Toimintaa

Parapsykologian instituutin toiminta

Suomen parapsykologian instituutti on perustettu harjoittamaan ja edistämään ihmismielen syvimpien kerrosten, varsinkin parapsykologisten ilmiöiden alkuperän sekä ilmenemismuotojen tutkimusta ja ymmärtämystä. Lisäksi sen pyrkimyksiin  kuuluu tehdä tunnetuksi alaansa koskevaa tutkimusta ja ylläpitää sitä koskevia kansainvälisiä suhteita. Instituutti on tällä hetkellä voimakkaasti painottumassa kansainvälistymiseen.

Kuvassa silloinen tutkimussihteeri Jani Lassila vuonna 2003 vanhan instituutin laboratoriossa. Instituutti toimi tuolloin Turussa Psykobiofysiikan instituutin nimellä, ennen kuin toiminta siirtyi vuonna 2007 Parapsykologian instituuttiin.

Tutkimustoiminta

Tähän mennessä Parapsykologian instituutti (ja sen edeltäjä, Turussa toiminut Psykobiofysiikan instituutti) on suorittanut testejä transkommunikaatiosta, psykokinesiasta ja telepatiasta. Instituutti on ollut myöskin mukana edistämässä paranormaaliin liittyvien teorioiden kehittämistä yhteistyössä Matti Pitkäsen ja Alex Kaivaraisen kanssa.  Isoimpana projektinaan viimeisen kymmenen vuoden ajan instituutti on tehnyt resurssien salliessa kokeellista tutkimusta (ks. vanha tutkimussuunnitelma tai tiivistelmä), jossa selvitetään hankemuotoisesti psykokinesiaan, transkommunikaatioon ja muihin tämäntyyppisiin ilmiöihin liittyviä kysymyksiä. Viime vuosina parapsykologisia kokeita on tehty varsin vähän.

Instituutin käytössä olevat resurssit ovat toistaiseksi varsin rajalliset verrattuna edeltäjäänsä Turussa. Koska toiminta on hyvin pienimuotoista, instituutilla ei ole enää omia toimitiloja. Tällä hetkellä parapsykologian tutkimusta tekeviä henkilöitä on vain yksi, ja tutkimustoiminnan avustajiakin vain kourallinen. Instituutilla on käytössään monikanavainen EEG-laite, kaksi satunnaislukugeneraattoria, parapsykologisiin kokeisiin tarkoitettuja tietokoneohjelmia, sanelimia, kameroita, laserlämpömittari, ESP-kortit ja erilaisia tutkimuslomakkeita.

Tällä hetkellä Parapsykologian instituutti on toteuttamassa mittavaa tutkimushanketta, jossa on tehty syvähaastatteluja sadoille suomalaisille, joille on omakohtaisia selittämättömiä kokemuksia. Suurin osa näistä kokemuksista liittyy parapsykologiaan ja kartoitus on tapahtunut satunnaisotannalla. Tutkimusaineiston kerääminen on tapahtunut paranormaalia käsittelevän mielipidekyselyn yhteydessä, jossa on haastateltu tarkemmin niitä vastaajia, joilla on itsellään ollut jonkinlaisia selittämättömiä kokemuksia. Tämän tutkimushankkeen ensimmäinen työvaihe on toteutettu aikaisemmin, mutta se keskeytyi resurssien puutteessa. Tarkoitus on kerätä syvähaastatteluja kaikkiaan noin tuhannelta suomalaiselta, ja tämä hanke on tarkoitus suorittaa päätökseen vuosina 2015-2017.

Hankkeen tarkoituksena on kerätä perusaineisto edustavan kuvan muodostamiseksi suomalaisten parapsykologisista kokemuksista. Hankeen yhteydessä ja sen jälkeen tapauksiin liittyviä tietoja voidaan tarkistaa ja niihin liittyvää todistusaineistoa analysoida, sekä suorittaa myöhemmin seurantahaastatteluja. Tavoitteena on selvittää, olisiko tällä tavoin mahdollista saada uutta tieteellistä tietoa paranormaaleihin kokemuksiin liittyen. Aineiston ja sen osa-alueiden tutkiminen on tarkoitus toteuttaa opiskelijatyönä varsinaisen kenttätyön päätyttyä eli sen jälkeen kun syvähaastattelut on saatu tehtyä.

Osittain edelliseen hankkeeseen liittyen on syntynyt myöskin ajatus toteuttaa myöhemmin toinen tutkimusprojekti, jossa käytettäisiin delfoi-menetelmää. Sen avulla voitaisiin arvioida mikä tai mitkä olisivat sellaisia menetelmiä, joilla todennäköisimmin saadaan merkittävää tietoa parapsykologian alalta, mitkä näistä menetelmistä olisivat realistisimpia toteuttaa sekä minkälaiset asiat jo olemassa olevista tutkimustuloksista ja tuloksia koskevasta todistusaineistosta tulevat todennäköisimmin osoittautumaan historiallisesti merkittävimmiksi. Tämä vaatisi poikkitieteellisen asiantuntijapaneelin, jonka avustuksella paranormaalia koskevaa todistusaineistoa voitaisiin arvioida delfoi-menetelmän mahdollistamista uusista näkökulmista.

Myös suomalainen parapsykologia on siirtynyt some-aikaan, suurin osa tapahtumavirrasta ja tiedotuksesta tapahtuu sosiaalisen median kautta, kun verkkosivut keskittyvät lähinnä staattisempaan yleistiedon jakamiseen. Kuvan selfie vuoden 2015 Hengen ja tiedon messuilta Parapsykologian instituutin luokasta, jossa on alkamassa alustus kuolemanrajakokemuksista.

