Ehdotin joskus taannoin toimittamassani Pallosalama-lehdessä, että kirjastoja hyödynnettäisiin aikaisempaa laajemmin parapsykologiassa. Aiheen näkyvyys ja hyödyt alan tutkimukselle kun ovat huomattavissa määrin kiinni alanharrastajien omasta aktiivisuudesta, vaikka lopullinen päätäntävalta onkin toki paikallisilla kirjastoilla - aihe kun taitaa olla kiistanalaisuudessaan on niitä harvoja, joita harvemmin kirjastot oma-aloitteisesti ottavat esille vaikka yksittäiset virkailijat aiheesta voivat ehkä olla kiinnostuneita.
Nykyisellään kuulee hyvin harvoin kirjastoissa pidettävistä alaan liittyvistä kirjanäyttelyistä - koskevatpa ne sitten rajatiedon kirjallisuutta yleisesti tai erityisesti parapsykologiaa. Tilanne lienee se, ettei laajasta kiinnostuksesta huolimatta kovin monella löydy viitseliäisyyttä tai rohkeutta ehdottaa omalle paikalliskirjastolleen rajatiedon kirjanäyttelyn kokoamista. Tässä vaadittaisiin ihmisiltä enemmän oma-aloitteisuutta, sillä esimerkiksi Helsingin Itäkeskuksen kirjastoon tuli hyvin nopealla aikataululla rajatiedon kirjanäyttely kun vain joku (eli minä) sitä ehdotti. Kirjanäyttelyillä olisi lähinnä informatiivinen rooli, joka onnistuessaan parantaisi ihmisten mielikuvia aiheesta - tärkeintä tässä on se, että esillä on laadukas ja edustava kokoelma kirjallisuutta, mieluiten vielä aiheenmukaisesti luokiteltuna jos kyse on yleisemmästä näyttelystä (esimerkiksi ufot ja parapsykologia erikseen).
Varsin usein on sivuutettu kuitenkin niin ikään mahdollisuus hyödyntää kirjaston tiloja alan keräysten yhteydessä. Allekirjoittanut on huomannut, että yleisesti ottaen kirjastot suhtautuvat asiallisesti pyyntöihin käyttää aulatiloja tai vastaavia alan tutkimuksen yhteydessä. Erityisesti kyseeseen tulisi tällöin tutkimuslomakkeiden asettaminen yleisön saataville tai jopa mahdollisuus täyttää yleisiä paranormaalin perustietolomakkeita paikan päällä, mikäli pienen palautuslaatikon sijoittaminen kyseisiin tiloihin on mahdollista. Tällaisen palautuslaatikon tehtävää ajaa hyvin esimerkiksi kiinni teipattu A4-kokoinen pahvilaatikko, jonka sivulle voi asettaa tiedoksi joitakin tausta- ja yhteystietoja esimerkiksi esitteen tms. muodossa. Tutkimuslomakkeiden asettaminen saataville on hyödyllistä sinänsä, mutta tehokkaimmaksi niiden levittäminen on osoittautunut kun samassa yhteydessä on myös palautusmahdollisuus. Olkoonkin, että internet on nykyisin se ylivoimaisesti tehokkain tiedonjakamisen kanava.
Ideana on siis, että kirjastoja hyödynnettäisiin nykyistä tehokkaammin jakamalla paikalliskirjastoihin tutkimuslomakkeita ja mahdollisuuksien mukaan erityyppisiä tiedotteita. Koska allekirjoittanut ei ole itse kykenevä kiertämään maan kirjastoja - olen toteuttanut tällaisia projekteja lähinnä oman alueeni kirjastoissa - on mielekästä kääntyä eri puolella Suomea asuvien alanharrastajien puoleen.
Keskeistä tiedotuksen kannalta on siis juuri Sinun roolisi. Tämän kirjoituksen puitteissa olisikin tärkeää aktivoida mm. alan yhdistyksissä toimivia henkilöitä ottamaan yhteyttä lähikirjastoon, joista yleensä on järjestettävissä jonkinlaista pöytätilaa tai vastaavaa niinkin kiistanalaista asiaa käsitteleville materiaaleille kuin paratutkimus yleensä on. Lomakkeita ja muuta materiaalia on tarvittaessa tilattavissa esimerkiksi allekirjoittaneelta. Tämän projektin tavoitteena on aktivoida paikallisia toimijoita siinä määrin, että ainakin kaikkien suurimpien kuntien kirjastoja olisi hyödynnetty tämän projektin puitteissa.
Summa summarum, voit siis tehdä seuraavaa kirjastojen hyödyntämiseksi rajailmiöiden ja niiden tutkimuksen edistämiseksi:
1) KIRJANÄYTTELYIDEN EHDOTTAMINEN (esimerkiksi rajatiedosta tai rajatusti parapsykologiasta, ufoista) - rohkeus ja oma-aloitteisuus yleensä palkintaan, ellei vastapuoli ole paatunut skeptikko/uskovainen
2) TUTKIMUSLOMAKKEIDEN JAKAMINEN KIRJASTOISSA - tässä voit hyödyntää valmiita tutkimuslomakkeita sekä tehdä niille pahvisen palautuslaatikon, edellyttäen luonnollisesti kirjaston suostumusta
3) EHDOTUKSET LUOKITTELUJEN SELKEYTTÄMISEKSI - monesti kirjastojen luokittelut ovat vain suuntaa-antavia ja joskus hieman harhaanjohtaviakin. Näihin voi aina esittää parannuksia, kirjastoilla on harkintavaltaa yleisten luokittelujen soveltamisessa.
Tutkimuslomakkeita ja muuta käytännön tukea saa kysymällä tai printtaamalla täältä.
Jani Lassila
Sivua päivitetty viimeksi 18.6.2016