Punatulkku liikkuu parvissa kuten tiaisetkin, ja usein ne tapaa talvella myös keltasirkkujen seurasta. Tiaisiin verrattuna punatulkut ovat rauhallista väkeä, mutta innostuessaan niilläkin on monenlaisia ääniä. Punatulkkua pidetään myös hyvänä oppijana. Useimmin pääset kuulemaan tulkun lyhytkestoista vihellystä, joka on kuin huuliharpun leppoisa sointu. Viimeistään keväällä äänensävyjä ja sävelkorkeuksia on enemmänkin. Tämä kolmisointuharjoitus kaikui sipoolaismetsässä aurinkoisena helmikuun päivänä ilmeisenä yhteismusisointina. Tässä tulkut taas tuntuvat treenaavan ”rytmiharjoitusta”. Laulaminen vaatii koko kropan mukana oloa kuten ihmiselläkin. Tästä näet esimerkin Hyräilijä-videolla, jolla punatulkku visertelee yhtäjaksoisesti mutta niin hiljaa, kuin hyräillen, että ääni kuuluu miltei vain linnulle itselleen. Silti sen koko olemus on mukana laulussa, ja myös naaras osallistuu aktiivisesti lauluun ja jutusteluun.
Punatulkkua pidetään perinteisesti joulun lintuna. Tämä ehkä juontaa koiraslinnun vatsapuolen helakan punaisesta väristä. Naaraan punaväri on hillitympi. Punatulkkua myös näkee eniten talviaikaan, sillä se on rohkea lintulaudan vierailija. Tällöin sen vihellys voi kuulua uudessa ääniympäristössä esimerkiksi varpusten ja viherpeipon kanssa. Kun riittävästi tulkkuja musisoi samanaikaisesti, se kuulostaa melkoiselta improvisaatiolta. Lauluun sekoittuu usein tiaisten ääniä ja Improvisaatioita-videolla myös keltasirkkujen ”porinaa”.