Jarkko Kari aloitti aikoinaan Suomessa keskustelun paranormaalin arkuudesta, suorastaan tabusta asemasta. Jotkut tämän ajatuksen edelleen kiistävät, mutta todisteet kertovat aiheen käsittelyn olevan monille ihmisille hyvin haasteellista ja voi johtaa hankaluuksiinkin. Näkökulmia paranormaaliin liittyviin tabuihin voi syventää vaikkapa kuuntelemalla professori Dean Radin luennon aiheesta.
Itsellänikin on nuoruudestani omakohtaista kokemusta kuinka tuskastelin sen kanssa, miten kiinnostustaan näihin asioihin pitäisi tuoda esille, jotta ei leimautuisi huuhaahemmoksi heti kättelyssä. Todettuani, ettei ennakkoluuloihin voi monesti vaikuttaa yrittipä esiintyä kuinka asiallisesti, kriittisesti ja järkevästi tahansa, menin ehkä vähän toiseen ääripäähän ja lakkasin melko lailla välittämästä siitä, miten muut ajattelevat. Täytyy myöntää, että tämä välinpitämättömyys tabujen suhteen meni kyllä sittemmin monesti vastapuolen provosoimisen puolelle ennakkoluuloja kohdatessani, mutta se onkin oma tarinansa. Tämä provosointi toimi ensin tapana purkaa turhautumista, viihdyttää itseäni ja siinä sivussa puolustaa heikompia kiinnittämällä huomion itseeni. Pian se alkoi toimia myöskin eräänlaisena sosiaalisena kokeena pseudoskeptismin syiden ja seurausten avaamiseksi itselleni, jotta voisin myöhemmin avata niitä muille.
Kirjoittaessani ensimmäistä kertaa tästä aiheesta vuonna 2008 (tämä artikkeli on uudempi versio tuolloin julkaisemastani), Heikki Ylikangas kommentoi julkisuudessa historiantutkimuksen tabuja: kuinka helppoa onkaan tehdä tutkimusta ns. turvallisista aiheista ja välttää kiistanalaisia kysymyksiä, varsinkin jos lähestyisi näitä asioita vilpittömästi ja ottaisi riskin saada toisinajattelijan maineen, mikäli päätyykin toisenlaisiin tuloksiin kuin muut. Ylikangas antoi ymmärtää, että Suomessa ilmapiiri on erityisen omiaan tämänkaltaisten ongelmien syntymiseksi kun taas muissa maissa tutkimus on avoimempaa.
ParaNet julkaisi aikoinaan alla olevan vetoomuksen, josta ilmenee että historiantutkimuksen ohella vastaavia ongelmia on myöskin parapsykologian saralla, ehkäpä jopa enemmän kuin juuri missään muussa tieteenteossa - eikä vähiten siksi, että usein asiantuntija-kriitikkoina esiintyy skeptikoiksi kutsuttuja henkilöitä, todellisuudessa pseudoskeptikkoja, jotka vaikuttavat nousseen esille suoraan Pihtiputaan mummon peräkammarista. Niin rajoittunutta heidän näkökulmansa ja tietämyksensä parapsykologiasta todellisuudessa parhaimmillaankin on.
Vuosien varrella ja etenkin internetin vaikutuksesta paranormaaleista kokemuksista on tullut jonkin verran enemmän valtavirtaa, mutta julkinen keskustelu on edelleenkin helposti turhan jyrkkää ja leimaavaa, johtuen ehkä pitkälti siitä että asia on niin helppo liittää huijauksiin ja herkkäuskoisuuteen – monesti täysin aiheettakin. Tutkimustoiminnan osalta on erityisesti syytä mainita, että vaikka tulokset poikkeaisivatkin yleisesti hyväksytyistä, se ei tee tutkimuksesta huuhaata ja päinvastoin - vaikka tutkimustulokset sattuisivat osoittautumaan virheellisiksi, se ei tee tutkimuksesta metodologisesti vielä huuhaata. Ei voi myöskään liikaa korostaa sitä, että paranormaaleja kokemuksia on täysin normaaleilla ja terveillä ihmisillä, eikä ole siis mitään syytä leimata tätä mielenterveysongelmaksi, eikä huijausepäilyidenkään suhteen pidä olla liipaisinsormi liian herkässä.
