Paholaisen öinen hyökkäys ja apu Jeesukselta

 


 

Aulis Hämäläinen kertoo häntä kohdanneesta järkyttävästä tapahtumasta:

 Olen tuntenut viime aikoina paljon Pyhän Hengen vaikutusta. Olen myös tuntenut erityistä läheisyyttä Herrani Jeesuksen kanssa hänen suomiensa palvelustehtävien kautta. Olen rukoillut Jeesukselta elämääni selkeää johdatusta ja että nimenomaan Hänen tahtonsa tapahtuisi elämässäni. Ja sitä johdatusta ja niitä merkkejä olen saanutkin tuntea ja kokea viime aikoina, kiitos Herralle siitä.
 Sinäkin iltana, kun ”tapahtumasarja” sai alkunsa; koin todella tuota ihanaa yhteyttä maanantai-illan paastorukouskokouksen jälkeen lukiessani  kotona Sananlaskuja noin kello kymmenen aikoihin, valmistautuen nukkumaan. En jaksanut enää rukoilla levolleni suojaa ja nukahdinkin nopeasti väsähtäneenä päivän moninaisista ja kiireisistä askareista.
 Havahduin unesta, kun tajuntaani kantautui sellainen outo dii-dii ääni-ihan kuin joku olisi soittanut syntetisaattorilla iljettävällä soundilla korkealta oktaavilta tätä laskelmoitua, kaksi äänistä melodiaa. Kelasin heti, että mikään laite, tai asia kodissani ei voisi sillä hetkellä tuottaa tuota ääntä. Samalla tajuttuani sen kehoni taipui kaarelle kurottaen pääni taaksepäin vastustamattomasti ja aloin huutaa suoraa huutoa. Se huudon soundi oli suoraan, kuin joskus katsomistani kauhuelokuvista. Samalla tunsin, kuinka minua ikäänkuin revittiin irti ”itsestäni”! Tuo tunne tuntui päästä nivusiin. Ja jokainen kehossani oleva solu ikäänkuin”kiehui”, vaikken tuntenut kuumuutta edes. Kehoni tärisi ja kouristui siis kauttaaltaan tahdottomasti. En hallinnut mitään osaa kehostani.
 Kauhu ja suunnaton pelko valtasi välittömästi mieleni; ajattelin kuolevani kohta. Aloin huutaa: "Jeesus, Jeesus; auta!" - Ja silmänräpäyksessä minusta heitettiin irti ja lysähdin makuusijalleni velttona. Jokin, joka oli tajuamattoman suurella voimalla vetänyt minua- säikähti ja väistyi. Tätä koettelemusta kesti arviolta vain 5-10 sekuntia kaikkiaan!
 Makasin velttona paikallani, kuin räsynukkena ja aloin kelata tapahtunutta mielessäni. Tässä vaiheessa uskalsin avata silmäni. Se pelkotila, jota olin kokenut noina hetkinä; jäyti mieltäni edelleen hyvin voimakkaana, dominoivana. Aloin vaistomaisesti toistaa Isä meidän-rukousta ääneen. Minut valtasi pelon tunteen lisäksi aivan käsittämätön kiitoksen ja rukouksen tarve.  Kaivoin oman  ”Kodin rukouskir-
jani” ja aloin siitä lukea tuota samaa rukousta uudelleen, samoin myös muitakin siinä olevia rukouksia. Olin noussut istumaan vuoteelleni varovaisen pelokkaana. Rukouskirjasta pomppasi silmiini kohta: Psalmi 23: "Herra on minun Paimeneni", ja etsittyäni Raamatusta sen, aloin lukea sitä ääneen. Edelleen minua pelotti hyvin paljon. Nousin vuoteeltani lukien tuota Psalmia ja välillä rukoillen Jeesusta lohduksi. Heristin vielä vaistomaisesti Raamattuani ilmassa hokien: "Häivy Paha kodistani, sinulla ei ole sijaa täällä - Herrani Jeesus on minun Vapahtajani!" Katseeni ohjautui suoraan myös edellisen Psalmin 22  jakeisiin 17-23, ja luin niitäkin ääneen. Minua pelotti vieläkin, se oli sellaista jälkivärinää, joka tuntui kehossani. Kuinka uskaltaisin käydä edes nukkumaan? Kehoni oli ihmeellisen, ristiriitaisen jälkikuohunnan mainingeissa! Sisimpäni vaati lisää rukoilua ja noiden Psalmien lukemista ääneen. Jatkoin taisteluani noin puolitoista tuntia kaikkiaan, kunnes viimein uskalsin Raamattu kädessäni käydä makuulle takaisin. Laitoin käteni Psalmin 23 kohdan päälle ja vaivuin syvään uneen hetkessä. Herra on minun Paimeneni, ei minulta mitään puutu! 
 Tajusin jo yöllä ja vahvemmin aamulla, että niinä kauhun hetkinä; ellen olisi pyytänyt Jeesusta avukseni- minut olisi temmannut ja vienyt mukanaan jokin suunnaton Paha, lopullisesti. Se Pahuus ikäänkuin pyrkiytyi pois minun sisältä samalla vetäen minua mukanaan vääjäämättä, mahtavilla voimillaan. Se Paha halusi surmata minut.
 Se Paha, johon ”sain” tutustua tuona yönä; ei ole armollinen, sympaattinen, rakastava, joustava, eikä myötätuntoinen. Se on vain loputtoman, lohduttoman Paha! Se ei halua meille mitään hyvää  tai suo edes toivon pilkahdusta. Ja se Pahuus on yhtä totinen asia, kuin on Jeesus. Toinen on totaalinen Pimeys ja toinen loppumaton Kirkkaus. Niin kaukana he ovat toisistaan.
 "Herra on minun paimeneni; Ei minulta mitään puutu!" - Nyt ymmärrän paremmin tuon Psalmin sanoman. Jeesus voi yksin pelastaa minut siitä piinasta sinä yönä. Siinä paniikissa ei edes omaa rakasta äitiäni tullut mieleeni huutaa!- Ja mitäpä se olisi auttanut? Paha ei pelkää äitiä, eikä ketään ihmistä! Mutta tuo yksi ihana sana; Jeesus- Sitä Paha pelkää ja kunnioittaa. Jeesus on kaiken Herra!
 Se Rakkaus, joka minut pelasti tuosta tilanteesta on aivan ihmeellinen! Sitä rakkauden, armon ja rauhan määrää ei voi myöskään mitata millään mittayksiköillä. Nyt ymmärrän paremmin sitä Iankaikkista Rakkautta, jonka lähde on Jumala! Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainokaisen Poikansa; ettei yksikään, joka Häneen uskoo, joutuisi Kadotukseen, vaan saisi ikuisen elämän Taivaassa! Se rakkaus on suunnattoman kaunista ja ihanaa; Loputonta. Kun vain annamme itsemme Jeesukselle ja seuraamme Häntä koko sydämestämme, kehostamme ja mielestämme- Niin pääsemme osalliseksi tuota ikuisesta rakkaudesta!
 Kiitos, kunnia ja ylistys Jeesukselle, Vapahtajllemme!