Matka Pariisiin

Havumetsien miehet matkustavat Pariisiin

Suomen joukkue Pariisin valittiin samana päivänä kuin Paavo Nurmi kihautti Eläintarhassa kaksi ME:tä. Olympiakisoihin lähti 54 yleisurheilijaa, jotka olivat miesoletettuja, koska Suomen naiset eivät vielä viiden renkaan kisoissa mitelleet voimiaan. Nurmen nyt jo ehkä hieman vanhemman valtiomiehen arvovallalla julkisuudessa murahtama kulmikas kommentti, jonka mukaan joukkueessa oli liikaa turisteja, ei ehkä parhaalla mahdollisella tavalla kiinteyttänyt tiimihenkeä.

Joukkue lähti juna-laiva-yhdistelmällä Pariisiin kesäkuun lopussa kahdessa erässä. Reitin varrelle jäivät Tukholma, Trelleborg, Hampuri, Amsterdam ja Bryssel. Kisaedustajien toinen osa kulki muuten samaa reittiä paitsi, että Benelux-maiden asemasta matkustettiin Saksan halki. Matka oli varmasti kiinnostavampi kuin nykyiset suorat lennot, koska eri kaupungeissa pysähdyttiin tutkimaan maisemia ja jopa harjoittelemaan. Amsterdamissa poppoo popsi hyvällä halulla banaaneja ja muita etelän hedelmiä, jotka olivat Suomeen verrattuna edullisia.

Huvilaan majaksi

Perillä Pariisissa yleisurheilijat majoittuivat Villa des Rochersiin, joka sijaitsi Bois-Colombesin kylässä (Rue Jean Jaures 109) muutaman kilometrin päässä Colombesin olympiastadionista. Nykyisin Bois-Colombes on Pariisin kaupunginosa. Olympianäyttämön viereen oli rakennettu kisakyläkin, mutta se ei kelvannut Suomelle, silloiselle urheilun suurvallalle. Myös Yhdysvaltain joukkue valitsi Bois-Colombesin mieluummin kuin kisakylän parakit.  

Huvilamajoitukseen oltiin tyytyväisiä. Havumetsien miehet tosin pitivät ranskalaisia sörsseleitä eksoottisina, vaikka ruoanlaittoa oli palkattu valvomaan suomalainen keittiömestari. Esimerkiksi maitoa ei ollut saatavana ruokajuomaksi. Niinpä joukkue kävi ostamassa sitä läheiseltä maatilalta. Olipahan ainakin tuoretta.

Lehtileikkeitä ja verkkoaineistoa