Tiaiset 2

Tiaisiin on luontevaa tutustua kuin yhtenä perheenä, sillä ne liikkuvat varsinkin talvella yhdessä ruokaa etsiessään.Talitiainen ja sinitiainen ovat kuitenkin hömötiaista, töyhtötiaista ja kuusitiaista laajemmin ja rohkeammin liikkuvia, ja tämä on voinut vaikuttaa myös tiaisten keskinäisiin reviireihin ja lajien lukumäärien kehitykseen. Varsinkin hömötiaisten määrä on viime aikoina huolestuttavasti laskenut vanhojen metsien vähentyessä.

Lintujen äänet sekoittuvat helposti, eivätkä lintukirjojen kuvaamat tai nettisivujen esittelemät tiaisten ”paraatiäänet”, kevätlaulut, ole aina kuultavissa. Tiaiset tuntuvat rupattelevan keskenään monin äänin ja aivan kuin improvisoiden, ja varsinkin tällöin niiden kirkkaat äänet ja matalat ”säkätykset” menevät helposti sekaisin, eikä niitä ole aivan helppo tunnistaa. Kaikki sivun kuvat otti Iita Anttila.

Hömötiainen on runollisen surumielinen kevätlaulussaan (joka kuulostaa samanlaiselta kuin sirittäjän kutsuääni). Toisessa äänitteessä kaksi hömppäriä on kilpasilla, taustanaan punatulkun vihellykset. Hömötiaisen tyypillisin ääntely on veitikkamaista, hieman nasaalilta kuulostavaa niiskuttelua. Näytteessä ääntelee kaksi tai kolmekin yksilöä, ja taustalla naputtelee käpytikka. Hömötiaisella on tiaisten tavoin myös yksittäin tai sarjana toistettuja lyhyitä ääniä. Mutta niinkin aktiivinen ääntely kuin neljännen näytteen vanhan ajan kirjoituskoneen raksutusta muistuttava, on kuulunut hömötiasen suusta. 

Kuusitiainen on tiaisista pienin, mutta se osaa kyllä pitää ääntä itsestään. Kuusitiaisen kevätlaulu on rytmikkään kiihkeä kahden sävelen toistosarja. Näytteessä kaksi erilaisen temperamentin kuusitiaista näyttäisi olevan kilpasilla. Kolmas, rauhallisin laulaja, ehtii saada ääneensä vielä enemmän vivahteita. Rupatellessaan kuusitiaisella on monenlaisia ääniä. Hömötiainen ja kuusitiainen on joskus vaikea erottaa toisistaan ulkonäöltään. Hyviä tuntomerkkejä laulun ohella ovat kurkku ja päälaki. Kuusitiaisella on enemmän mustaa kurkussa mutta niskassa vastaavasti valkoinen läikkä. Hömötiaisen päälaki on yhtenäisen tumma (kuin baskeri päässä), ja leuan alla on vain pieni ”ruokalappu”. Kuvassa näkyy myös kuusitiaisen siipien kaksi poikittaista vaaleaa juovaa, jollaisia hömötiaisella ei ole.

Töyhtötiainen on helppo tunnistaa töyhdöstään. Myös töyhtötiaisen laulu, jota kuullaan myös muulloin kuin keväisin, on persoonallista ja kuuluvaa, joskin muistuttaa hieman sinitiaisen säksätystä. Näytteessä taitaa olla äänessä kaksikin töyhtäriä. Töyhtötiainen on paikkauskollinen, joten sen tapaa kesät talvet kotimetsästään, eikä se yleensä vieraile lintulaudoilla, ellei piha suoraan rajaudu sen elinpiiriin. Se on silti innokas talviruokinnan käyttäjä, kuusitiaisen ja hömötiaisen tavoin. Näitä kolmea tiaista kutsutaan havumetsätiaisiksi pesimäpaikkansa mukaan. Ne saattavat myös asustaa koko elämänsä samassa metsässä, vaikka varsinkin kuusitiaiset tekevät joskus melko pitkiäkin vaelluksia.

Entäs sitten pyrstötiainen? Sitä ei nykyisin lasketa tiaisten heimoon, vaikka nimi siihen viittaakin. Samoissa metsissä ja jopa samoissa porukoissa saattaa silti tavata myös pyrstötiaisen, jonka paras tuntomerkki on pitkä pyrstö. Pyrstötiaiset liikkuvat yleensä aina parvina ja vilkkaasti paikkaa vaihtaen. Kun osuu pyrstötiaisten parven reitille, kuulee myös niiden pirteää ääntelyä, tilhimäistä sirinää ja surinaa kuten videolla yllä.

Pohjois-Suomessa asustaa myös tiaisten heimoon kuuluva lapintiainen, suuresti sukulaistaan hömötiaista muistuttava. Se voi vaeltaa väliin etelämmäskin. Etelä-Suomessa voi satunnaisesti kohdata myös viitatiaisen. Sekin on helposti hömötiaiseen sekoitettava. Viitatiaisen lähimmät vakinaiset kotiseudut ovat Virossa ja Ruotsissa.