Koska tiedemiehet muuttavat jääkausiteoriaa, se on väärä

Väite: Tiedemiehet ovat muutelleet alkuperäisen jääkausiteorian yksityskohtia muun muassa lyhentämällä jäätiköitymisaikojen pituutta. Alun perin Suomen piti olla jäässä noin 70000-10000 vuotta sitten, nyt arvioidaan Suomen olleen jäässä n. 70000-55000 ja suunnilleen 25000-10000 vuotta sitten. Tämä lyhentely saattaa jatkua tulevaisuudessa. Jääkausiteoria kutistuu näin olemattomiin.

Vastaväite 1: Se että nykyään pidetään jäätiköitymisjaksoja aiempia lyhyempinä, ei ole nollannut kokonaan jäätiköitymisjaksoja. Näin jääkausi ei kutistu olemattomiin.

Tiedemiesten ajoitustan mukaan jää ilmestyi ensi kerran koko Suomeen joskus 70000-65000 vuotta sitten, ja hävisi Suomen yltä noin 10000-13000 vuotta sitten uusien havaintojen mukaan noin 55000-125000 vuotta sitten Suomessa oli jäättömiä alueita.

Esimerkiksi joku Helsingissä aamulla, keskipäivällä ja illalla käväissyt voisi päätellä, että Helsingissä satoi koko päivän. Yhtä hyvin

sade saattoi tulla lyhyenä kolmena kuurona, jotka kestivät yhteensä puolitoista tuntia, eikä

tässä "ajan supistuksessa" ole ainakaan teoriassa mitään epätieteellistä.

Niinpä ensimmäinen havaitsija saattaisi väittää, että satoi yli kaksitoista tuntia, vaikka satoikin vain puolitoista tuntia. Se että satoi vain puolitoista tuntia, vaikka aiemmin väitettiin että satoi yli 12 tuntia, ei poista sadetta.

Vastaväite 2: Jääkausia vastustavat teoriat häviävät myös tämän logiikan mukaan olemattomuuteen, koska monet jääkausia vastustavat teoriat ovat tämänkin dokumentin mukaan vanhentuneita. Montaakaan Parkkusen vuonna 1984 julkaisemassa kirjassa esittämää teoriaa ei ole mukana Jukka Niemisen 2011 ja 2012 julkaisemissa kirjoissa. Minulla ei ole tietoa siitä, onko tämä täyden ummikon kirjoittama dokumentti vaikuttanut asiaan vai ei.