menetelmät
NÄKÖKULMIA KEHOLLISen oppimisen TAUSTALLA
Kehollisessa oppimisessa ovat keskiössä osallistujan liikkumis- ja kehokokemukset, jotka yhdistävät kehon, mielen ja aivojen toiminnot ympäröivään oppimis- ja vuorovaikutustilanteeseen. Kehollinen oppiminen liikuttaa myös mieltä ja sen aikana tapahtuu monenlaisia toimintoja, jotka liittyvät esimerkiksi tiedon käsittelyyn, tunteisiin tai motivaatioon.
Kehollinen oppiminen motivoi, avaa tilaa luovuudelle, yhdessä toimimiselle ja uuden oppimiselle. Tällä sivulla on kerrottu koulutuksemme kehollisen osuuden taustalla olevista tärkeimmistä lähestymistavoista ja näkökulmista.
PSYKOMOTORIIKKA
Psykomotoriikka on kehittynyt Euroopassa 1900-luvun puolivälissä ja sen taustalla on ollut tarve kehittää lähestymistapa, joissa aktivoidaan asiakkaan/oppilaan olemassa olevia vahvuuksia ja voimavaroja sekä tuetaan esimerkiksi oma-aloitteisuutta, valmiuksia osallistua yhteiseen toimintaan ja pystyvyyden tunnetta.
Psykomotoriikka on eräänlainen sateenvarjo koulutuksemme keholliselle osuudelle, jonka alle mahtuu useita teoreettisia viitekehyksiä sekä paljon erilaisia tapoja hyödyntää liikkumista, oman kehon käyttöä ja leikkiä opetuksessa ja oppimisessa. Psykomotoriikka on nimenomaan lähestymistapa, joka on laajempi kuin yksittäinen menetelmä tai irrallinen kasa kivoja harjoituksia. Sen ytimessä on itse toiminta, sen aikaansaamat kokemukset sekä niiden merkitys osallistujalle. Koulutuksemme kehollisessa osuudessa yhdistyvät psykomotoriikan mukaisesti osallistujan ajattelu, tunteet ja toiminnallisuus hänen kykyynsä toimia muiden kanssa vuorovaikutuksessa.
Opettajan tapaan toimia ryhmän kanssa kiinnitetään psykomotoriikassa erityistä huomiota, sillä juuri osallistujan kohtaaminen on ohjauksen onnistumisen kannalta tärkeää. Psykomotoriikassa lähdetään aina liikkeelle siitä mitä osallistuja jo osaa tai missä hän on hyvä. Näin vahvistetaan hänen itsetuntoaan ja -tuntemustaan ja vähitellen voidaan keskittyä myös siihen missä osallistujan tulisi kehittyä. Kun osallistuja oppii luottamaan itseensä ja ympäröiviin ihmisiin, voidaan häntä haastaa myös uuden oppimiseen. Oma-aloitteisuuden ja aktiivisuuden houkuttelu onkin opettajan tärkein tehtävä.
ITSEMÄÄRÄÄMISTEORIA
Oppimisympäristö, joka tukee osallistujan sisäisiä perustarpeita, edistää hänen henkisen hyvinvointinsa lisäksi myös motivoitumista ja sitoutumista toimintaan.
Omatoimisuuden, onnistumisen ja varmuuden tunteen tukeminen, mahdollisuus tehdä valintoja ja päätöksiä itseään koskevissa asioissa, tasapaino osaamistason ja tavoitteiden välillä, ryhmään kuulumisen tunne sekä opettajan voimavaralähtöinen toiminta lisäävät turvallista ja myönteistä ilmapiiriä.
Tällaisessa ympäristössä osallistuja haluaa oppia uutta, uskaltaa yrittää ja näkee epäonnistumiset luonnollisena osana oppimisprosessia.
SALUTOGENEESI
Antonovskyn 1970-luvulla kehittämä salutogeneesi on yksi psykomotoriikan viitekehyksistä ja se keskittyy ihmisen suojaaviin tekijöihin ja voimavaralähtöiseen ajatteluun.
Lähtökohtana on ihminen aktiivisena toimijana ja jokaisella tulisi olla mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä. Koherenssin tunteeseen liittyy mm. se, että ihminen kokee ympäristön asettamien vaatimuksien olevan tasapainossa omien voimavarojen ja osaamisen kanssa ja että omalla toiminnalla on merkitystä.
MONIAISTISUUS
Kehon ja ympäristön kautta tulevat aistimukset ja niiden jäsentely käyttöä varten on oppimisen ja toiminnan edellytys. Oppiminen on tehokkaampaa sekä konkreettisempaa, kun se perustuu useammasta aistikanavasta tulevaan tietoon. Kehollisten tapojen hyödyntäminen oppimisessa luo osallistujalle mahdollisuuksia monipuolisiin aistielämyksiin.
