Myskihärän ekologia on myskihärän ravintokäyttäytymisen jne tutkimista.
Myskihärällä on suuri pää, pienet silmät ja leveätyviset sarvet, jotka kaartuvat kuin kypärä pään ylle<ref name="Zoo_1978_2_Nisäkkäät_255_259">Zoo, Osa 2 Nisäkkäät_ Seppo Lahti, Anto leikola jne, WSOY Porvoo 1978, ISBN 951-0-08246-5, s. 255-259</ref>. Sekä uroksilla että naarailla on sarvet. Myskihärkänaaraat ovat selvästi uroksia pienempiä. Myskihärän pituus on naarailla 135-200 cm, uroksilla 200-250 cm. Olkapääkorkeus on keskimäärin 1,2 metriä vaihdellen 1-1,4 metrin välillä<ref name="Zoo_1978_2_Nisäkkäät_255_259">Zoo, Osa 2 Nisäkkäät_ Seppo Lahti, Anto leikola jne, WSOY Porvoo 1978, ISBN 951-0-08246-5, s. 255-259</ref>. Paino 180 kg - 400 kg, keskimäärin 285 kg. Jos uros painaa 400 kg, naaras painaa noin 300 kg<ref name="Zoo_1978_2_Nisäkkäät_255_259">Zoo, Osa 2 Nisäkkäät_ Seppo Lahti, Anto leikola jne, WSOY Porvoo 1978, ISBN 951-0-08246-5, s. 255-259</ref>. Joskus on tavattu 600<ref name="Jensen_1997_317">Suomen ja Pohjolan nisäkkäät, Birger Jensen, WSOY Porvoo 1997, ISBN 951-0-19340-2, "Myskihärkä", s. 317</ref>-650 kg painavia myskihärkiä. Myskihärän häntä on lyhyt, vain 10 cm pituinen<ref name="Zoo_1978_2_Nisäkkäät_255_259">Zoo, Osa 2 Nisäkkäät_ Seppo Lahti, Anto leikola jne, WSOY Porvoo 1978, ISBN 951-0-08246-5, s. 255-259</ref>.
Laji pystyy levittämään sorkkansa niin ettei uppoa helposti lumeen<ref name="Zoo_1978_2_Nisäkkäät_256">Zoo, Osa 2 Nisäkkäät_ Seppo Lahti, Anto leikola jne, WSOY Porvoo 1978, ISBN 951-0-08246-5, s. 256</ref>. Turkki suojaa kylmältä ja sääskiltä<ref name="Zoo_1978_2_Nisäkkäät_255">Zoo, Osa 2 Nisäkkäät_ Seppo Lahti, Anto leikola jne, WSOY Porvoo 1978, ISBN 951-0-08246-5, Artikkeli myskihärkä s. 255</ref> ja pedoiltakin. Myskihärän turkki on luultavasti pitempi kuin millään muulla eläimellä<ref name="Doboruka_Lawrence_1991_170">Euroopan ja Välimeren nisäkkäät,koko perheen eläinopas, L.J.Doboruka, toim Eleanor Lawrence, Gummerus Jyväskylä helsinki 1991, ISBN 951-20-3626-6, Gummerus "Myskihärkä", s 170</ref> ja kaiken lisäksi pohjaltaan hyvin tuuhea<ref name="Zoo_1978_2_Nisäkkäät_255">Zoo, Osa 2 Nisäkkäät_ Seppo Lahti, Anto leikola jne, WSOY Porvoo 1978, ISBN 951-0-08246-5, Artikkeli myskihärkä s. 255</ref>.
Turkki on kevyt lämpöä eristävä 10-16<ref name="Zoo_1978_2_Nisäkkäät_255">Zoo, Osa 2 Nisäkkäät_ Seppo Lahti, Anto leikola jne, WSOY Porvoo 1978, ISBN 951-0-08246-5, Artikkeli myskihärkä s. 255</ref><ref name="Doboruka_Lawrence_1991_170">Euroopan ja Välimeren nisäkkäät, Koko perheen eläinopas, L.J.Doboruka, toim. Eleanor Lawrence, Gummerus Jyväskylä helsinki 1991, ISBN 951-20-3626-6, Gummerus "Myskihärkä", s 170</ref> pohjaosastaan hyvin tuuhea karvakerros.
