Jäävirrat ja mannerjäätiköt eri asia

Väite: Suuri jäätikkö ei liiku, toisin kuin pieni jäävirta. Suuret mannerjäätiköt ja pienet vuoristojen jäätiköt ovat eri asia. Jää ei liiku koskaan jäävirroissa ylämäkeen

.

Vastaväite: Jää liikkuu lähes aina, vaikka mannerjäätiköissä hitaasti.

On outoa ajatella, miksi jää toisaalla ei virtaisi oman painonsa alla, toisaalla virtaa. Toki tasaisella maalla virtauksen aiheuttama paine ja jännitys ovat pienempiä. Jää virtaa hieman samaan tapaan sivulla päin kuin siirappi, jota kaadetaan ylhäältä lisää.

Mannerjäätikkökin virtaa keskellä senttien - metrien vuosivauhtia. Jään virtaus näkyy Etelämantereella ja Grönlannissa jääkupolien ja harjanteideiden luonnehtimassa pinnamuodossa, jossa kupolit ja harjanteet ovat jään virtauksen jakajia.

Usein jäätikkö pysähtyy kuolleeksi jääksi paikoilleen. Myös kylmäpohjaisten mannerjäätiköiden pohjalle syntyy painesulamisen takia monesti jään liikettä edistävää vettä, jota on monesti myös jään sisäisissä tunneleissa.

Jäävirroissa jää liikkuu joissain kohdin ylämäkeen. Erityisen selvästi jään virtaus ylämäkeen näkyy Malaspinan jäätikössä, jossa vuoristosta alas virtaava jää on kovertanut laaksoon satojen metrien syvyisen kuopan. Syvällä oleva jää noussee ylös, koska jää täyttää jään aiemmin kovertaman onkalon niin, että virtaava jää pursottuu reunoilta ylös. Malaspinan tyyppisissä edustajäätiköiden muodoissa näkyy selvästi jäätikön virranneen melkein tasaisella maalla.