Kommentteja Johanna Erjannin päättötyöstä
"Nyt on saatavissa hyvää ja tärkeätä tietoa äänien kuulemisesta, siis sellaisesta jota voidaan nimittää hallusinaatioksi. Kyseessä on Johanna Erjannin päättötyö sairaanhoitajakoulutuksessa ja se löytyy (tästä) osoitteesta." -Olavi Kiviniemi
Päättötyö oli todella mielenkiintoinen ja minusta varsin hyvin toteutettu sekä raportoitu. Joitakin asioita heräsikin mieleen asian tiimoilta. Ihan aluksi kommentoisin Olavin esittämää lausetta "...äänien kuulemisesta, siis sellaisesta jota voidaan nimittää hallusinaatioksi". Tämä käytetty sanamuoto on mielestäni erittäin tärkeä ja merkityksellinen huomio. Todellakin äänien kuulemista voidaan nimittää hallusinaatioksi, niin kuin yleensä tehdäänkin, mutta se ei tarkoita että ne olisivat automaattisesti hallusinaatioita.
Äänien kuulemista koskeva aikaisempi kirjallisuus toteaakin, että kaikkien "sisäisten äänien" niputtaminen yhteen termin hallusinaatio alle on harhaanjohtavaa. Tällöin emme tekisi eroa selkeästi toisistaan poikkeavien, tosin joitain samoja elementtejä jakavien, asioiden kanssa. Esimerkkeinä voidaan todeta vaikkapa skitsofreenikkojen kuulemat äänet, lasten vuorovaikutteinen keskustelu mielikuvitusystävän kanssa, sekä superegon tai omantunnon alitajuiset äänet. Osa äänistä kuullaan myöskin unessa, jolloin ne ovat ennemminkin unta, kuin varsinaisia hallusinaatioita. Unessa kuultuihin ääniin liittyy toisinaan myös parapsykologisia elementtejä, jotka luonnollisesti tällä keskustelulistalla ovat kiinnostavia, ja ymmärrettävistä syistä puuttuivat Johanna Erjannin päättötyöstä.
Tulee muistaa, että kuullut äänet eivät ole suinkaan aina ihmisääniä tai puhetta. Hyvän jaottelun äänistä on tehnyt 30 vuotta sitten Leea Virtanen, joka kirjassaan "Telepaattiset kokemukset" (s. 115-123) tunnistaa neljä erityyppistä "hallusinatorista" kuuloaistimusta. Nämä ovat 1. ihmisäänet (edustaa vain 40% tapauksista; lauseita, sanoja, ym.), 2. kontaktiäänet (askelet, koputukset, ym.), 3. meluäänet (pamahdukset, kovaääniset kalinat ym.), sekä 4. symboliset äänet (mullan heitto arkulle, kirkon kellot, ajopelien ääni, ym.). Kaikkia näitä voidaan kuulla joko unessa tai valvetilassa. Lisäksi kaikki näistä voivat sisältää myös parapsykologisia elementtejä: kuultu ääniaistimus voi liittyä vaikkapa realistisesti kohdetapaukseen. Tyypillisimpiä esimerkkejä lienee kuuloaistimukset, jossa henkilö kuulee lähiomaisen huutavan henkilön nimeä samanaikaisesti kun mainittu lähiomainen kokee vaikkapa äkillisen kuoleman tai vakavan onnettomuuden. Tässä tapauksessa ilmiöön voi liittyä henkilöiden välistä telepaattista yhteyttä. Toisinaan taas ääni voi kertoa sellaista tietoa, esimerkiksi kadonneen sormuksen sijainnin, jota ääniä kuuleva henkilö ei voi itse tietää. Tässä on saatu ääneltä yliaistillista tietoa, mutta tiedon lähdettä ei voida yhdistää keneenkään henkilöön tai asiaan. Virtanen on esittänyt kirjassaan näistä telepaattisista, ennakoivista tai muuten paranormaaleista "viesteistä" useita hyviä todelliseen aineistoon pohjautuvia esimerkkejä kunkin äänityypin kohdalla.
Toinen rajatieteestä kiinnostuneita koskettava erikoisuus on kuolemanrajakokemusten yhteydessä kuullut äänet. Kahden amerikkalaisen lääkäri-tutkijan, Bruce Greysonin sekä Mitchell Liesterin vuodelta 2004 peräisin oleva artikkeli käsittelee nimenomaan tätä mielenkiintoista aihetta. Heidän määrällisin keinoin toteutetussa tutkimuksessaan kävi ilmi, että peräti 80% kuolemanrajakokemuksen (NDE) kokeneista kuulee sen jälkeen ääniä. Kuitenkin vain 40% näistä henkilöistä on kuullut ääniä myös ennen NDE-kokemusta. Lisäksi tästä neljästäkymmenestä prosentista ainoastaan 59% kertoi NDE:n jälkeisten äänien olevan samoja kuin ennen kuolemanrajakokemusta. Erityistä on myös se, että NDE:n jälkeen ääniä kuulevat suhtautuvat ääniin täysin päinvastoin kuin skitsofreeniset ääniä kuulevat henkilöt. Tutkimuksessa kysyttiin molemmilta ryhmiltä, mitä nämä tekisivät jos heillä olisi valta vaikuttaa äänten kuulemiseen. Kun skitsofreenikoista valtaosa lähettäisi äänet pois ja vain reilu 10% kuuntelisi niitä, onkin kuolemanrajakokemuksen jälkeen ääniä kuulevilla tilanne toisin. Heistä peräti lähes 90% haluaisi jatkaa äänten kuulemista.
Kuolemanrajakokemuksen jälkeiset äänet koetaan usein miellyttävinä ja rikastuttavina ja esimerkiksi kolmasosa NDE:n jälkeisiä ääniä kuulevista kertoo ihmissuhteidensa selkeästi parantuneen äänten seurauksena. Jotkut pitävät NDE:n jälkeisiä kuuloaistimuksia esimerkiksi suojelusenkelin äänenä. Tässä on hyvä pohtia, mitä NDE:n jälkeisiä kuuloaistimuksia laukaisevaa kuolemanrajakokemuksessa oikein tapahtuu?
MI (Julkaistu alun perin ParaNetin listalla 20.1.2006)
VIITATUT TEOKSET:
Greyson, Bruce and Mitchell B. Liester (2004). "Auditory hallucinations following near-death experiences", Journal of Humanistic Psychology, Vol. 44(3): 320-336.
Virtanen, Leea (1977). Telepaattiset kokemukset. Porvoo: WSOY. ISBN 951-0-08412-3.
Sivua päivitetty viimeksi 21.2.2015.