Elämänhallinta
Elämänhallinta on käsite, joka sisältää kaikki ihmisen elämän osa-alueet: työn, sosiaalisen aseman, asumisen, perhetilanteen, terveyden, työkyvyn ja muut elämisen voimavarat.
Elämänhallinta on mm. taitoa sopeutua muutoksiin ja kykyä nähdä elämä mielekkäänä. Kun elämä on hallinnassa, on ihmisellä tunne, että hän pystyy vaikuttamaan elämänsä kulkuun ja siihen liittyviin päätöksiin. Tunne auttaa selviämään vastoinkäymisistä, joita väistämättä tulee, sillä suunnitelmat eivät aina toteudu. On myös tärkeää, että ihminen oppii erottamaan omia tarpeitaan ja toiveitaan muiden vaatimuksista.
Elämänhallinnan pulmat vaikuttavat kaikkiin elämän osa-alueisiin, myös kouluttautumiseen ja työllistymiseen. Siksi on tärkeä varmistaa, niin pitkälle kuin mahdollista, että asiakkaan elämänhallintaa tuetaan ja näin luodaan edellytykset opiskella tai työskennellä.
Alla on kuvattu "Elämänkenttä", jonka avulla asiakkaan kanssa voidaan hahmottaa eri osa-alueet, jotka vaikuttavat tulevaisuuteen suuntaavassa työskentelyssä. Eri osa-alueet voidaan käydä keskustellen läpi ja miettiä, mitkä ovat niitä asioita, jotka ovat kunnossa ja onko jotain osa-alueita, joita olisi hyvä vahvistaa / kehittää.
"Eämänkenttä" -kuvio pdf-tiedostona:
Vapautuminen
Vankilasta vapautuvalle on tarjolla tukea erityisesti järjestöissä. Seuraavissa linkeissä löytyy Kriminaalihuollon tukisäätiön (KRITS) kokoomia tietopaketteja vapautumassa olevalle vangille. Linkeistä löytyy tietoa asunnottomalle vapautujalle, toimeentulosta, pankkiasioista ja vertaistukea entiseltä vangilta aiheesta kuinka pysyä kaidalla tiellä.
Pankkitili ja verkkopankkitunnukset
Velka-asioiden hoito vapautumisen jälkeen
Miten pysyn kaidalla tiellä vapauduttuani?
Lähde: https://www.krits.fi/tietoa/vapautuminen/
Oppaita elämänhallintaan ja arjen parantamiseen
Kriminaalihiollon tukijärjestö (KRITS) on tuottanut elämänhallintaan ja arjen parantamiseen liittyviä oppaita Alla linkkejä kriminaalihuollon tukisäätiön (KRITS) tuottamiin oppaisiin, jotka liittyvät elämänhallintaan ja arjen parantamiseen.
Arki haltuun -apua ADHD -toiveisiin opas
https://www.krits.fi/wp-content/uploads/2018/05/1524-ADHD-kasikirja_pdf.pdf
Päivä kerrallaan– opas rangaistukseen tuomitulle ja hänen läheiselleen
https://www.krits.fi/wp-content/uploads/2019/09/P%C3%A4iv%C3%A4-kerrallaan-VALMIS-elo2019.pdf
Rikostaustaisen raha-asiat ja velat
Näiltä sivuilta löydät tietoa siitä, millaisia keinoja velkojen selvittämiseen ja hoitamiseen on.
"Selviydy veloistasi: Näiltä sivuilta löydät tietoa ja opastusta, kun rahat eivät riitä kaikkie laskujen ja velkojen maksuun. Lue esimerkiksi maksusopimuksista, velkajärjestelyistä, maksuhäiriömerkinnöistä, perinnästä ja ulosotosta."
https://www.takuusaatio.fi/selviydy-veloistasi/
Opas velkatilannettaan selvittävälle henkilölle
Rikosseuraamusasiakas
Vapautuvien vankien näkemys palveluntarpeesta yhteiskuntaan sijoittumisessa
Kati Ahonen 2010 Vaasan ammattikorkeakoulu
”110 % omaa motivaatiota”
Vapautuneiden vankien kokemuksia yhteiskuntaan integroitumisesta Tampereella
Minna Jokinen Liisa Päivärinta Opinnäytetyö 2012 Tampereen ammattikorkeakoulu
Vankien velkaantuminen ja yhteiskuntaan integroituminen
Pirjo Näkki 2006 Sosiaali- ja terveysministeriö
Tutkimuksessa tarkastellaan vankilasta vapautuvien vankien sosiaalista integraatiota ja sitä, mikä merkitys vankien veloilla on yhteiskuntaan integroitumisessa.
