Varsinkin skeptikot usein vetoavat Occamin partaveitseen tieteellisessä väittelyssä. Tämän parsimonian mukaan asioita tarkasteltaessa tarjottujen selitysten tulee siis karsia kaikki ylimääräiset tekijät eli tieteellisten teorioiden tulee olla mahdollisimman yksinkertaisia. Tämä tarkoittaa, että kilpailevista, yhtä selitysvoimaisista teorioista tulisi valita kaikkein yksinkertaisin, koska tämä on todennäköisemmin myös paras tai pätevin selitys.
Tästä ei kuitenkaan ole universaalin objektiiviseksi erotuomariksi väittelyissä. On nimittäin muutamia tilanteita, joissa se ei päde, sitä ei voida käytännössä soveltaa tai siitä ei ainakaan ole mitään hyötyä. Niinpä ajattelin laittaa tämän luettelon nyt tänne päiväkirjaanikin. Teoreettisista syistä (eli yleisen määritelmän puutteista) johtuen Occamin partaveitsi ei päde luettelon kohdissa 1 ja 7. Käytännöllisten rajoitteiden (eli lähinnä huonon soveltamisen) vuoksi myöskin 6 on sellainen tapaus, jossa Occamin partaveitsi ei päde. Lisäksi sitä sovelletaan usein vääriin tarkoituksiin, lähinnä kohdan 9 kuvaamalla tavalla. Kohta 4 on puolestaan rajatapaus, riippuen siitä miten määritellään "paras tai pätevin selitys" - jos se on yhtäkuin todennäköisin selitys, kyse on siitä ettei Occamin partaveistä voida täysin tälllöin soveltaa, mutta jos otetaan huomioon, että tuohon käsitteeseen voi liittyä moraalisia ulottuvuuksia kuten kohdassa 4 olen kuvannut. Ymmärrettiinpä nämä määritelmät kummin päin tahansa, tietoteoriaan perehtyneelle on ilmeistä että ns. todistuskynnyksen suhteellisuudesta johtuen todennäköisyyslaskelmat perustuvat jossain määrin käytännössä arvovalinnoille (koska kaikkea taustalla olevaa todistusaineistoa ei voida arvioida yksityiskohtaisesti, todistuskynnykset huomioon ottaen), vaikka tämä onkin usein marginaalinen tekijä. Lisäksi kohdat 2 ja 3, kertovat tapauksista, joihin Occamin partaveistä ei voi soveltaa, eli kaikissa tapauksissa "todennäköisimmin parasta tai pätevintä selitystä" ei ole edes periaatteessa mahdollista löytää - tällaiset kysymykset jäävät osittain uskon varaan. Sama koskee periaatteessa kohtaa 8, joskin tällöin kysymys on oikeastaan partaveitsen virheellisestä käytöstä, koska usein sen määritelmässä nimenomaan poissuljetaan selitysvoimaltaan erilaisten teorioiden vertaileminen (joskin tämä voi olla mahdollista siltä osin kuin teorioiden sovellutusalueet menevät päällekkäin). Lisäksi kohta 5 kuvaa sellaista tapausta, ettei Occamin partaveitsen soveltamisesta ole mitään hyötyä, samoin kuin kohta 2 siinä mielessä, että siitä ei ole hyötyä mielekkäässä ajassa.
Eli ainakin seuraavat rajoittavat seikat kannattaa siis huomioida, jos joku yrittää vedota Occamin partaveitseen:
Inhimillinen toiminta, jossa jollakin voi olla piilevä tarve peitellä asioiden todellista laitaa ja tarvittavat valmiudet tuottaa harhaanjohtavaa tietoa. Koska määritelmän mukaan tuo toiminta on piilevää, emme voi yksilöidä sitä vaan yleistää tämän koskemaan kaikkia sellaisia tapauksia, joissa tuo skenaario on yleensäkin realistisesti mahdollinen. Näissä tilanteissa Occamin partaveitsen soveltamisesta voidaan siis todeta vain, että yksinkertaisin ja suoraviivaisin selitys ei ole välttämättä se todennäköisin, ainakaan niin ilmeisellä todennäköisyydellä kuin voisi ilman inhimillisen tekijän huomioon ottamista kuvitella!
