotaan olevan Cronstedtin vaimo. Erään tarinan mukaan venäläiset onnistuivat huijaamaan Cronstedtia tynnyreillä, jossa olikin muutamien hämäykseksi päälle aseteltujen kultarahojen alla vain pelkkää hiekkaa. Herttoniemen kartano toimii nykyisin museona, joka on auki yleisölle joka kuun ensimmäisenä sunnuntaina, kesäaikaan joka sunnuntai, klo 12-14.

Cronstedtin taru päättyi Vantaalle Helsingin pitäjän kirkonkylällä sijaitsevan Pyhän Laurin kirkon hautausmaalle. Tarina kertoo, että kun Cronstedt laskettiin haudan lepoon, tapahtui jotakin merkillistä. Hautakappelin valtasivat kyykäärmeet, jotka estivät Cronstedtin viemisen sinne. Käärmeistä päästiin eroon vasta, kun hautakappelin sisäänkäynnin yläpuolella olevaan Crondstedtin sukuvaakunaan lisättiin omaa häntäänsä syövän käärmeen kuva merkiksi Cronstedtin petturuudesta. Pyhän Laurin kirkolla on myöskin oma kummitustarinansa ja kirkolla järjestetään myöskin kesäisin opastettuja kulttuurikierroksia.

Herttoniemen kartanon tarinan aavemaisempi puoli jäisi helposti vain kaupunkitarinan tasolle monien muiden vastaavien kertomusten tapaan, ellei tutkijoilla olisi todella ensi käden tietoa paikalla tapahtuneista selittämättömistä asioista. Parapsykologian instituutti järjesti marraskuussa 2013 kummitustalokierroksen, jonka jälkeen neljä kierroksen osallistujaa jäi syömään ravintola Wanhaan Myllyyn, joka sijaitsee 1700-luvulta peräisin olevassa Herttoniemen kartanon sivurakennuksessa. Pehtoorin tuvassa. Mukana olivat mm. instituutin toiminnanjohtaja Jani Lassila ja Rajatiedon Yhteistyö ry:n puheenjohtaja Tero Säilä.  Ruokailun päätteeksi tarjoilija tuli kysymään ryhmältä jälkiruokatoiveita ja samaan aikaan suoraan yläpuolelta, talon ryömintäullakolta alkoi kuulua kopsetta, aivan kuin lapset olisivat juosseet siellä edestakaisin. Asiaan kiinnitti ensimmäisenä huomiota tarjoilija, ihmetellen ettei siellä pitäisi olla ketään - äänet kestivät noin 10 sekuntia, eikä kukaan läsnä olleista ehtinyt niitä nauhoittaa, sillä laitteet eivät olleet tuolloin valmiiksi päällä. Selvisi että ainoa sisäänkäynti ullakolle on luukusta ravintolan keittiön puolella, joka käytiin tarkistamassa.

Heti tämän jälkeen ryhmälle soitti eräs alan harrastaja ja kuultuaan välikohtauksesta nosti esille sen vaihtoehdon, että tapahtuma olisi ollut ravintolan henkilökunnan masinoima. Keittiössä ei ollut mitään merkkejä tällaisesta; tiloissa työskenteli ravintolan kokki. Tarjoilija puolestaan vaikutti aidosti yllättyneeltä sekä äänistä että kuultuaan nelihenkisen ryhmän taustoista. Porukka istui sivuhuoneessa, eikä tarjoilijalla ollut juuri tilaisuuksia havaita sattumalta, että ruokapöytäkeskustelut ja vierailu kartanolla liittyvät selittämättömiin ilmiöihin. Henkilökuntaa haastateltiin vasta tämän episodin jälkeen, jolloin tarjoilija kertoi selittämättömistä kokemuksistaan Tuomarinkylän kartanolta. Tämä kartano on kuitenkin jo oma tarinansa..

Sivua päivitetty viimeksi 2.1.2015.