Sivulla olevat karvat ulottuvat helmamaisesti melkein maan pintaan asti suojaten eläintä
jäätävältä viimalta. Turkin väri vaihtelee mustan, ruskean ja harmaan tinoilla. Talviturkki on mustempi, kesäturkki ruskeampi. Myskihärkä vaihtaa turkkinsa hitaasti ja pitää kesäturkkia vain pari kuukautta<ref name="Zoo_1978_2_Nisäkkäät_256_257">Zoo, Osa 2 Nisäkkäät_ Seppo Lahti, Anto leikola jne, WSOY Porvoo 1978, ISBN 951-0-08246-5, s. 256-257</ref>. Turkinvaihdon aikana eläin näyttää ikäänkuin puoliksi kerityltä tai siltä että jokin eläin olisi purrut turkista osan.
Myskihärät elävät yleensä suunnilleen samoilla seuduilla ympäri vuoden eivätkä vaella monien muiden arktisten eläinten esimerkiksi peurojen tavoin<ref name="Zoo_1978_2_Nisäkkäät_256">Zoo, Osa 2 Nisäkkäät_ Seppo Lahti, Anto leikola jne, WSOY Porvoo 1978, ISBN 951-0-08246-5, s. 256</ref>. Yleensä myskihärät liikkuvat pieninä 10-30 eläimen laumoina. Mutta joskus laumassa voi olla jopa 400 eläintä. Tyypillisessä myskihärkälaumassa voi olla esimerkiksi koiras, 2-4 naarasta ja yleensä 8, jopa 20 vasikkaa<ref name="Doboruka_Lawrence_1991_170">Euroopan ja Välimeren nisäkkäät,koko perheen eläinopas, L.J.Doboruka, toim Eleanor Lawrence, Gummerus Jyväskylä helsinki 1991, ISBN 951-20-3626-6, Gummerus "Myskihärkä", s 170</ref>. vanha myskihärkäuros saattaa liikuskella yksin. Myskihärkä elää luonnossa korkeintaan 20-vuotiaaksi<ref name="Zoo_1978_2_Nisäkkäät_256">Zoo, Osa 2 Nisäkkäät_ Seppo Lahti, Anto leikola jne, WSOY Porvoo 1978, ISBN 951-0-08246-5, s. 256</ref>. Kesällä laumat ovat pienempiä muun muassa sen takia, että silloin parittelukumppaneista raivokkaasti keskenään taistelevat urokset ajavat kilpailevat myskihärät laumasta pois. Myskihärkäurosten tappelut naaraista ovat eläinmaailman rajuimpia ja voivat joskus johtaa toisen osapuolen kuolemaan.
Myskihärät puolustautuvat susia vastaan asettumalla kehään sarvet tanassa ulospäin<ref name="Zoo_1978_2_Nisäkkäät_257">Zoo, Osa 2 Nisäkkäät_ Seppo Lahti, Anto Leikola jne, WSOY Porvoo 1978, ISBN 951-0-08246-5, s. 257</ref> ja voivat talloa hyökkääjät sorkillaan kuoliaaksi.
Todella vaarallisia myskihärille ovat napasusi, ruskeakarhu, jääkarhu ja ihminen. Myskihärkä itse voi olla ihmiselle vaarallinen<ref name="Jensen_1997_315_319">Suomen ja Pohjolan nisäkkäät, Birger Jensen, WSOY Porvoo 1997, ISBN 951-0-19340-2, "Myskihärkä", s. 315-319</ref>.
Myskihärkä pyrkii laiduntamaan aina siellä mistä ravinnon parhaiten saa, ja eläin käyttää saamansa ravinnon säästeliäästi liikkumalla talvella vain tarpeen mukaan sekä polttamalla rasvakerrokseen varastoitunutta ravintoa. Myskihärän suuri massa pituuteen nähden säästää eläintä energiahukalta ja liialta veden haihdutukseltakin.
Myskihärkä syö molempina vuodenaikoina eniten saraa, ja kesällä sen lisäksi lähinnä pajunlehtiä<ref name="Nisäkkäät_1999_216">Kirjaviite | Tekijä = Nummi, Petri & Blomqvist, Leif| Nimeke = Maailman luonto: Nisäkkäät 2| Vuosi = 1999| Sivu = 216| Julkaisupaikka = Espoo| Julkaisija = Weilin+Göös| Tunniste = ISBN 951-35-6503-3</ref>. Talvella myskihärkä syö usein pajua<ref name="Lent_1988_302_1_9">Lent, P. (1988). "Ovibos moschatus". Mammalian Species 302: 1–9.</ref>. Eläin laihtuu talvella huomattavasti. Se kaivaa talvella ravintonsa lumen alta. Myskihärkä tarvitsee ravintoa noin kilon veran jokaista 45 painokiloaan kohden päivässä[1] .
