TEHTÄVÄ
Opiskelijat valmistavat pienrymissä runoesityksen Katri Valan runosta Maan povella.
TEHTÄVÄN TAVOITE
Opiskelija
ymmärtää kokemuksellisen harjoituksen avulla, että tekstin lukija voi itse valita, mistä kulmasta hän tekstiä lähestyy.
oivaltaa, että runon voi ottaa haltuun monella eri tavalla.
oppii lausunnan avulla erittelemään runotekstiä, etsimään tekstistä tärkeitä kohtia ja merkityksiä.
tutustuu suosittuun lausuntataiteeseen, lavarunouteen.
ENNAKKOTEHTÄVÄT
Opiskelijat ovat jo kotitehtävänä Säkeilyvaara -kirjasta
Katri Valan runon Maan povella
Silvia Hosseinin pienoisesseen Kasvihuoneterapiaa ja sexual healingia.
TEHTÄVÄ 1
Tutustutaan lisää Katri Valan runoilijuuteen ja keskustellaan runosta Maan povella:
Miltä ajalta? Mitä esimerkkejä eksoottisen aistillisesta kuvakielestä runossa Maan povella on? Muita huomioita?
Keskustelu ryhmän mukaan joko yhteisesti tai pienryhmissä, jolloin kommenteille kannattaa varata yhteinen, koko ryhmälle näkyvä kommenttialusta, esimerkiksi Answergarden.
TEHTÄVÄ 2
Katsotaan videoSANAKIRJAsta Nelli Ruotsalaisen sanavideo huudahdus. Keskustellaan huudon merkityksestä.
Valan runossa on huutomerkkejä ja runossa myös puhutaan huutamisesta - millaisesta? Mistä Katri Vala haluaa runossa huutaa? Millainen huudahdus Maan povella -runon olisi? Mistä täytyy huutaa? Mistä ei saa vaieta?
Kukin opiskelija kirjoittaa tajunnanvirtatekstiä noin 5 minuuttia kahdesta kysymyksestä:
"Mistä sinun mielestäsi täytyy huutaa? Mistä ei saa vaieta?"
TEHTÄVÄ 3
Siirrytään keskustelemaan lausuntataiteesta. Ensin lyhyesti pienryhmissä, sitten yhteisesti:
Mitä lausuntataide on? Mielikuvia?
Katsotaan videokatkelmia erilaisista lausujista ja lausuntaesityksistä.
TEHTÄVÄ 4
Opiskelijat kokeilevat pienryhmissä lausuntataidetta. Runo on Katri Valan Maan povessa.
Ensin runo luetaan oman ryhmän kanssa ulkokohtaisesti, sisäistämättä sitä, mitä luetaan - kuin lukisi esimerkiksi bussiaikataulua.
Opettaja esittelee lyhyesti Katri Mehton tekstikatkelmn opiskelijoille ja jakaa sen jälkeen tekstin pienryhmille.
Pienryhmä valitsee Maan povella-runosta yhden säkeistön, josta harjoittelee lausuntaesityksen.
Ryhmien tehtävänä on valita, millä asenteella he lausuntaesityksen tekevät. Ovatko he TOISTAJIA, KAIVAJIA vai KAAPPAAJIA?
Pienryhmä keskustelee, miten tällaiset tulkinnat eroaisivat toisistaan? Toistaja - kaivaja - kaappaaja? Miten asenne näkyisi lausunnassa?
Pienryhmä kirjoittaa lyhyen tekstin, jossa pohtii: Minkä asenteen ryhmä valitsi? Miksi ryhmä päätyi valitsemaan asenteen2. Miten asenne vaikuttaa runon lausuntaan ja tulkintaan? Teksti julkaistaan Kirjanmerkki-blogiin.
Ryhmästä riippuen lausuntaesitykset esitetään kaikille tai videona blogiin tai vain opettajan korville.
(alkaa noin kohdassa 52 minuuttia)