Parapsykologiksi tuleminen on Suomessa hyvin vaikeaa, sillä lähimmät koulutusta tarjoavat tahot ovat ulkomailla ja lisäksi työllistyminen tällaisella alueella on kovin epävarmaa. On kuitenkin olemassa useita tapoja osallistua parapsykologian tutkimukseen ja sen edistämiseen vapaa-ajan toimintana.
Tavallisen aiheesta kiinnostuneen kansalaisen näkökulmasta kenttätutkimustyö on se tutkimuksen osa-alue, johon on kiinnitettävä erityisesti huomiota. Kenttätutkimus sisältää haastattelujen tekoa, tapahtumien ja työn dokumentointia, näytteidenkeruuta, mittaussuorituksia, valvontatyötä sekä muuta kentällä suoritettavaa tutkimukseen liittyvää toimintaa. Tämä on siitä tärkeä paratutkimuksen osa-alue, että siihen voi varsinkin esitutkimusvaiheessa osallistua periaatteessa kuka tahansa, tarpeesta riippuen. Ja yleensä tarve vapaaehtoisille on suuri, sillä kenttätutkimukseen käytettävissä olevat resurssit ovat melko vähässä ja kärsivät toistaiseksi keskitetyn koordinoinnin puutteesta, koska ihmiset harrastelevat kenttätutkimusta hyvin matalalla profiililla, juuri kenenkään tietämättä.
Tyypillisesti kenttätutkimusta suoritetaan haastattelemalla selittämättömiä ilmiöitä kokeneita ihmisiä tai menemällä paikkaan, jossa on väitetysti tapahtunut tällaisia ilmiöitä. Jälkimmäisestä varsinkin kummituspaikkoihin suuntautuva toiminta on suosittua, mutta siihen liittyvät kenttätutkimukset pysyvät yleensä pienen piirin tiedossa. Erilaisten yksittäisten tapausten tutkimuksessa taas on ongelmana toisaalta se, etteivät ihmiset tiedä mihin ilmoittaa kokemuksistaan, mutta myöskin osaltaan tutkimusresurssien puute.
Niinpä kenttätutkimustyössä onkin ehkä tärkeintä edistää yleisön tietoisuutta alan tutkimuksesta, eli siitä mihin voi kokemuksistaan ilmoittaa ja mitä kautta saada tarvittaessa tukea. Eräs tehokas tapa toimia on jonkinlaisen julkisen keräyksen järjestäminen parakokemusten tiimoilta omalla alueella tai viiteryhmässä. Tutkimusaineistoa on mahdollista saada myös maksullisella ilmoituksella laajalevikkisissä tiedotusvälineissä, mutta ei ole toistaiseksi käytettävissä kovin eksaktia tietoa, kuinka kustannustehokasta tämä on. Lisäksi eräs varsin toimivaksi osoittautunut keino on kirjaston luvalla sijoittaa kyselylaatikon sisääntuloaulaan, jossa jaettavien lomakkeiden välityksellä ihmiset voivat ilmoittaa omista kokemuksistaan – täytettyjä lomakkeita voi tulla keskimäärin kolme-neljä päivässä. Mikäli liikut paljon erilaisissa liikkeissä, joissa on ilmoitustauluja, kannattaa myös hyödyntää niiden mahdollisuuksia, vaikka tällaisella ilmoitelulla onkin ehkä tavallista todennäköisempää joutua pilayhteydenottojen kohteeksi - ehkä yksi sadasta ilmoituksesta johtaa johonkin rakentavaan. Lopuksi ei voi myöskään olla korostamatta internetin mahdollisuuksia. Ihmisten tietoisuutta voi hyvin lisätä esimerkiksi käynnistämällä keskusteluja aihepiiristä, myöskin tutkimuslomakkeiden avaaminen on verkossa suhteellisen helppoa.
Alan tutkimustoimintaa voi edistää muillakin tavoin. Tärkeimpänä luonnollisesti alan rahoituksen hankkiminen, jossa korostuu solidaarisuuden ja viestinnän rooli. Solidaarisuus tarkoittaa tukea parapsykologian kaltaiselle väheksytyssä asemassa olevalle tutkimusalalle – varsinkin niiden pitäisi tämän tuen tärkeys ymmärtää, jotka ovat itse olleet vastaavassa asemassa tai tuntevat hyvin tällaiseen asemaan liittyvät ongelmat. Viestinnällä puolestaan viitaan mahdollisiin rahoituslähteisiin kohdistuvan valistuksen merkitykseen, jota ei juurikaan voi liikaa korostaa. Resursseista puhuttaessa pitää muistaa myös mahdollisuus toiminnan tehostamiseen, jossa jokainen voi tehdä osansa tiedottamalla omasta toiminnastaan ja ottamalla muiden toiminnan huomioon päällekkäisyyksien välttämiseksi sekä pyrkimällä yhteistyöhön muiden kanssa ja muodostamalla omat tutkimustavoitteensa kokonaisuutta silmälläpitäen. Tärkeää on ottaa tarvittaessa huomioon muiden mielipiteet sekä suuren mittakaavan linjaukset kehittäessä omia menetelmiä ja tavoitteita. Lisäksi keskeistä alan edistämisen kannalta on tutkimustoiminnasta valistaminen, jossa on korostettava erityisesti käännöstöitä, sillä niihin on tarvetta moninkertaisesti enemmän kuin löytyy tällä hetkellä vapaaehtoisia kääntäjiä. Myös lehtien mielipideosastot ja suhteet tiedotusvälineisiin kannattaa hyödyntää – ohjelma-aikaa on mahdollisuus jopa hankkia esimerkiksi Lähiradiossa.
