Erään apportin anatomia
Heinäkuun 20. vuonna 1920 noin kello yhdeksän aikaan aamulla tapahtui kummia Juuassa sijaitsevan Vuokon kylän Kiikkulan talolla. Silminnäkijöiden mukaan kohdalla alkoi sataa kiviä, jota kesti noin neljä tuntia. Ilma oli tuolloin aamupäivällä sateinen, muutoin tyyni ja keskipäivällä oli ihan kirkas pouta eikä mitään myrskytuulia liikkunut.Tapaus olisi saattanut painua unholaan, ellei Juuka-seura olisi siihen ansiokkaasti tarttunut. Parapsykologiassa tällaisia ilmiöitä on tapana kutsua nimellä apportti.
Tapauksen kulku oli seuraava Karjalaisessa 5.8.1920 julkaistun jutun mukaan seuraava:
Talon emäntä oli käskenyt lapsensa noutamaan postia, ja kun nämä olivat vähän matkaa menneet, tulivat he takaisin ja sanoivat, että heitä kivitetään. Emäntä oli luullut niin kuin lapset sanoivat, että joku pahanilkinen tosiaankin kivittäisi lapsia metsästä ja käski lapsia menemään toista tietä, mutta lapset tulivat taaskin takaisin ja sanoivat, etteivät he uskalla mennä, kun heitä kivitetään. Silloin herätti emäntä työväen, joka oli ruokalevolla ja käski etsimään moisia kivittäjiä käsiin.
Kaikista etsiskelyistä huolimatta ei näitä löytynyt mistään, mutta sen sijaan vain kiviä putoili ilmasta aivan etsijäin eteen. Eräs kivi tulla mosahti riihen seinään, joku poika viikari otti sen ja heitti ilmaan sanoen ”Omallasi takaisin, mutta kivi putosi heti pojan eteen niin lähelle, että sen miltei kosketti häntä.
Muutama kivi putosi liiterin katosta sisään talon emäntä punnitsi sen ja se painoi 4 kg 600 g. Lisättäköön, että eräs työmies seisoskellessaan vähän aikaa pihamaalla laski 19 kiveä, jotka olivat pudonneet hänen ympärilleen ja että kun työväki meni niitylle, huomasivat he, että sielläkin satoi kiviä. Kivisade liikkui noin kilometriä laajalla alalla talon ympärillä.
Näin kertoo Karjalaisen paikallinen kirjeenvaihtaja, joka on käynyt paikanpäällä asian tutkimassa, kun hän tällaista ennenkuulumatonta tapausta ei muuten uskonut. Hän kysyi, tulivatko kivet vauhdilla ilmasta tarkoittaen, että olivatko ne maahan pudottuaan pyörineet niin kuin niitä olisi heitetty hyvin läheltä ja jääneet paikoilleen. Kivet olivat tavallisia rauniokiviä pienempiä ja suurempia sekaisin.
Toinen Karjalaisen kirjeenvaihtaja, joka myös on tapauksesta kuullut, kirjoittaa siitä seuraavaa: Kiviä tuli ylhäältä katkoen koivun latvoja ja särkien liiterin kattoa, vuoroin yksitellen suurempia vuoroin kahmaloittain pienempiä. Välistä tuli puolta metriä pitkiä puukalikoita. Suurin kivistä oli 4 kg 600 g painoinen. Se jysähti kovasti kiviseen tantereeseen pudotessaan. Jotkut kivistä olivat jäkäläisiä niin kuin läheisen kallion kivet, mutta vaikka alussa käytiin tutkimassa, mikä näitä kiviä lähetti ei ketään huomattu ja niin jäi asia hämäräksi. Palvelija sanoi pellolle mennessään: ”Nakkaappa minuakin” . Ja heti putosi ylhäältä kivi hänen eteensä. Kiviä luettiin sateen päätyttyä 19 kpl, paitsi särkyneitä. Sää oli tyyni ja kaunis. Tapaus oli herättänyt suurta ihmetystä kylässä. Talon vanhus meni seuraavana perjantaina sekaisin. Myöskin muuhun talonväkeen on tapaus tehnyt kaamean vaikutuksen. Kaikki ovat sanoneet, että tämä ei ole muuta kuin pimeydenruhtinaan tekoa ja että se on nyt liikkeellä aivan täydellisesti. Kumminkin uskovaisina ihmisinä ovat he luottaneet Jumalan varjelukseen.
Nähtävästi eivät kivet ole meteoreja. Mitä todistaa mm. niiden sammaleisuus. Voi olla paljon mahdollista, että tässä ollaan tekemisessä ns. psyykillisten ilmiöiden kanssa, jommoisia kiven kovaan kerrotaan tuon tuostakin tapahtuvan, mutta joita ei vielä ole voitu tähän saakka tieteellisesti selvittää.
Instituutti on tehnyt alustavia selvittelyjä tapauksesta lisätietojen saamiseksi, mutta toistaiseksi emme ole onnistuneet löytämään kunnollista langan päätä, johtuen siitä että ajankohdasta on jo yli 90 vuotta. Tarina on kuitenkin mielenkiintoinen, joten palaamme vielä asiaan ja esitämme pyynnön, että jos jollakin on tapauksesta tarkempia tietoja, kohteliaimmin toivomme tämän henkilön ottavan yhteyttä meihin.
Sivua päivitetty viimeksi 13.1.2015