Kummituskierros

Matka selittämättömien mysteerien maailmaan

"Kysymys ei ole vain onko paranormaalia olemassa, vaan voisiko maailmasta tulla hieman paranormaalimpi"

 

Parapsykologian tutkimuksesta on toistaiseksi ollut varsin rajallisesti käytännön hyötyä, alan ilmiöiden ja kokemusten selittäminenkin on osoittanut haasteelliseksi. Eniten parapsykologialla on merkitystä kulttuurin alalla, johon parapsykologian tutkimustoiminta itsessäänkin suuressa määrin kytkeytyy. Kaikista alan tutkimuskohteista, juuri kummittelun kaltaisilla ilmiöillä on suurin vaikutus ympäröivään kulttuuriin. Ja instituutin yhtenä tavoitteena on juurikin edistää parapsykologiaan liittyvää kulttuuritoimintaa maassamme, josta hyvä esimerkki ovat kummitustalokierrokset.

Myöhäiseen kellonaikaan käytävät keskustelut kummituksista eivät jätä ketään kylmäksi, uskoipa niihin tai ei. Kummittelun kaltaisiin ilmiöihin usein liitetty kysymys kuoleman jälkeisestä elämästä herättää ihmisissä uteliaisuutta ja toivoakin. Näitä ilmiöitä kuitenkin tarkastellaan liian usein julkisuudessa joko skeptisestä, uskonnollisesta tai kulttuurisesta näkökulmasta, vaikka aihepiirin tasapainoinen käsittely edellyttäisi laajempaa perspektiiviä, jossa olisi hyvä omata tietoutta psykologiasta, historiasta, filosofiasta ja tietenkin myös parapsykologiasta.

Kummitustalokierrokset

Tämän laajemman näkökulman edistämiseksi instituutti jakaa tietoutta tunnetuista mysteerikohteista ja -tapauksista Suomessa mm. järjestämällä kummitustalokierroksia osana järjestämäänsä toimintaa, joilla edistetään suuren yleisön tietämystä alueesta ja samalla alan tutkimustoimintaa Suomessa. Paljon kysyttyjä kierroksia on järjestetty toistaiseksi pienimuotoisesti Helsingin keskustan alueella, jossa on järjestetty muutamia erityyppisiä kierroksia - jotkut niistä ovat päättyneet Helsingin keskusta-alueen ulkopuolella sijaitsevaan kohteeseen, jossa olemme viivähtäneet pitempään ja kokeneet joskus omakohtaisestikin jotain selittämätöntä, vaikka varsinaista tutkimusta näillä kierroksilla ei tehdäkään (ainakaan järjestäjän puolelta). Kierroksilla on muutoinkin päästy satunnaisesti tutustumaan sisätiloihin ja tätä puolta kehitetään eteenpäin. Kierroksia on toivottu myös Turkuun ja Tampereelle, ja toiveisiin pyritään vastaamaan.

Esimerkkejä Helsingin kummitustalokierroksista:

Rajatiedon keskus - Albertinkatu 18 - Aleksanterin teatteri - Metropolia - Ruttopuisto - Lönnrotinpuistikko - Hotelli Marski

Kansallisteatteri - Mikonkatu 5 - Kappeli - Bockin talo - Valtioneuvoston linna - Yliopisto

Ruiskumestarin talo - Meritullinkatu 33 - Svenska Klubben - Vironkatu 1 - Vironkatu 7 - Vyötiäisen kortteli - Katajanokan kasino

Uusista kummitustalokierroksista tiedotetaan tapahtumasivuilla ja Facebookissa. Kummitustalokierroksia vetävät instituutin vapaaehtoiset tutkijat. Vapaaehtoiseksi voi ryhtyä henkilö, joka on suorittanut instituutin järjestämän parapsykologian ja anomalistisen psykologian peruskurssin. Alla olevalla lomakkeella voit antaa palautetta kummitustalokierroksista, joihin olet olet osallistunut.

Sivua päivitetty viimeksi 20.6.2016