Toisaalta on pieniä valopilkkujakin. Noin vuosi sitten Parapsykologian instituutti avasi internetissä adressin, johon oli kerätty nimiä jo vuosia aiemmin mm. erilaisissa tapahtumissa kiertävinä paperiversioina. Adressin aiemman version tavoitteina oli saada rahoitusta Parapsykologian instituutille, saada Suomeen poikkitieteellinen paranormaalia koskeva tutkimusohjelma sekä ajaa Turun yliopistoon tajunnantutkimuksen professuuria, joka ottaisi huomioon myöskin anomalistisen psykologian. Näitä tavoitteita pidettiin realistisimpana lähestymistapana asiaan ja syystäkin – kaksi niistä on nyt likimain toteutunut.
Vuonna 2012 Antti Revonsuo nimitettiin tajunnantutkimuksen professoriksi ensimmäisenä laatuaan Suomessa, yhtenä erikoisalueenaan muuntuneet tajunnantilat. Hänen johtamassaan tietoisuuden tutkimusryhmässä on tehty myöskin anomalistista psykologiaa sivuavaa tutkimusta yhteistyössä mm. Lundin yliopiston parapsykologian professorin Etzel Cardeñan kanssa. Vuonna 2013 puolestaan alkoi Turun yliopistossa merkittävä paranormaaliin liittyvä monitieteinen tutkimusohjelma, Mieli ja toinen. Hanke sai liki miljoonan rahoituksen tutkiakseen ”usean tieteenalan lähtökohdista ihmismielen vuorovaikutusta yliluonnollisina, paranormaaleina ja tuonpuoleisina pidettyjen ilmiöiden kanssa”. Tutkimuksessa edustettuna ovat historiantutkimus, folkloristiikka, antropologia sekä psykiatria. Tämä vastasikin jotakuinkin adressin ajatusta siitä, missä muodossa tällainen tutkimusohjelma voisi realistisesti toteutua – niin mielellään kuin monet luultavasti näkisivätkin parapsykologian sen osana.
Keskustelu aiheesta varmasti jatkuu sen kysymyksen äärellä, onko paranormaalia pidettävä edelleen jossain suhteessa tabuna ja jos vastaus on kyllä, niin millä tavalla ja miksi?
ParaNet ry:n julkilausuma vuodelta 2003: Asiallisuutta akatemioihin.
Suomalaisen tieteen väitetään olevan maailman huippuluokkaa. Myönteiset uutiset on aina hyvä tuoda esille, mutta ne eivät saa kuitenkaan peittää kriittisiä äänenpainoja.
Yhdellä alueella suomalaisessa tieteessä eletään edelleen kivikautta. Paranormaalin tutkimus tuntuu olevan kuin punainen vaate akateemisillakin tahoilla, joiden sivistystä kuitenkin usein korostetaan. Vielä nykyisinkin pelätään voimakkaasti leimautumista erilaisiin stereotypioihin mitä merkillisimmistä kokemuksista tai keksinnöistä paasaavista kylähulluista. Jopa esimerkiksi nykyajan rotututkijat ja seksologit ovat onnistuneet selkeämmin välttämään tällaiset ennakkokäsitysten tuottamat stereotypiat, vaikka näihin liittyykin voimakkaita tunnelatauksia.
Tiedemaailman on rohkeasti puolustettava tutkijoiden oikeuksia samalla kun se irtisanoutuu epätieteellisestä toiminnasta. Irtisanoutuminen ei voi tarkoittaa, että et saa tutkia paranormaalia - ainakaan ilman Skepsiksen jäsenkorttia. Skeptikoiden rooli on enemmänkin kuluttajavalistuksessa ja kritiikissä kuin todellisen tutkimuksen tekemisessä; paranormaalin tutkijat löytyvätkin nykyisin pääpainotteisesti omasta yhteistyö- ja etujärjestöstään, ParaNet ry:stä.