https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/71184/Selv200638.pdf?sequence
Kykyviisari® työ- ja toimintakyvyn tukena
Kykyviisari® on maksuton työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmä kaikille työikäisille. Kykyviisarin avulla vastaaja voi selvittää omaa tilannettaan, keskeisiä vahvuuksiaan ja kehittämiskohteitaan. Kykyviisari mahdollistaa myös työ- ja toimintakyvyssä tapahtuneen muutoksen tarkastelun, jos arviointi toistetaan. Kykyviisari on saatavilla usealla eri kielellä.
https://sivusto.kykyviisari.fi/
Työkaluja elämänhallinnan suunnitteluun
Tässä kolme työkalua tai menetelmää, jotka voivat auttaa elämänhallinnan suunnitteluun.
Oma polkuni -ympyrä on tarkoitettu yksilötyön avuksi ja keskustelun pohjaksi. Ympyrä kuvaa sitä, miten kaikki asiat liittyvät kaikkeen eli jos jollain osa-alueella on ongelmia, niin ne vaikuttavat helposti moneen muuhunkin asiaan. Lähtökohtana olisi kartoittaa elämän eri osa-alueita ja laittaa kokonaisuus hyvälle mallille.
SWOT-analyysi on nelikenttämenetelmä, jota käytetään strategian laatimisessa sekä oppimisen tai ongelmien tunnistamisessa, arvioinnissa ja kehittämisessä.
SWOT-analyysissä kirjataan ylös analysoidun asian:
sisäiset vahvuudet
sisäiset heikkoudet
ulkoiset mahdollisuudet
ulkoiset uhat
Tämän jälkeen SWOT-analyysin pohjalta voidaan tehdä päätelmiä, miten vahvuuksia voidaan käyttää hyväksi, miten heikkoudet muutetaan vahvuuksiksi, miten tulevaisuuden mahdollisuuksia hyödynnetään ja miten uhat vältetään. Tuloksena saadaan toimintasuunnitelma siitä, mitä millekin asialle pitää tehdä.
Tulevaisuuden muistelu on ratkaisukeskeinen työkalu, jossa keskitytään tulevaisuuteen, voimavaroihin ja valintoihin.
Oma ympyrä -kuvio pdf-muodossa, joka löytyy myös osoitteesta: https://drive.google.com/file/d/1LbULYuCwUL-TQAjaNNIZ8sqvk3vOecyL/view?usp=sharing
SWOT -kuvio löytyy alta pdf -tiedostona
Kuvio löytyy myös osoitteesta: https://drive.google.com/file/d/1vvvwwdist77gSYI2MlRGqvoHQBjPRvp2/view?usp=sharing
Tulevaisuuden muistelulla fokus ratkaisuihin
Tulevaisuuden muistelu on ratkaisukeskeinen työkalu, jossa keskitytään tulevaisuuteen, voimavaroihin ja valintoihin.
Kuvitellaan, millainen oma elämä tai jokin ongelmalliseksi koettu tilanne, esim. työyhteisössä tai perheessä, on jossain kohtaa tulevaisuudessa, kun asiat ovat ratkenneet myönteisesti.
Muistelu voidaan tehdä kirjallisesti. Sen avulla voidaan tunnistaa tavoitteita, niiden esteitä, keinoja ja voimavaroja esteiden ylittämiseksi. Käytetään monenlaisissa yksilö- ja ryhmävalmennuksissa.
Tee kirjoitusharjoitus yksin tai yhdessä
1. Kirjoita tulevaisuudesta käsin, miten ongelmatilanne ratkesi. Valitse aiheeseen sopiva aikajänne. Voit auttaa mieltäsi pääsemään luovaan ajatteluun hiljentymällä hetkeksi ja hengittelemällä rauhallisesti muutaman minuutin ajan.
2. Kaikki osapuolet kirjoittavat oman tulevaisuuden muistelunsa.
3. Kuvaile tilanteeseen johtaneita asioita, tapahtumia, sekä omaa osuuttasi niihin.
Esim.
• Mitä on tapahtunut, jotta ongelmallinen tilanne on ratkennut?
• Mikä on ollut oma osuutesi siinä?
• Ketkä muut ovat olleet mukana asiaa ratkaisemassa?
• Mitkä olivat tärkeimmät asiat, jotka johtivat asian myönteiseen lopputulokseen?
• Mitä tietoja, taitoja tekoja tarvittiin?
4. Osapuolten muisteluista kootuista oivalluksista tehdään yhdessä toimintasuunnitelma, jota seurataan ja optimoidaan matkan varrella.
Lähde: https://www.lifecoachacademy.fi/2019/04/tulevaisuuden-muistelulla-fokus-ratkaisuihin/