Paranormaalit kokemukset ja uskomukset ovat suhteellisen yleisiä. Eri tutkimusten mukaan kymmenestä kolmeenkymmeneen prosenttia ihmisistä on kokenut ainakin kerran elämässään jotakin, mitä ollaan totuttu kutsumaan paranormaaliksi. Joissakin kokemusluokissa suhde voi olla vielä suurempi. Yleisimmin paranormaaleiksi kokemuksiksi luokitellaan mm. erilaiset ennalta tietämisen, telepatian tai toisen ajatusten aavistamisen, kuolleiden omaisten viestit ja näyt, henkiparannus, ruumiistairtautuminen jne.
Terminä paranormaali tarkoittaa, jotakin normaalin ylittävää tai sen vastaista. Yleensä tämän katsotaan tarkoittavan nykyisen tieteenkuvan kannalta selittämättömiksi jääviä kokemuksia ja ilmiöitä. Tiede kuitenkin muuttuu jatkuvasti, ja jokin mikä luokiteltiin paranormaaliksi vuosikymmeniä sitten, voi tulla vähitellen tieteen tutkimalle ja ymmärtämälle aluelle. Eräs tällainen kokemusluokka on mm. selväunet, eli unet, joissa niiden näkijä on tietoinen unitilastaan ja pystyy ohjailemaan sitä. Ennen 1970-lukua tätä pidettiin tieteessä ja erityisesti psykologiassa mahdottomana ja unen määritelmän vastaisena. Unet olivat tietellisen määritelmänsä mukaisesti tiloja, joissa ihminen ei tajunnut näkevänsä unta. Näin ollen selväunia pidettiin paranormaaleina ja niistä kertovia ihmisiä hieman vinksahtaneina. Muutaman unitutkijan pioneerityön tuloksena nykyisin tällaiset unet tiedetään kuitenkin normaaleiksi, joskin suhteellisen harvinaisiksi unikokemuksiksi. Paranormaali ei siis välttämättä viittaa mihinkään yliluonnolliseen selitykseen.
Tällaiset kokemukset ovat usein kokijalleen hyvin merkittäviä, ja saattavat muuttaa heidän suhtautumisensa elämään, itseensä ja toisiin ihmisiin perustavasti. Tällaisia kokemuksia ovat mm. kuoleman rajakokemukset sekä mystiset ykseyden kokemukset. Usein paranormaaleihin kokemuksiin liitetään yliluonnolliseen viittaava merkitys, ja kokemukset saavat merkityksen juuri tästä näkökulmasta. Merkittävät ja sinänsä mielenkiintoiset kokemukset ja ilmiöt ansaitsevat kuitenkin tulla tutkituksi myös tieteen piirissä.
Tieteessä tällaisia kokemuksia on tarkasteltu 1900-luvun alkupuoliskolta lähtien yleensä termin 'parapsykologia' alla. Aikansa arvostetut tieteentekijät liittyivät erilaisiin seuroihin, joissa koetettiin perehtyä ja tutkia paranormaaleita ilmiöitä meedioista telepatiaan. Taustalla oli useinmiten tarkoitus todistaa tällaiset ilmiöt yliluonnollisiksi ja materiaalisen tieteen riittämättömiksi maailmanselitykseksi. 1900-luvun parapsykologisesta tutkimuksesta saa helposti vaikutelman, että sitä koetettiin nostaa ikäänkuin tieteelliseksi uskonnon korvikkeeksi. Uskontojen maailmanselitykset olivat alkaneet väistymään tieteellisen tiedon tieltä ja tieteellisen aikakauden mittapuut täyttävää uskontoa kaivattiin. Parapsykologian voidaan siis katsoa olevan eräänlainen vastaus tähän tarpeeseen, vaikka uskonnollisista vakaumuksista riippumatonta tieteellistä kiinnostustakin löytyi.
1900-luvun loppupuoliskolle tultaessa ilmiöistä oltiin tehty jo tilastollista tutkimusta toisinaan myös yliopistojen piirissä. Välillä tutkimuksista saatiin hyviä tuloksia, mutta myös 1900-luvun lopussa yleistynyt skeptinen suuntaus on osoittanut positiivisten tulosten johtuneen usein puutteellisista koejärjestelyistä tai muista tekijöistä. Ihmiset kokevat siis usein paranormaaleiksi tulkitsemiaan kokemuksia ja todistavat tällaisia ilmiöitä, mutta kontrolloiduissa tieteellisissä kokeissa niitä ei olla vallitsevan akateemisen käsityksen mukaan saatu havaittua.
Tällä hetkellä paranormaaleiden ilmiöiden tutkimuksessa vaikuttaa alueen tutkimushistoriasta johtuvat kolme jännitettä. Toisaalta parapsykologia ei toimisi para-etuliitteen alla, jos alueen tutkijat eivät voisi ottaa huomioon mahdollisuutta paranormaalien ilmiöiden yliluonnollisesta pohjasta. Toisaalta skeptikot ovat osoittaneet ihmisten ja myös tutkijoiden herkkäuskoisuuden. Myös tutkijat ovat helposti höynäytettävissä ja tätä ovat jotkut tilaisuutensa nähneet käyttäneet toisinaan (taloudellisesti) hyväkseen. Mikäli joku onnistuu saamaan itselleen paranormaaleja kykyjä omaavan maineen, on nousu bestseller listoille taattu. Aihepiiri siis tuntuu kiinnostavan ihmisiä laajasti. Kuitenkin, mikäli jokin tutkija haluaa perehtyä perinteisesti paranormaalina pidettyyn aiheeseen, hän saa tottua salonkikelposten tutkijakollegoidensa ylenkatseeseen ja ainakin tutkimusmäärärahojen kuihtumiseen. Näin vahvasti vaikuttavat historian saatossa aiheeseen lyödyt leimat.
