Oppilaiden opetuksellinen tuen tarve kulkee usein käsi kädessä opiskeluhuollollisen tuen tarpeen kanssa, vaikka niitä säätelevätkin eri lait. Kuten aiemmassa kappaleessa todettu opetuksellinen tuki, esimerkiksi tehostettu tai erityinen tuki, kuuluu perusopetuslain, lukiolain tai lain ammatillisesta koulutuksesta alaisuuteen, kun taas opiskeluhuollollista tukea säätelee oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Molemmissa edellytetään monialaista yhteistyötä opiskeluhuollollisen ammattihenkilöiden kanssa. Käytännön työn selkeyttämiseksi on em. mainittujen asioiden käsitteleminen jaettu yksinkertaistetusti seuraavalla tavalla:
Kaaviossa esitelty oppimisen tuen ja yksilökohtaisen opiskeluhuoltotyön järjestämisen eroja.
Tehostetun ja erityisen tuen, tai muita oppimisen tuen, asioita käsitellään siis oppimisen tuen ryhmässä tai ryhmää vastaavalla tavalla. Perusopetuksessa tunnetaan sekä yleisen, tehostetun että erityisen tuen käsitteet, kun taas esimerkiksi ammatillisessa koulutuksessa ei käytetä tehostettua tukea erillisenä tuen portaana. Eriävistä käsitteistä huolimatta tuella tarkoitetaan oppilaan yksilöllisiin tarpeisiin, tavoitteisiin ja valmiuksiin perustuvaa suunnitelmallista pedagogista tukea sekä opetus- ja opiskelujärjestelyjä. Vaativan erityisen tuen tehtävän saaneen koulutuksen järjestäjän tehtävänä on järjestää koulutusta opiskelijoille, joilla on vaikeita oppimisvaikeuksia, vaikea vamma tai sairaus, tai muita syitä, joiden vuoksi oppilas tarvitsee yksilöllistä, laaja-alaista ja monipuolista erityistä tukea. Uudessakaupungissa perusopetuksen jälkeen ammattiopisto Spesialla on lupa järjestää koulutusta vaativaa erityistä tukea tarvitseville oppilaille. Novida on yleisoppilaitos, eikä sillä ole tehtävänään järjestää vaativaa erityistä tukea.
Tukeen liittyvät asiat kirjataan pedagogisiin asiakirjoihin. Kirjaaminen on opetuksen suunnittelemiseen ja järjestämiseen liittyvien asioiden kirjaamista. Joskus oppimisen tuen palavereissa voi nousta esille selkeästi opiskeluhuollollista asiaa. Silloin voidaan sopia erikseen pidettävästä yksilöllisen opiskeluhuollon palaverista tai käsitellä asia oppimisen tuen ryhmässä, mutta huolehtia lain edellyttämällä tavalla luvan saamisesta ja asian kirjaamisesta oppilashuoltokertomukseen. Työskentelyssä on huomioitava, ettei opiskeluhuollollista asiasisältöä kirjata pedagogisiin asiakirjoihin. Niissä voi vain olla merkintä siitä, että oppilas on ohjattu saamaan opiskeluhuollollista tukea. Pedagogisiin asiakirjoihin kirjatun asian tulee olla opetuksen järjestämisen kannalta välttämätöntä tietoa, jotta tieto voi siirtyä perusopetuslain (40§) edellyttämällä tavalla oppilaitokselta tai opetuksen järjestäjältä toiselle. Epäselvissä tilanteissa kirjaamisesta sovitaan huoltajan kanssa. Eri kirjaamispaikoista huolimatta erilaisiin tuen tarpeisiin tulee vastata oppilaan kokonaistilanne huomioiden ja järkevää kokonaisuutta silmällä pitäen.
Tehostetun ja erityisen tuen antaminen edellyttää yhteistyötä opiskeluhuollon ammattihenkilöiden kanssa vain, kun käsitellään tehostetun tuen aloittamista/lopettamista tai kun ollaan tekemässä selvitystä oppilaan saamasta tehostetusta tuesta ja oppilaan kokonaistilanteesta erityisen tuen päätöstä varten. Ko. työhön osallistuvat ammattihenkilöt harkitaan tapauskohtaisesti ja työhön voivat osallistua vain ne asiantuntijat, joiden työtehtäviin oppilaan tuen suunnittelu tai toteuttaminen kulloinkin kuuluu. Yhteistyö voidaan toteuttaa esimerkiksi konsultoimalla opiskeluhuollon asiantuntijaa eikä hänen tarvitse välttämättä olla paikalla asiaan liittyvien palaverien kokoontuessa. Konsultointitapauksissa konsultaation antajat kirjaavat konsultaation omaan potilas- tai asiakasrekisteriinsä.
Tehostetun ja erityisen tuen sekä muun opetuksellisen tuen antaminen tai siihen liittyvien asioiden käsitteleminen ja kirjaaminen eivät edellytä oppilaan tai huoltajan suostumusta. Yksittäisen oppilaan asioita käsittelevän monialaisen asiantuntijaryhmien toiminta vaatii sen sijaan aina oppilaan tai huoltajan kirjallisen suostumuksen.
Aiheesta voi lukea lisää opetushallituksen laatimasta oppimisen tuen ja opiskeluhuollollisen tuen yhteensovittamisesta ohjausartikkelista.
Linkki oppimisen tuen ja opiskeluhuollollisen tuen yhteensovittamisen ohjausartikkeliin.
Linkki Konsti-hankkeessa koottuun Tuen käsikirjaan, josta voi lukea lisää kolmiportaisen tuen järjestämisestä.