Myskihärän paksu talviturkki suojaa sitä lumimyrskyiltäkin<ref name="Olds_2009_310">''Geologica'', Margaret Olds, Ullman 2009, Geologica, ISBN: 9783833143816
s 310</ref>.
Päin vastoin kuin peura, myskihärkä elää talvella kylmällä tuulisella alueella ja kesällä mahdollisuuksien mukaan lämpimässä jokilaaksossa[2] . Myskihärät laiduntavat talvella tuulenpieksämällä vähälumisella alueella puurajan yllä, ja kesällä koivumetsässä ja kylmemmässä ylemmässä havumetsässä<ref name="Bjärnvall_Ullström_2003_246">Euroopan nisäkkäät, Anders Bjärvall, Staffan Ullström, 2. painos Tammi 2003, ISBN 951-31-2736-2, s 246</ref>.
Eläin karttaa lumisina aikoina alueita, joilla lumen syvyys on alle 30 cm<ref name="Hans_Krause_Muskox_1">[http://hanskrause.de/HKHPE/index_HKHPE_16_00.htm Chapter 1: Adapted to Arctic Cold, Mammoth Fauna 3: The Muskox] Hans Krause’s Research Reports</ref>.
Myskihärät voivat kaivaa ravintoa etsiessään hyvinkin suuria alueita sorkillaan ja sarvillaan lumettomiksi, ja puolustaa vihaisesti näitä lumettomia ravintoalueitaan<ref name="Olds_2009_310"/>.
Kesällä myskihärkä syö laaksoissa<ref name="Me_nisäkkäät_2007_91">Me nisäkkäät, Jonathan Metcalf, WSOY 2007, ISBN 978-951-0-32592-6, s. 91</ref> heinää, ruohoa, saraa, sammalta, lehtiä ja pieniä pensaita. Myskihärän ravintoa on mm. kivirikko<ref name="Doboruka_Lawrence_1991_170">Euroopan ja Välimeren nisäkkäät,koko perheen eläinopas, L.J.Doboruka, toim Eleanor Lawrence, Gummerus Jyväskylä helsinki 1991, ISBN 951-20-3626-6, Gummerus "Myskihärkä", s 170</ref>, väinönputki ja pohjansinivalvatti sekä koivun, vaivaiskoivun ja pajun<ref name="Bjärnvall_Ullström_2003_246"/>, tunturikoivun ja pajun oksat ja lehdet<ref name="Jensen_1997_318">Suomen ja Pohjolan nisäkkäät, Birger Jensen, WSOY Porvoo 1997, ISBN 951-0-19340-2, "Myskihärkä", s. 318</ref>. Talvella ravintoon kuuluu jäätynyttä ja kuivunutta kesän kasvillisuutta[3] , sammalia, jäkäliä<ref name="Me_nisäkkäät_2007_91"/> , varpuja<ref name="Zoo_1978_2_Nisäkkäät_256">Zoo, Osa 2 Nisäkkäät_ Seppo Lahti, Anto leikola jne, WSOY Porvoo 1978, ISBN 951-0-08246-5, s. 256</ref>, vaivaiskoivua, pajua, juuria<ref name="Katajisto_2010_235"/> sekä varpuja, heiniä ja saroja<ref name="Bjärnvall_Ullström_2003_246"/>. Runsasravintoisilla paikoilla myskihärkä suosii runsasravinteisia ja mehikasveja<ref name="Lent_1988_302_1_9"/>. Erityisen rehevä kasvillisuus on kesällä puronvarsien pajukoissa<ref name="Jensen_1997_319">Suomen ja Pohjolan nisäkkäät, Birger Jensen, WSOY Porvoo 1997, ISBN 951-0-19340-2, "Myskihärkä", s. 319</ref>.
Varsinkin kasvukauden alun kasvillisuus on hyvin ravinteikasta<ref name="Hans_Krause_Muskox_1"/>.
thumb|300px|Myskihärkiä Grönlannissa.
Eläin on sopeutunut hyvin kylmiin oloihin eikä viihdy lämpimässä. Runsaslumisessa maastossa myskihärällä on vaikeuksia kaivaa ravintonsa lumen alta, ja liian lämpimässä tämä eläin sairastuu helposti<ref name="Zoo_1978_2_Nisäkkäät_255_259">Zoo, Osa 2 Nisäkkäät_ Seppo Lahti, Anto leikola jne, WSOY Porvoo 1978, ISBN 951-0-08246-5, s. 255-259</ref>. Myskihärkä ei myöskään siedä kosteaa ympäristöä ja vasikoita kuolee suojasäillä<ref name="Doboruka_Lawrence_1991_170">Euroopan ja Välimeren nisäkkäät,koko perheen eläinopas, L.J.Doboruka, toim Eleanor Lawrence, Gummerus Jyväskylä helsinki 1991, ISBN 951-20-3626-6, Gummerus "Myskihärkä", s 170</ref>. Myskihärän kannalta on myös huonoa, jos lauhan ja pakkasen vuorottelu syynnyttää maahan jäisen kuoren[4] , niin ettei eläin kykene kaivamaan esimerkiksi juurakoita.