Kuvat Freeimages
Erityisesti kosketukseen ja kehon liikkeeseen ja tuntoon (= taktiilisiin ja kinesteettisiin) pohjautuvat aistielämykset ovat elintärkeitä uuden oppimisessa. Kehollinen oppiminen tapahtuu aina vuorovaikutuksessa ympäristön ihmisten tai esineiden kanssa.
Kehoaisti (= kinesteettinen aisti) liittää kuullun asian liikkeeseen, liikkeen tunteeseen ja tunteen kuuntelemiseen. Mitä säännöllisempää kehoaistin käyttö on, sitä suurempi hyöty siitä on oppimiselle ja aivojen kehittymiselle.
Suurimmalle osalle ihmisistä liikkumisen tai oman kehon käytön kautta oppiminen on helpompaa, tehokkaampaa sekä motivoivampaa. Kuinka moni meistäkin näprää kuunnellessaan paperin reunaa, piirtää, hypistelee jotain esinettä tai saa ahaa-elämyksiä haastaviin asioihin juuri liikkuessaan. Kävely, kynän teroittaminen tai pallon pompottelu saa ikään kuin palaset loksahtamaan kohdalleen eli ihminen hyödyntää lihasmuistiaan ja käyttää kehoaan eri tavoin tukeakseen keskittymistä, ajattelua tai muistamista. Tämä on sitä mainitsemaani kinesteettistä eli kehollista älykkyyttä!
Musiikin ja liikkumisen yhdistäminen on loistava esimerkki kokonaisvaltaisesta ja useita eri aistikanavia hyödyntävästä tavasta oppia. Käytimme koulutuksessamme mm. erilaisia kehorytmiharjoituksia, joiden avulla aktivoidaan huomaamatta nimenomaan tiedon omaksumiseen käytettäviä aivojen alueita. Psykomotoriikka onkin saanut vaikutteita mm. Orff-pedagogiikasta.
JAAKKO KULTA.mp4Lorujen, tarinoiden, kuuntelun, improvisoinnin ja ilmaisun yhdistäminen kehorytmeihin ja liikkeeseen auttavat osallistujaa kokemaan opittava asia toiminnallisesti ja moniaistisesti.
Moniaistisuuteen liittyy olennaisena osana myös arkipäivän materiaalit. Niistä kerrotaan lisää Yhteistoiminnallisuuden näkökulmassa -luvussa.
YHTEISTOIMINNALLISUUS
Ihminen voi hyvin, kun hänellä on mahdollisuus toimia vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Turvallinen ja myönteinen oppimisilmapiiri mahdollistaa yhteistoiminnan luomat kokemukset itsestä arvokkaana ja tärkeänä ryhmän jäsenenä. Jokaiselle meistä on tärkeää tulla kuulluksi ja nähdyksi ja nimenomaan arvostetuksi omana itsenään.
Leikki kuuluu olennaisena osana keholliseen oppimiseen ja yhteistoiminnallisuuteen. Se on luovaa toimintaa, jossa osallistuja on yhteydessä sekä itseensä että ympäristöönsä.
Blogi: Liian vanha leikkimään?
Koulutuksemme kehollisessa osuudessa lähestyimme myös yhteistoiminnallisuutta arkipäivän materiaalien kautta. Erilaisten materiaalien käyttö rikastuttaa oppimiskokemusta ja materiaalille luotu oma merkitys motivoi ja sitouttaa toimintaan. Kun ryhmä lähtee ideoimaan arkipäivän materiaaleista erilaisia harjoituksia, leikkejä tai pelejä, yhdistyy toiminnassa kehollisen oppimisen ja psykomotoriikan peruselementit.
Osallistujalla ei ole aina käsitystä miten arkipäivän materiaalia tulisi käyttää tai mihin kaikkeen materiaalia voikaan käyttää. Kynnys lähteä kokeilemaan ja ideoimaan yhdessä madaltuu. Opettajakaan ei voi välttyä luovuuden heräämiseltä; kohta huomaat tutkivasi omia komeroita ja kaupan hyllyjä ja pohtivasi erilaisia tapoja hyödyntää mitä kummallisempaa tavaraa opetuksessa!
Yhdessä ideointi ja leikkien, toiminnallisten harjoitusten ja pelien kehittely on monella tapaa hedelmällistä kielen ja sosiaalisten taitojen harjoittelua. Sovitaan sääntöjä, keksitään tarinoita ja erilaisia rooleja, neuvotellaan ja annetaan palautetta.