Yksi jännite siis on paranormaalin tutkimuksen leimautuminen lähes välttämättä yliluonnolliseksi (mikä toimii toisten tutkijoiden motivoijana: tieteeseen toivotaan paradigman muutosta, joka olisi oman hengellisen näkemyksen mukainen.) Toinen jännite on se, että skeptinen lähestymistapa on katsonut yliluonnollisen lähestymisen, jos ei mahdottomaksi, niin ainakin naurettavaksi. Kolmas jännite on kokemuksellinen. Ihmiset ovat kautta historian eri kulttuureissa kokeneet tämän tyyppisiä kokemuksia, ja niille on annettu eri kulttuuriperinteissä erilaisia selityksiä. Ennen tieteellistä aikakautta niitä pidettiin itse asiassa täysin normaaleina ja elämään kuuluvina kokemuksina, joiden kokijoita pidettiin useimmiten arvossa ja heidän neuvojaan kuunneltiin. Nykyään tällaisia ihmisiä pidetään monesti jopa mielisairauden oireista kärsivinä, vaikka useissa tutkimuksissa ollaan huomattu, että tämän tyyppiset kokemukset eivät ole sen yleisempiä psykopatologisista oireista kärsivillä kuin valtaväestönkään keskuudessa. Toisissa tutkimuksissa on jopa pantu merkille, että paranormaaleiksi luokiteltavien kokemusten kokijat ovat muita terveempiä joillakin psykologisilla mittareilla mitattuna.
Tällä hetkellä 2000-luvun alussa siis keskustelu paranormaalista käpertyy liiaksi yliluonnollista selitystä kannattavien ja skeptistä suhtautumista harrastavien kiistelyksi. Nykyisen tietämyksen valossa kummatkin kärsivät oman historiansa liiallisesta painolastista. Ihmiset kokevat toisinaan yleisestä poikkeaviksi luokiteltuja kokemuksia. Tieteellisellä lähestymisellä ei aina näytä olevan suoraa vastausta kokemusten selitykseen ja niiden merkitykseen. Ihmisen arkikokemukseen perustuva intuitiivinen selitys näyttää viittaavan ensimmäisenä yliluonnolliseen selitykseen (esim. "jos näen kuolleen isoäitini istuvan tuolissa sänkyni vierellä ja juttelen hänen kanssaan pitkään kuulumisista, niin silloin isoäiti tai hänen henkensä on aidosti ollut läsnä.") Ihmisellä on intuitiivinen taipumus tulkita kokemansa todeksi. Kuitenkaan luonnontieteellisissä koejärjestelyissä ei olla pystytty vakuuttamaan tiedemaailmaa siitä, että "yliluonnollinen" selitys olisi pätevä.
Paranormaalin alueessa on siis kysymyksessä toisiinsa löysästi nivoutuva kokemusluokka enneunista psykokinesiaan. Toisinaan niihin liittyy pelkästään kokemuksellinen puoli, mutta joskus nähtävästi myös fyysisessä todellisuudessa havaittu muutos. Moniin paranormaaleihin kokemuksiin näyttää liittyvän jonkinlainen muuntunut tajunnan tila, jossa tavalliseksi koettu mielen toimintatapa on muuntunut sisäisten tai ulkoisten tekijöiden vaikutuksesta. Kokemuksista on kuitenkin suhteellisen vähän tutkittua tietoa. Parapsykologian tutkimus on historiansa varrella keskittynyt luonnontieteellisen mallinsa mukaisesti enimmäkseen ulkoisesti havaittaviin ilmiöihin, ja koko alue on jäänyt ilmiöitä etsivän ja selittävän tutkimussuuntauksen jalkoihin. Kuitenkin kokijoille itselleen kokemuksen merkitys muodostuu usein sen poikkeavuudesta, eli siitä, että koetaan olleen kosketuksissa jonkin arkimaailmaa suuremman ja merkittävämmän kanssa.
Nykytutkimuksen haasteena näiden mielenkiintoisten kokemusten yhteydessä jää siis toisaalta yliluonnollisen leiman kanssa puikkelehtiminen ja toisaalta kokemusten merkityksen etsiminen. Tämä voidaan tehdä sekä luonnontieteen selittävin menetelmin että humanistisen tutkimuksen ymmärtävin menetelmin. On ehkä selvää, että paranormaalin tutkimusta ei kutsuttaisi paranormaaliksi, jos ei edes joidenkin alueen tutkijoiden mielessä olisi mahdollisuus todistaa kokemusten takana todella olevan jonkin nykyfysiikalle tuntematon todellisuus. Toisaalta kokemukset ansaitsisivat tulla tutkituksi sellaisinaan vailla ennalta lyötyä leimaa.
J. Lassila
Sivua päivitetty viimeksi 14.1.2015.