Parapsykologiaan liittyvillä ilmiöillä on pitkä historia myös shamaaneistaan tunnetulla Venäjällä. Ensimmäiset tiedot parapsykologian piiriin kuuluvista tutkimuksista länsimaissa saapuivat Venäjälle luultavasti 19. vuosisadan puolenvälin paikkeilla, jolloin aiheeseen liittyvä tutkimus oli kansainvälisestikin varsin järjestäytymätöntä (kuten on tunnettua, ensimmäinen alan järjestö, SPR, organisoitiin Englannissa 1880-luvun alussa). Parapsykologisen tutkimustoiminnan pioneerina Venäjällä voidaan tietojeni mukaan pitää Aleksander Aksakovia, joka harjoitti laajoja tutkimuksia aiheesta 1800-luvun viimeisellä puoliskolla, päästen valtiomiehenä matkustellessaan tutkimaan mm. tunnettua fysikaalista meediota David Humea. Näihin aikoihin kiinnostus parapsykologiaan nousi Venäjän eliittiin asti – tiedetään mm. että Tsaari Aleksanteri III oli jo varhain luonut yhteyden Foxin sisaruksiin. Hieman myöhemmin Tsaarin hallinto innostui puolestaan tunnetun parantajan ja selvänäkijän, Rasputinin kyvyistä. Tuolloin myös Venäläissyntyinen H.B. Blavatsky nousi kansainvälisesti tunnetuksi meediona ja Teosofisen seuran perustajana.
Järjestelmällinen parapsykologian kokeellinen tutkimus Venäjällä käynnistyi kun Vladimir Bekhterev toteutti vuosina 1919-1927 koesarjan telepatian olemassaolosta ihmisillä ja eläimillä. Samoihin aikoihin Bernard Kazhinsky toteutti telepatiakokeita arvioidakseen hypoteesiaan sähkömagneettisesta psi:stä. Hänen koetuloksensa olivat epävarmoja, joiden pohjalta hän piti sähkömagneettisen psi:n olemassaoloa edelleen hyvinkin mahdollisena. Myöhemmissä professori Turlyginin kokeissa tämä hypoteesi puolestaan näytti falsifioituvan viitteillä psi:stä, joka ei riipu sähkömagneettisille aalloille luonteenomaisista rajoitteista kuten nopeus ja tietyt fyysiset esteet. Myöhemmin samankaltaisiin tuloksiin päätyivät monet muutkin tutkijat myös Neuvostoliitossa, joka pakottikin tutkijat pohtimaan uudentyyppistä, mutta tuolloin vallinneen materialistisen opin kanssa ristiriidatonta teoriaa psi:lle.
Neuvostoliiton parapsykologian suuri nimi L. L. Vasiliev tuli kuvioihin vuonna 1932 ja parapsykologia institationalisoitui Venäjällä hänen toimestaan vuonna 1960. Tämä tapahtui Leningradin valtionyliopiston alaisuudessa toimivassa fysiologian yksikössä, jonne perustettiin tuolloin erityislaboratorio telepaattisten ilmiöiden tutkimukseen.
Heti toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliiton tuolloin harvojen parapsykologian harrastajien tietoisuuteen nousi alkuaan puolalainen ”ihmemies” Wolf Messing, joka nosti parapsykologiset ilmiöt itsensä Stalinin yhdeksi mielenkiinnon kohteeksi. Messingin väitetyt erikoislaatuiset kyvyt paitsi lukea, myös manipuloida toisten ajatuksia – eräänlaisella kaukohypnoosilla – nosti hänet ensisijaisesti Neuvostoliiton sotilasttiedustelupuolen kiinnostuksen kohteeksi. Tällä puolen saadut tulokset ovat mielenkiintoisia, vaikka valitettavasti varmentamattomia perustuen pitkälti Messingin itsensä väitteille – kuitenkin jo pelkästään julkisesti raportoidut kokeet yksityishenkilöiden ja Venäjän virallisten tutkimuslaitosten toteuttamana ovat hyvin mielenkiintoisia raportoiduilta tuloksiltaan. Messingin ohella tutkittiin Neuvostoliitossa joitakin muita poikkeuskykyjä, muun muassa henkilöä, jolla väitettiin olevan jonkintyyppinen röntgennäkö ja henkilöitä, jotka kykenivät lukemaan silmät peitettynä koskettamalla kohdetta – heidän väitettyjä kykyjään kutsuttaneen tänä päivänä dermo-optiseksi näöksi.
