Spede kannatti Keijo Parkkusen jääkausivastaisia ajatuksia

Väite: Elokuvistaan ja teknisenä taiturina tunnettu Spede Pasanen kannatti Keijo Parkkusen jääkausivastaisia ajatuksia tuottaen muun muassa elokuvan "Jääkautta ei ollut", jonka

Geotekniikan laitos sensuroi pois MTV:lta. (Nieminen 2012) Niinpä jääkauden vastustus on etevien ihmisten hommaa.


Vastaväite: haluamatta mitenkään kyseenalaistaa edesmenneen viihteen yleismiehen Pertti "Spede" Pasasen lahjoja varsinaisilla toiminta-aloillaan, väitän että tässä Spede on haksahtanut pahan kerran halpaan.

Tässä dokumentissa kumotaan useimmat Parkkusenkin esittämät perustelut jääkauden vastustukselle. Tämän dokumentin kirjoittajalla ei ole Speden kykyjä elokuva-alalla. Mutta minulla on halu kyseenalaistaa jääkauden vastustajien esittämiä valmiiksi märehdittyjä ajatuksia ja nähdä niiden kääntöpuoli. Niinpä etevään ihmiseen vetoaminen ei auta tässäkään.

En sinänsä edes kannata ajatusta, että GTK sensuroi elokuvia, joissa kyseenalaistetaan tieteellisenä yleensä pidetty näkemys asioista. Olisin kovasti halunnut kyseisen elokuvan nähdä, tämän doikumentin lähteeksi ainakin.

Minusta GTK:n kannattaisi kirjoittaa kotisivulleen vastaava, mutta minun dokumenttiani paremmin laadittu "usein kysytyt kysymykset" jääkausista.

Tutkijat harvoin kommentoivat julkisuudessa jääkauden vastustajien väitteitä. Jossain internetin sivulla sanotaan Suomen tutkijoiden nauravan Parkkuselle ja/tai vihaavan häntä. Itse en Parkkusta vihaa, koska tiedän muidenkin kreationistien esittävän vastaavan tasoisia ajatuksia.