Tiaiset

Tiaisiin on luontevaa tutustua kuin yhtenä perheenä, sillä ne liikkuvat varsinkin talvella yhdessä ruokaa etsiessään.Talitiainen ja sinitiainen ovat kuitenkin hömötiaista, töyhtötiaista ja kuusitiaista laajemmin ja rohkeammin liikkuvia, ja tämä on voinut vaikuttaa myös tiaisten keskinäisiin reviireihin ja lajien lukumäärien kehitykseen. Varsinkin hömötiaisten määrä on viime aikoina huolestuttavasti laskenut vanhojen metsien vähentyessä.

Lintujen äänet sekoittuvat helposti, eivätkä lintukirjojen kuvaamat tai nettisivujen esittelemät tiaisten ”paraatiäänet”, kevätlaulut, ole aina kuultavissa. Tiaiset tuntuvat rupattelevan keskenään monin äänin ja aivan kuin improvisoiden, ja varsinkin tällöin niiden kirkkaat äänet ja matalat ”säkätykset” menevät helposti sekaisin, eikä niitä ole aivan helppo tunnistaa. Kaikki sivun kuvat otti Iita Anttila.

Talitintin kolmitavuinen ti-ti-tyy (tai ti-ti-tyi) kuuluu nykyisin harvemmin kuin sen kaksitavuiset versiot tit-tyy tai tii-ty. Laulun sävelkorkeus ja sävelten etäisyys toisistaan eli intervalli voivat hieman vaihdella. Yleensä ylhäältä alaspäin suuntautuvan sävelparin sijaan voit kuulla myös nousevan intervallin. Yhdistämme äänen kuitenkin vaivatta talitiaiseen sen sävyn ja soinnin mukaan. Ja vaikka ensimmäisen näytteen (ti-ti-tyy) taustalla kuuluu ainakin kirjosiepon livertelyä, tiaisen suoraviivainen ja yleensä kolmen toiston jaksoissa kuuluva ti-ti-tyy erottuu helposti. 

On pohdiskeltu, mikä on saanut tiaisen muuttamaan lauluaan. Ehkäpä se haluaa vain keksiä uutta. Laulun kertomus talitintista maaliskuulla on edelleen osuva, sillä keväällä tintin laulu on monipuolisimmillaan. Minuutin taltioinnissa (tehty kotipihalta 4.3.2021) kuulet harvinaisemman glissandoversion (=liukuva säveltaso) peruslaulusta (taustalla sinitiainen). Huhtikuussa -23 kotipihalla kaikui taas kaksi kevätlauluvarianttia, klustermainen (sointumainen) tiivistys, kuin nopea murtosointu, ja vielä kahden sävelen improvisaationomainen yhdistelmä, joka lopuksi palautuu tutumpaan versioon (taustalla sinitiainen ja aluksi myös viherpeippo).

Talitiaisen useimmin kuultavat äänet ovat kutsuääniä tai varoituksia kuten huik ja tink. Ne voivat sekoittua peipon, pajulinnun ja tiltaltin vastaaviin, mutta kun niihin liittyy tomera säkätys, ääni on varmasti talitintin. Joskus säkätystä edeltävät äänet ovat niin korkeita, ettei ihmiskorva niitä oikein erotakaan. Jos kuulit jälkimmäisestä säkätyksestä vain sen loppuosan, ilman korkeita aloituksia, kuuntele vielä oktaavia alemmas laskettu näyte, joka paljastaa korkeat avaukset, nyt ihmiskorvalle paremmin kuultavalta korkeudelta.

Talitiaisen säkätys muistuttaa hieman sinitiaisen säksätystä, mutta talitintilla se on tasaisempi ja kestoltaan lyhyempi, sinitiaisella yleensä hieman pidempi ja soinnikkaampi, säveltasoltaan nouseva, töyhtötiaisen tyyliin. 

Sinitiaisen lyyristä siritystä, hieman hennompaa kuin viherpeipolla, kuulee keväisin, mutta aktiivista, iloista säksätystä, ympäri vuoden. Sinitiaisen ja talitiaisen säksätykset muistuttavat toisiaan, mutta talitintilla se on yleensä tasaisempi ja lyhyempi, sinitiaisella hieman pidempi ja soinnikkaampi ja säveltasoltaan loppua kohti hieman nouseva. Sinitiaisella kuten kaikilla tiaisilla on myös lyhyitä, toistettuja ääniä. Edellisen näytteen ”tikityksiä” edelsi yksi tai kaksi korkeaa ääntä, joita ihmiskorvan on vaikea kuullakaan. Jos näytettä lasketaan äänialaltaan alemmas, korkeat vihellyksetkin kuuluvat selkeästi.