Parapsykologian institationalisoiduttua Venäjällä ala sai koko Itäblokin alueella tutkittavakseen joitakin poikkeuksellisen voimakkaita sensitiivejä, joilla näytti olevan paranormaaleja kykyjä. Yksi ensimmäisistä tällaisista henkilöistä, ja samalla ehdottomasti tunnetuin, oli Ninel Kulagina. Pian Kulaginan jälkeen ilmeni myös joitakin muita lupaavia samankaltaisia kykyjä, joista yksi oli ylitse muiden; hän oli B. B. Ermolaev. Syytä on mainita myös itseoppinut telepaatti Karl Nikolaiev, jonka innoittamana Neuvostoliitto aloitti sotilaallisen ohjelman potentiaalisten superkykyjen löytämiseksi ja kouluttamiseksi. Neuvostoliiton entisistä sateelliittivaltioista voisi mainita erityisesti Tsekkoslovakialaisen Pavel Spetanekin. Näitä superkykyjä tutkimalla niin Venäläiset kuin jotkut heidän harvat länsimaiset kollegansa, jotka pääsivät paikan päälle osallistumaan näihin tutkimuksiin, saivat merkittävää aineistoa psi-ilmiöiden puolesta ja saatiinpa samalla hyvälaatuiset edellytykset perehtyä näiden tapahtumien taustalla vaikuttavien ilmiöiden luonteeseen. Samanaikaisesti länsimaissa elettiin mielenkiintoisia hetkiä, erityisesti tapaus Uri Gellerin suhteen. Tuolloin esillä olleet merkittävät poltergeist-tapaukset eivät kuitenkaan olleet saaneet merkittäviä edeltäjiä tai seuraajia Venäjällä, tai ainakaan tällaisista ei ole ollut tietoja. Kenties kysymys on myös osittain Neuvostoliittolaisen materialismin luonteenpiirteistä, johon eivät mitkään henki-ilmiöiltä haiskahtaneet mahtuneet. Ainoastaan tunnettujen Neuvosto-tiedemiesten havaintojen ja johtopäätösten painostamana olivat ”perinteisemmät” parapsykologian ilmiöt vakiintuneet maassa, mutta niitä koskevat teoriatkin joutuivat mukautumaan materialismin tiukkaan maailmankatsomukseen. Esimerkiksi jälleensyntymääkin tutkittiin vain suggeroimalla koehenkilö kuviteltuun jälleensyntymään – oletus oli nimittäin, että vaikka ihmisen persoonallisuus ei selviäkään kuoleman jälkeen, suggeroimalla koehenkilö menneisyyteen tai tulevaisuuteen ikäänkuin kyseisessä ajassa ja paikassa elävänä henkilönä, voidaan saada koehenkilöstä ja hypnoottisesta suggestiosta riippuen hyvinkin tarkkaa tietoa tuosta ajasta ja paikasta.
Ensimmäiset kokeet nykyaikaisella tietotekniikalla ja satunnaislukugeneraattoreilla sekä monilla muilla detektoreilla psykokinesian, telepatian ja paranormaalin parantamisen parissa aloitettiin vuonna 1981 Moskovan bioenergotiikan laboratoriossa, jossa testattiin sekä lähi- että kaukovaikutuksia. Parhaimmillaan puhtaan sattuman todennäköisyys näissä kokeissa saavutti yli 1/100.000 p-arvoja. Vastaavia kokeita järjestettiin myös muualla Venäjällä, erityisesti Moskovassa ja suurimmat etäisyydet ”lähettäjän” ja ”vastaanottajan” välillä olivat tuhansia kilometrejä. Myöhemmin tämäntyyppisiä kokeita on tehnyt mm. Konstantin Korotkov omalla GDV-laitteistollaan, joka on kehittyneempi versio vanhasta Kirlian-kuvauksesta. Nykyisin Venäjällä on muutamia yliopistollisia parapsykologian tutkimuslaitoksia, runsaasti epävirallisempia tutkimusyksikköjä ja –organisaatioita sekä joitakin suoraan Venäjän valtion palkkalistoilla toimivia tutkijoita.
