Kottarainen tunnistettiin ennen puhelin- tai sähkölangoilla istuvana tummana lintuna. Kun johdot ja kaapelit ovat yhä enemmän vaihtuneet maanalaisiin tai langattomiin yhteyksiin, kottaraisen löytää varmimmin pesäpöntön lähipuusta. Tarpeeksi läheltä sen erottaa mustarastaasta tätä värikkäämmästä höyhenpuvusta, vaikka ne kauempaa näyttävät yhtä tummilta. Nuoren kottaraisen voi puolestaan sekoittaa naarasmustarastaaseen. Jos kottaraisen näkee tepastelemassa, sen vuoroaskelten ero mustarastaan hyppimiseen on hyvä tuntomerkki. Kolmas ero rastaaseen on laulu, vaikka kottarainen tunnetaankin taitavana matkijana. Tässäkin se viheltelee, sirkuttelee ja kimittääkin niin kuin moni muukin äänitaituri, mutta ainakin taustalla kuuluva ”naputtelu” on ominta kottaraista. Nauhoite on Askolasta Tiiläänjärven rannalta vapunpäivältä 2022, päätöksen pönttökohtaus jo edelliseltä kesältä. Pikkuvideoilla kuullaan kottaraisten yhteistä ääntelyä ja nähdään kottarainen kävelyllä. Parvissa ja langoilla kokoonnuttaessa tiheä sirinä täyttää ilman.