eSpecial 2009/19
Erikoisohjelma eSpecial, lähetys torstaina 7.5.2009
Ohjelman info:
MUSIIKKI:HM Ojala: Kaanahan, Lähelles (trad)
ILLAN VIERAS JA PUHE:Sisko Martikainen kertoo käynnistään Israelissa, Leena Kataja pitää loppupuheen.
PÄIVÄN TEEMAT:
Uskoontullut jengipomo tunnustuksen tiellä
Jo ennestään elinkautista istuva Lauri Johansson sanoo tulleensa uskoon ja siksi tunnusti kaksi selvittämättä ollut henkirikosta. Kyseessä oli huumevelalliset, jotka Johansson sanoo ampuneensa 1990-luvulla. Tiedotustilaisuudessa Johansson esiintyi kaulassaan risti rosarioketjussa riippuen. Mielentilaansa halutaan selvittää, kuten jo pari kertaa aiemmin.
- - - - -
Sharia-laista 700 clubissa:
Amerikkalaisen CBN-televisiokanavan ohjelma islamilaisesta Shariasta ja sen sisällöstä. Lisää Islamin todellisesta luonteesta ja sen uhasta suomeksi: http://aikapommi.wordpress.com
- - - - -
-Huomautus:Tämän sivuston julkaisija ei jaa välttämättä kaikkia ylläolevien uutisoijien mielipiteitä-
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------