Tikat

Käpytikka on yleisin tikkamme. Se viihtyy monenlaisessa ympäristössä ja tulee joskus kotipihoillekin. Aika pienikin metsä riittää tikoille kotimetsäksi, jos siellä on myös vanhaa puustoa. Tämän sipoolaisen metsäalueen talvivieraisiin, ehkä pesijöihinkin, kuuluu myös valkoselkätikka. Sen erotat käpytikasta selän erilaisesta värityksestä ja siitä, että valkoselkätikan rintamuksessa on tummia pystyraitoja (ks. alempia videoita). Koiraan päälaki on punainen.

Samalle metsäseudulle on kotiutunut myös pikkutikka, tuskin talitiaista kookkaampi, väreiltään valkoselkätikkaa muistuttava mutta vailla vatsan punaista väriä. Kaikilla kolmella on samanlainen ”perusääni” dig, tässä käpytikan lausumana. Pikkutikalla dig on kevein, valkoselkätikalla hieman käpytikkaa syvempi kuten myös näitä kolmea kookkaammalla harmaapäätikalla, jolla kuuluu ainakin tässä olevan edellisiä nopeampi tempo. Käpytikalla on myös rastasmaisen raksuttava äänisarja, joskus puun rungolla istuessaan, joskus myös lentoäänenä ja kisaillessaan kaverin kanssa. Varoittaessaan käpytikka voi tihentää dig-äänensä pitkäksikin sarjaksi (taustalla poikasen vieläkin tiheämpi ”digitys”). Samoin voi äännellä valkoselkätikka, vaikka se tavallisesti tyytyy yksittäisiin ääniin. Pikkutikan kevätlaulu on korkealta tikuttava äänisarja.

Kaikki tikat (paitsi käenpiika) rummuttavat keväisin, myös naaraat. Valkoselkätikan rummutuksen (näyte saattaa olla myös kauempaa kuuluvan palokärjen) erottaa käpytikan ja pikkutikan rummutuksista selvästi pidempänä. Rummutuksen kuuluvuuteen ja sävyyn taas vaikuttaa eniten ”rummun” eli puun ”kaikupohja”. Kelopuu tarjoaa yleensä hyvän kaikupohjan.

Harmaapäätikka on utelias ja pitää silmällä myös muita metsässä liikkujia. Tällöin sen pehmeä djig-ääni voi kuulua sekä tähystyspaikkaa vaihtaessa että oksan suojasta kurkkiessa. Varsinainen lentoääni kajahtaa sen sijaan raikuvasti.

Harmaapäätikka on kookas, ja sillä on myös suuri ääni. Kevätlauluja -videolla tikka laulaa poikkeuksellisen komeaa ja kuuluvaa fanfaariansa kymmenkunta kertaa samalla kun tiaiset esittelevät vienompia säkeitään. Harmaapäätikka esittäytyy kelokuusen latvassa ja laulaa toistuvasti säettään, laskevaa sävelsarjaa, johon tällä kertaa liittyi myös laajempia intervallihyppyjä alas-ylös-alas-ylös.

Jälkimmäisellä videolla esitellään harmaapäätikan talvipäivää. Metsä on vielä hiljainen, mutta kavereita löytyy. Videolla piipahtavat myös kuusitiainen, punatulkku, puukiipijä, keltasirkku ja jo ääntelemään innostuva hömötiainen.

Pohjantikka asuu varsinkin kuusivaltaisissa metsissä, nimensä mukaisesti pohjoiseen painottuen, mutta tämän sivun kaikki tikat on tavattu samalta eteläiseltä metsäalueelta. Pohjantikan erottaa muista tikoista päälaen keltaisesta väristä (koiras ja nuoret linnut) ja varsinkin siitä, että punaväri puuttuu siltä kokonaan. Videolla esittäytyy siis naarastikka, koska keltaista väriä ei näy. Pohjantikan ääntely muistuttaa käpytikkaa, kylläkin hillitysti. Pohjantikan läsnäolon saattaakin paljastaa sen paja: tikka etsii tehokkaalla otteella kaarnakuoriaisen toukan vahingoittaman kuusen kaarnan alta makupaloja ja voi etsinnöissään riisua vaikka koko puun kaarnastaan.

Tikoistamme suurin, palokärki, viihtyy melkein koko Suomessa. Palokärjen lentoääni kry-kry-kry ja reviirihuuto klii-a erottuvat selvästi muista tikoista. Kolmas äänisarja gui-gui-gui muistuttaa hieman käenpiikaa. Palokärjen tunnistaa myös kokomustasta värityksestään, johon pään punainen väri, koiraalla koko päälaen kattava ja naaraalla niskalaikku, luo upean säihkeen.

Suomessa tavallisesti tavattavista tikkalinnuista tältä sivulta puuttuu vielä käenpiian kuva, mutta sen ääni voisi kuulostaa tältä. Vaan nyt olisi hyötyä myös näköhavainnosta, sillä samanlainen tikutus voi tulla myös jalohaukan kuten tuuli- tai nuolihaukan kurkusta. Ehdottivatpa lintujen äänten tunnistussovellukset Merlin Bird ID, BirdNet ja Muuttolintujen kevät vielä ampuhaukankin mahdollisuutta, kun ääniklippiä testattiin niillä.