Tutkijoiden oikeuksien puolustaminen tarkoittaa ennakkokäsityksiä hälventävään toimintaan panostamista tasa-arvoisesti kaikkien kysymysten kohdalla; paranormaalin tutkimus ei ole poikkeustapaus vaikka ala vetääkin luonteensa vuoksi puoleensa helposti keskimääräistä sekalaisempaa väkeä. Tutkijaa on kannustettava ja hänelle on myös annettava mahdollisuus esittää julkisesti lähtökohtiaan myös arkaluontoisiin aiheisiin liittyen, jotta leimautumiselta voitaisiin välttyä. Tarvittaessa kollegoiden on rohkeasti kyettävä asettumaan yhteiseen puolustuslinjaan perusteettomien leimakirveiden heiluttajia vastaan aiheen arkaluontoisuudesta riippumatta. Tieteessä tutkijan jättäminen yksikseen on täysin verrattavissa rintamakarkuruuteen maanpuolustusasioissa.
Nyt tilanne on kuitenkin mennyt päinvastoin sellaiseksi, että päteviä, paranormaalista kiinnostuneita tutkijoita pyritään akateemisen maailman sisältäkin hiljentämään näiden oman edun nimeen, ellei näillä ole tarvittavaa auktoriteettia takanaan. On ymmärrettävää, ettei tämä kehitä alan keskustelukulttuuria ainakaan myönteisempään suuntaan. Ellei omaa auktoriteettia löydy, suositellaan välittömästi skeptikkokorttia, jolloin tulisi lähteä yksipuolisesti epätavallisten selitysmallien kyseenalaistajan, ei eri mahdollisuuksia punnitsevan tutkijan asenteesta. Realismi sinänsä on hyväksi, mutta yksistään kritiikin liika painottaminen valitettavasti tarkoittaa myös, ettei ilman leimautumista tutkimusasetelmien valinnassa voi poiketa perinteistä vaikka siihen olisi perusteitakin. Tällaisessa toiminnassa ei ole enää kysymys tarkoituksenmukaisuudesta resurssien jaossa.
ParaNet ry:n jäsenistöön mahtuu useita henkilöitä, joilla on kokemuksia tästä tilanteesta. Vuonna 2000 tutkijaverkosto joutui siirtämään postituslistansa ja yhteysosoitteensa pois Tampereen yliopistolta tämän hallinnolta tulleen mahtikäskyn vuoksi. Perusteena oli käytetty yhtä alueellisessa päivälehdessä julkaistua uutisartikkelia. Äskettäin puolestaan Turun yliopiston Kulttuurien tutkimuksen laitos vetäytyi leimautumispelon vuoksi tutkimushankkeesta, jonka tarkoitus oli tutkia poltergeist-ilmiötä. Jatkuvat tämäntyyppiset uutiset ovat huolestuttaneet tutkijaverkoston edustajia siinä määrin, että yhdistys otti asiakseen saattaa nämä seikat yleisempään tietoisuuteen.
ParaNet haluaa kiinnittää huomiota siihen seikkaan, että mitään näkemyksiä ja tutkimuksia paranormaalista ei voida ennalta määritellä epäpäteviksi, puutteellisille tiedoille perustuviksi vaan kaikkien näkemysten todellinen arvo voidaan tuoda esille vain ja ainoastaan objektiiviselle tutkimustiedolle perustuvan kritiikin valossa. Lähtökohtaisesti on ilmeistä, että paranormaaliin liittyvän tutkimuksen yhteydessä on esillä suuri joukko henkilöitä jotka ovat syystä tai toisesta jossain määrin epäpäteviä tekemään tutkimuksia tai kannanottoja aiheeseen. Suomalainen paranormaalin tiedeyhteisö on pieni ja sisäiseen kritiikkiin käytettävät resurssit rajallisia. Asialliseen vuoropuheluun kykeneviä skeptikoita siis toki tarvitaan, mutta kaikkia paratutkijoita ei ole syytä ennalta leimata.
-Jani Lassila
Sivua päivitetty viimeksi 18.1.2015.