Rastaat

Rastaat rikastuttavat elinpiirejämme niin kotipihoilla ja puistikoissa kuin aivan erämaissakin. Suomessa yleisesti tavattavat viisi rastasta edustavat myös laulajina keskimäärin hyvin tunnettuja lajeja: mustarastas on saanut mestarilaulajan maineen, laulurastas on taiturimainen minimalisti, punakylkirastas liittää paikallisesti muuntuvaan kertosäkeeseen salaperäisen livertelyn, kulorastas värittää lauluansa joskus lyömäsoitinmaisilla tehokeinoilla, särinöillä ja ”plurinoilla”, ja räkättirastas, niin ”räkättäjä” kuin onkin, tekee ainakin itsensä estoitta tiettäväksi. Todellisuudessa räkättärastaskin visertelee, mutta sitä pääsee harvemmin kuulemaan. Toisaalta kaikkien rastaiden arkisemmissa äänissä kuten lentoäänissä tai varoituksissa on ”räksämäisiä”, raksuttavia piirteitä. Rastaita asuu Suomessa enemmän kuin ihmisiä, joten rastaita pääsee takuulla kuulemaan. Pihapiirissäkin viihtyvät mustarastas ja räkättirastas antautuvat helpommin myös näkösälle. Rastaat ovat meillä muuttolintuja, ja yleensä vain mustarastaista osa jää talveksikin iloksemme. 

Räkättirastas, rastaista kauneimpia, on ehkä joutunut kärsimään räkättäjän maineestaan, mutta sympaatti tyyppi sekin on ja usein nähty vieras kotipihallakin. Ääninäytteessä se saa seurakseen myös mustarastaan. Nauhoite on Repoveden kansallispuiston naapurista, Hillosensalmelta.

Räkättirastas on rastaista värikkäimpiä. Nuori ”räksä” on pilkullinen, mutta täysikasvuisellakin on rikkaat värit. Rastaat viihtyvät myös yhdessä, varsinkin syksyllä ruokaa hakiessaan ja muutolle valmistautuessaan. Tällöin samoille apajille voivat osua myös tilhet.

Laulurastaan näköinen mutta tätä hieman kookkaampi kulorastas on muita rastaita piilottelevampi, mutta sen laulu kuuluu keväisessä metsässä kauniisti. Kulorastaan laulu muistuttaa mustarastasta, mutta äänen sointi on hieman hillitympi ja säkeet rauhallisempia. Joskus se toistaa punakylkirastaan tavoin kuin samaa kertosäettä. Laulurastaan toistoja (kuuluu nytkin taustalla) ei kulorastas kuitenkaan viljele, mutta sen erikoisuuksiin kuuluvat joskus surinat, krähinät, plurinat ja ratinat. (Näytteen taustalla kuullaan mm. järripeipon jyyst ja punakylkirastaan kertosäe.) Kun kulorastas lennähtää ohitsesi, saatat kuulla myös ”räksämäisen” raksutuksen.

Punakylkirastas laulaa aktiivisesti, mutta sekin piilottaa itsensä hyvin. Lintu tunnetaan laulunsa paikallisista ”murteista”, joskin samallakin seudulla voi kuulla toisistaan poikkeavia kertosäkeitä. Lyhyttä ja kuuluvaa kertosäettä seuraa yleensä vaimeampi livertely. Tässä näytteessä ainakin kaksi punakylkirastasta lauloi Puolangan Paljakassa, höysteenä vielä räkättirastas ja pajulintu. Toinen punakylkirastaista tuli varmistamaan oman versionsa hieman lähemmäksikin mikrofonia. Kolmas punakylkirastaan kertosäe kuullaan uusmaalaisen punakylkirastaan suusta. Kukin laulanut lintu jäi paikallistamatta kuvaa varten. Se siis piiloutuu taitavasti, vaikka saattaa olla rastaistamme yleisin. Kun sen saa näkyviin, punaista kylkeäkin varmempi tuntomerkki on valkea silmäkulmajuova. Punaväri erottuu usein parhaiten, kun rastas lähtee lentoon. Kevätlaulun päätyttyä punakylkirastasta on myöhemmin kesällä hankala erottaa räkättirastaasta, ellei lintu osu näkyviin. Niin lähellä toisiaan rastaiden raksutukset ovat, kuten voit alemmasta videoparista todeta. Ensin on äänessä punakylkirastaspari, sitten yksittäinen rastas, joka tulee kauniisti näkyville.

Tutuimmat rastaat, laulurastas ja mustarastas, ovat saaneet omat sivunsa.