Toiminta kenttätutkimuksen piirissä voi asettaa pari edellytystä. Ensinnäkin tutkimusaineisto on kerättävä huolella, jotta siitä on mahdollista tehdä johtopäätöksiä. Tämä tarkoittaa lähinnä sitä, että haastattelutilanteessa on vältettävä johdattelemasta haastateltavaa millään tavoin – on siis vältettävä tuomasta esille omia ennakko-oletuksia ja tekemästä ehdotuksia sen suhteen, mitä haastateltava tarkoittaa, lukuunottamatta tilanteita joissa pitää haastateltavan lausunnon merkitys on ennakolta melko selvä, eikä oikeaa tulkintaa ole aikataulusyistä mahdollista varmistaa ilman ehdottavaa kysymyksenasettelua. On erityisen tärkeää olla tarkkana, että ei tee vääriä tulkintoja haastateltavan lausunnoista, sillä se voi johtaa vääränlaiseen kysymyksenasetteluun ja uusiin väärinkäsityksiin, vaikka lopulta tällaiset väärinkäsitykset voidaankin yleensä nopeasti purkaa ja ajanhukka jää ainoaksi menetykseksi asiassa. Lisäksi näytteidenkeruussa on oltava tarkkana kontaminaation suhteen, jotta näytteeseen ei sekoitu siihen kuulumatonta ainesta – yleensä keruuvaiheessa lähdetäänkin siitä, että sen suorittaa asianmukaisesti pätevöitynyt henkilö. Sama koskee usein mittauksia ja dokumentaatiota, mutta mikäli tätä suoritetaan maallikon toimesta, on otettava tarvittaessa asiantuntijan tuella huomioon käytettävän välineen tekniset rajoitteet ja ominaisuudet.
Lisäksi toimintaan kenttätutkimuksen piirissä liittyy tapausten loppuarviointia ja johtopäätösten tekoa, jolloin edellytetään kykyä relevanttien asiainhaarojen objektiiviseen arvioimiseen. Nämä arvioitavat seikat voidaan jakaa muutamaan kategoriaan. Ensinnäkin on tapahtuman outousaste tai paranormaalisuus, joka tarkoittaa sitä, kuinka paljon tapahtuma poikkeaa tunnetuista ilmiöistä ja kuinka suuri on tällaisen tuntemattoman ilmiön apriori todennäköisyys. Toinen on tapahtuman selitettävyys, eli kuinka suurella todennäköisyydellä kerrotunlaisella tapahtumalla on jokin normaali selitys. Kolmas on memoraatin eli tapahtumaa kuvailevan kertomuksen laatu, joka kertoo kuinka suurella todennäköisyydellä tapaus voidaan selittää (normaalilla tai paranormaalilla tavalla) mikäli selittävä teoria tunnettaisiin. Neljäs kategoria on henkilökuva eli lähinnä silminnäkijöiden aistien ja muistikuvien sekä kertomuksen arvioitu luotettavuus. Viidenneksi on taustakuva eli lähinnä muiden vastaavien tapahtumien sekä sattuman vaikutus kuvauksen luotettavuudesta tehtävään arvioon. Lopuksi on vielä luokiteltava itse tutkimuksen laatu ja pätevyys. Kaiken tämän yhteisvaikutuksesta voidaan arvioida todennäköisyyttä, että raportille on olemassa jokin selitys ja esittää mahdollisia normaalihypoteeseja.
Toinen tärkeä tutkimuksen osa-alue on kokeellinen tutkimus ja teoreettinen työskentely. Teoriapuolella ei maallikolla ole useinkaan paljoa tarjottavaa, mutta kokeellisessa tutkimuksessa on periaatteessa kenellä tahansa mahdollisuus ottaa osaa vaadittavien toimenpiteiden suorittamiseen, pätevien tutkijoiden ohjauksessa. Jos epäilet kykyjäsi tutkimusavustajaksi, toinen tapa edistää kokeellista tutkimustoimintaa on ilmoittautua koehenkilöksi tutkimukseen. Tutkijat usein ilmoittavat koehenkilöiden tarpeestaan ja lisäksi on olemassa mahdollisuus ilmoittautua koehenkilöksi yleisesti tulevaisuudessa tehtäviin tutkimuksiin, tällainen lomake on ainakin Parapsykologian instituutilla. Kokeellisessa työssä käytetään paratutkimuksessa usein myös sellaisia laitteita, joita ei ole kaupalliselta sektorilta kovin helposti hankittavissa – elintärkeänä alan tutkimukselle voidaankin siksi pitää kolmannen sektorin toimijoita, jotka vapaaehtoisesti näitä laitteita väsäilevät.
Paul Aaltonen