Tiedemiehet ovat papisto

Tiedemiehet ovat kuin papisto, joka korkeasta asemastaan julistaa epätotuutta.

Parkkusen ja muiden sen kaltaisten eteviä ajatuksia ei kerrota tieteen piiristä maallikoille. Humpuukia kansalaisten kustannuksella.

Vastaväite: Uskonnollisissa liikkeissä on papisto monesti kirjaimellisestikin. Nämä ovat kuin ylimystö. Tämän ylimystön asemaa uhkaa sen mielestä jääkausiteoria., joka on vastakkaiden vedenpaisumukselle.

Raamatussa ei myönnetä eikä kielletä jääkautta. Lisäksi Raamatussa on monia viittauksia lumeen. Tämän mukaan ei ole aina lämmintä tropiikkia. Muutamat nuoren maan kreationistitkaan eivät kiistä jääkautta, ks esim Pekka Reinikainen Unohdettu Gnesis, joka on nuorem Maan kreationistilähteenä.

Dinot elivät yhtä aikaa ihmisten kanssa?

Jotkut kreationistit myös väittävät dinosaurusten eläneen yhtä aikaa ihmisten kanssa.

Nuori Maakaan ei vaadi ihmisten kanssa yhtä aikaa eläneitä dinosauruksia.

Todellisuudessa ns nuori maakaan ei vaadi, että dinosaurukset olisivat eläneet yhtä aikaa ihmisen kanssa, koska saattoivat kuolla sukupuuttoon ennen ihmistä. Raamatun mukaanhan Jumala loi eläimiä ennen ihmistä.