Teorioiden puolelta nykypäivän Venäjältä on kansainvälistä tunnettavuutta saanut erityisesti ns. torsionkentän teoria, jota ei länsimaissa erityisemmin arvosteta aiheesta tehtyjen väitettyjen kokeiden osoittauduttua perättömiksi (samoin on näin ollen asian laita kaupallisten torsion-generaattoreiden toimivuutta koskevissa väitteissä, minkä eräät suomalaisetkin tutkijat voivat yhdellä generaattorilla tekemillään kokeilla pitkälti vahvistaa), eikä itse teoriakaan saa laajaa kannatusta vaikka suuntaviivoja pidetäänkin oikeina. Tärkein tekijä kyseisen mallin vähäiselle arvostukselle onkin oikeastaan siinä, ettei se ilmeisesti tarjoa mitään merkittävää uutta, jota ei olisi jo esitetty muodossa tai toisessa aikaisemmin – pikemminkin kyseessä on vain yksi variaatio runsaasti esillä olleista ajatusmalleista, ja jotkut ovat tästä johtuen syyttäneet mallin esittäjää jopa plagioinnista.
Parapsykologiaan kuuluvien ilmiöalueiden tutkimuksen ohessa Venäjällä on harrastettu runsaasti myös muuta paranormaalin tutkimusta. Esimerkkinä voidaan mainita vaikkapa biolokaatio jonka piiriin kuuluu lähinnä ns. kaivonkatsonta. Monet muistanevat itäblokista myös pyramidivoiman ja itsestään teroittuvat partaterät. Myöskin ufotutkimuksen merkeissä Venäjä on ollut kansainvälisesti runsaasti esillä. Teorioiden puolelta tutuimmalta asiaan perehtyneelle varmasti kuulostavat Nikolai Kozyrevin näkemykset ajasta, joilla on nykyään monille suuri arvo kehitettäessä psi:n kattavia hypoteeseja. Maininnan arvoisena voidaan luonnollisesti pitää myöskin Semjon Kirlianin keksimää suurjännitteelle perustuvaa kuvaustekniikkaa, jota on tunnetusti hyödynnetty paljon parapsykologisessa tutkimuksessa. Jopa parapsykologisia ilmiöitä hyödyntäviä teknisiä sovellutuksia on erityisesti nykyään, mutta ollut jo viimeiset nelisenkymmentä vuotta, tarjolla Venäjän ja muiden entisten itäblokin maiden markkinoilla – niistä saatava todellinen hyöty jokapäiväisessä elämässä ja parapsykologian tutkijasta riippuu taas pitkälti siitä, kuka on kysymykseen vastaamassa. Vaikka helmiäkin saattaisi suurella vaivalla löytyä, nykyään pidetään suurena ongelmana markkinoilla tapahtuvia väärinkäytöksiä, millä tarkoitetaan tässä yhteydessä lähinnä asiakkaan huijaamista tavalla tai toisella – lainsäädäntö kun on alan palveluiden suhteen monessa maassa vielä alkutekijöissään, mikä on toisaalta ymmärrettävää kun vielä viimeiset vuosikymmenetkin ovat keskeisiltä osiltaan kuluneet kiistoihin itse ilmiöiden olemassaolosta. Mainittakoon lopuksi, että kommunismin romahtamisen jälkeen Venäjästä on tullut myös maa, jonka kautta merkittävä osa uusista uskonnollisista liikkeistä rantautuu ja on rantautunut Suomeen.
Kirjallisuutta:
Boldyreva, Liudmila B. & Sotina, Nina B. (2002). Physicists in parapsychology. Moskow: Hatrol.
Dubrov, Aleksandr & Puskin, Veniamin (1986). Parapsykologia ja moderni luonnontiede. Moskova: Kustannusliike Progress.
Lassila, J. Peter (2004). Paratutkimuksen kronologia [on-line].
Ostrander, Sheila & Schroeder, Lynn (1997). Psychic discoveries. London: Souvenir Press.
Ostrander, Sheila & Schroeder, Lynn (1975). Parapsykologiaa Neuvostoliitossa. Helsinki: Kirjayhtymä.
Vasiliev L. L. (1964). Mysterious phenomena of the human mind. Moskow: Polizdat Publisher
Sivua päivitetty viimeksi 14.1.2015.