Sellaiset ilmiöt, joille on tarjolla niin moninaisia tai monimutkaisia selityksiä, ettei niitä voida laskennallisesti verrata toisiinsa käytettävissä olevilla resursseilla, ainakaan mielekkäässä ajassa. Occamin partaveitsi edellyttää, että eri skenaarioita voidaan vertailla keskenään loogisella päättelyllä.
Sellaiset selitykset, joista yksikään ei nouse toisen yläpuolelle perusoletusten määrän minimointia ja yksinkertaisuutta ajatellen. Tällöin Occamin partaveistä ei voi soveltaa, koska se perustuu päättelylle eikä arvonnalle.
Tieteelliset kiistakysymykset, joiden selitysten arvottamiseen vaikuttavat todennäköisyyksien ohella ratkaisevasti moraali, arvot, politiikka ja lainsäädäntö. Esimerkiksi tuomioistuimessa henkilöä ei julisteta vielä syylliseksi, vaikka hän olisikin sitä yli 50 prosentin todennäköisyydellä. Pitää olla vankempi todistusaineisto. Ja kuten tiedämme, emme myöskään pidä tilannetta tällöin ratkaisemattomana, vaan lähtökohtaisesti kohtelemme henkilöä syyttömänä. Okkamin partaveitsi nojautuu periaatteeseen, jonka mukaan todennäköisin selitys on lähinnä sitä oikeinta selitystä, mutta tällaisissa tapauksissa pidetäänkin moraalisista syistä oikeampana selityksenä siis sitä epätodennäköisempää vaihtoehtoa, koska todennäköisemmän selityksen seuraukset olisivat paljon haitallisempia jos kyseinen skenaario onkin väärä. Tässä tosin riippuu paljon okkamin partaveitsen määrittelystä, siitä riippuen periaate ei joko päde tai ei ole täysin sovellettavissa tällaisessa tapauksessa.
Eri selitysvaihtoehdot voivat olla keskenään niin lähellä toisiaan, että vaikka joku niistä olisikin todennäköisempi kuin muut, sillä ei ole käytännössä mitään merkitystä. Eli todennäköisin selitys eroaa vain marginaalisesti muista selityksistä todennäköisyytensä tai tarjoamansa skenaarion puolesta.
Lisäksi on sellainen käytännöllinen rajoitus, että jos Occamin partaveitsen käyttäjä ei osaa ottaa huomioon kaikkea relevanttia tietoa, sen soveltaminen antaa silloin virheellisen tuloksen. Koska partaveitsen käyttö on ennen kaikkea inhimillistä toimintaa, sen yli-innokas soveltaminen johtaa ennemmin tai myöhemmin virheisiin.
Voidaan myös muotoilla sellainen teoria, jonka selitykset perustuvat enemmän tai vähemmän sattumalle ja ovat näin ollen tiivistettävissä yksinkertaisempaan muotoon kuin moninaiset tieteelliset teoriat olematta kuitenkaan todennäköisempiä kuin nämä teoriat. Occamin partaveitsen mukaan kuitenkin kilpailevista, yhtä selitysvoimaisista teorioista tulisi valita kaikkein yksinkertaisin Itse asiassa itse Einsteinkin ilmeisesti esitti Occamin partaveitseen tämäntapaisen varauksen. Tässä tosin on kysymys myös käsitteen "selitys" määritelmästä.
Occamin partaveistä ei voida myöskään soveltaa, jos selitettävät ilmiöt eivät ole premisseiltään täsmälleen samanlaiset, eli jos toinen teoria poikkeaa sovellutusalueeltaan toisesta teoriasta tai ne käyttävät olemassaolevaan evidenssiin erityyppisiä todistuskynnyksiä, jolloin niiden hyväksymät premissit ovat erilaiset vaikka sovellutusalue olisikin sama.
Occamin partaveistä voidaan käyttää myös argumentointivirheenä. Occamin partaveitsi ei tarkoita, että "yksinkertaisin selitys on oikea selitys”, vaan sen mukaan yksinkertaisin selitys on todennäköisimmin oikea selitys. Väärinkäytön kaava on siis tällöin seuraava: Teoria A on yksinkertaisempi kuin teoria B -> Siispä teoria A on tosi.
Sivua päivitetty viimeksi 14.1.2015