Tilaisuudet

Instituutti pyrkii järjestämään säännöllisesti tapahtumia Helsingissä, sekä olemaan edustettuna satunnaisesti myöskin muilla suurilla paikkakunnilla. Instituutin järjestämät tilaisuudet ovat kaikille avoimia, jäsenille alennettuun hintaan.  Vaikka tiedotamme tilaisuuksista yleensä myös näillä sivuilla ja sähköpostitse, nopeiten tilaisuuksista saa tiedon Facebookin välityksellä.

Tilaisuudet on tyypillisesti järjestetty Rajatiedon keskuksella, nykyinen Avartuvan ihmiskuvan luentosali, Uudenmaankatu 33

Olemme järjestäneet parapsykologisia luentotilaisuuksia, keskustelupiirejä, paneelikeskusteluja sekä hyvin satunnaisesti seminaareja. Lisäksi instituutti on ottanut tehtäväkseen järjestää tarvittaessa parapsykologian koulutusta Suomessa, jonka tiimoilta hyödynnämme mahdollisuuksien mukaan myös tarjolla olevia etäopintoja. Tammikuussa alkoi Parapsykologian säätiön sponsoroima kansainvälinen parapsykologian kurssi, jossa on mukana ennätykselliset yli 40 suomalaista.

Ajankohtaiset instituutin järjestämät tapahtumat löydät tapahtumasivulta.

Parapsykologisen keskustelupiirin perustajat (oikealta); Tapani Koivula, Lea Hietaranta, Olavi Kiviniemi, Petri Jääskeläinen ja Leila Sihvo

Muu toiminta

Lisäksi parapsykologian instituutin toiminnan tarkoituksena on harjoittaa satunnaista julkaisutoimintaa sekä arkiston ylläpitämistä. Julkaisut ovat saatavilla jäsenille alennettuun hintaan, ja verkkoon skannattava arkistoaineisto on jäsenille ilmaista.

Parapsykologian instituutti on myöskin ollut monesti edustettuna myöskin monilla messuilla ja muissa yleistapahtumissa. Instituutti pyrkii lisäksi edistämään alan tutkimuksen yleisiä edellytyksiä keräämällä aineistoa ja resursseja sekä tukemalla tähän tähtäävää toimintaa.

Parapsykologian instituutin pöytä Hengen ja tiedon messuilla vuonna 2007, suomalaisen järjestäytyneen parapsykologian täytettyä 100 vuotta

Tiedotusvälineistä poimittua:

T.K. Laakso: Näkemyksiä parapsykologian tutkimustyön tehtävistä. Elonpyörä 1959.

Helsingin sanomat 23.1.1983: Parapsykologian paradokseja (Ilkka Tuomi).

Tiede-lehti 3/1983: Yks' haamu oli Marjaanan ovella - rajatieteiden, erityisesti parapsykologian ongelmista (S. Albert Kivinen)

Kaleva 1986: Parapsykologiaa Neuvostolitosta (kirja-arvio)

Ultra-lehti 1997: Juttusarja parapsykologiasta, tieteestä ja skeptismistä (Teuvo E. Laitinen)

Ylioppilaslehti 13.11.1998: Akateemiset X-fileet

Tieteessä Tapahtuu 8/1998: Tutkimusta hämärän rajamailla

Ultra-lehti 4/2000: Parapsykologia ja tiede - ystävät vai viholliset

Tiede-lehti 3/2001: Parapsykologia - paljon porua, vähän villoja

ParaDocs 24.2.2003 Tiedemaailma vastasi paranormaalin haasteeseen.

Turkulainen 23.4.2003 s. 23 Arvoitusten jäljillä - Turussa tutkitaan parapsykologisia kokemuksia ja outoja ilmiöitä

M. Grönlund & S. Salvi 2003 Turun yliopiston uskontotieteen laitoksen tutkielma ParaNetin ja instituutin toiminnasta

Verkkouutiset 3.8.2003: Parapsykologian professori saa paikan.

Elore 1/2004: Uskon ja epäuskon traditiot - Leea Virtanen, parapsykologia ja tutkijan suhde yliluonnolliseen

YLE TV2 29. 2. 2004 Zulu: Studiokeskustelu paranormaaleista ilmiöistä (mukana instituutin lyhyt esittely ja haastatteluja)

Ultra-lehti 4/2007 Uuden aikakauden tutkimusta (Ultrauutiset)

Karjalainen elokuu 2007: Sata vuotta rajatietoa

Aviisi 13/2011: Parapsykologian ja rajatiedon teemanumero

Dome 15.10.2013: Helsingin yliopistossa tehdään tutkimusta kuolleiden läsnäolosta ja yhteydenotoista

Taajuus 30.10.2013: Parapsykologiaa kriittisin silmin

Syrjäseutu 10.9.2013: Haastateltavana parapsykologian asiantuntija Jani Lassila

Mieletöntä valoa 5.6.2015: Haastattelussa Jani Lassila: Mitä on parapsykologia?

Hengen ja tiedon messut, messulehti: Yliluonnollista, onko sitä? (Mukana mm. fyysikko Johanna Blomqvistin artikkelli Reiki ja tiede)

Ultra-lehti 10/2015: Parapsykologiaa kansainvälistyvässä maailmassa

Ultra-lehti 7-8/2016: Parapsykologiaan erikoistunut professori Suomeen

Sivua päivitetty viimeksi 20.6.2016