Lajin levinneisyyden etelärajana pidetään tundravyöhykkeen etelärajaa eli heinäkuun 10 °C keskilämpörajaa<ref name="Bjärnvall_Ullström_2003_246"/>. Myskihärkiä elää luonnonvaraisena Kanadan tundran pohjoisosissa<ref name="Stonehouse_1980_96">Arktisia eläimiä, Bernard Stonehouse, Kirjayhtymä 1980, ISBN 951-26-1779-X, s 96</ref> mm Ellesmerensaarella ja Grönlannissa lähinnä saaren pohjois- ja itäosassa. Eräs myskihärkäpopulaatio on Grönlannin pohjoiskärjessä Pearynmaalla, jossa heinäkuun keskilämpö ei nouse yli +5 °C. siellä myskihärkiä tavataan Bansenin, Jonannes V Jansenin, Werluf Trollen ja Adam Bieringin mailla. Myskihärkiä on myös Mylius Erichsenin maalla Danmark ja Independence-vuonojen välissä. Viereisellä Kruununprinssi Christianin maalla Danmarkin vuonon ympäristössä myskihärkiä ei juuri ole[5] paitsi aivan etelässä. Myskihärkiä ei myöskään ole joillain Knud Rasmussenin maan jäättömillä alueilla Washingtonin maalla eikä paljoa Nyeboen maallakaan. Muita populaatioita on mm Ingefieldin maalla ja Thulen lähistöillä. Grönlannin jäätön itärannikko Germanianmaalta Jamesoninmaalle noin 70-80 leveyspiirien välissä on myskihärkäaluetta. Täälläkään heinäkuun keskilämpö ei nouse yli 5 °C:n. Grönlannin pohkosille myskihärkäalueilla tammikuun keskilämpö on 25-35 °C luokkaa[6] . Grönlannin myskihärkiä on myös länsiosassa Diskon saaren lähellä<ref name="Bernes_1996_62">Valoa ja kaamosta, Claes Bernes, Pohjoismaiden ministerineuvosto, Kööpenhamina 1996, ISBN 92-9120-900-7, ISSN 0903-7004, s. 62</ref>. Grönlannin myskihärkiä on nykyäänkin eniten lähinnä pohjoisessa Peranyn maalla ja idässä Scoresbysundin pohjoispuolella[7] .
Myskihärkiä elää jopa erittäin kylmässä Pohjois-Grönlannissa laaksoissa, tosin tämä kanta ei ole vakaa. Myskihärkiä ei elä kuitenkaan esimerkiksi Baffinin saarella.
Alaskankin kanta metsästettiin pois 1800-luvulla.
Myskihärkää on onnistuneesti istutettu 1900-luvulla muun muassa kivikkoiselle ja lyhytkasvuiselle<ref name="Jensen_1997_316">Suomen ja Pohjolan nisäkkäät, Birger Jensen, WSOY Porvoo 1997, ISBN 951-0-19340-2, "Myskihärkä", s. 316</ref> Dovren ylängölle Norjaan, mistä eläimet vaelsivat Ruotsin puolelle<ref name="Nummi88">Kirjaviite | Tekijä = Nummi, Petri| Nimeke = Suomeen istutetut riistaeläimet| Vuosi = 1988| Sivu = 39| Selite = Julkaisusarjan 9. osa. 2. uudistettu painos| Julkaisupaikka = Helsinki| Julkaisija = Helsingin yliopisto, Maatalous- ja Metsäeläintieteen Laitos| Tunniste = ISBN 951-45-4760-8</ref> Tännäsin Härjedaleniin<ref name="Jensen_1997_316">Suomen ja Pohjolan nisäkkäät, Birger Jensen, WSOY Porvoo 1997, ISBN 951-0-19340-2, "Myskihärkä", s. 316</ref>. Vuonna 1986 julkaistussa Dovren kunnan vaakunassa on myskihärän kuva. Myskihärkiä elää istutettuina jonkin verran myös Siperian tundralla Taimyrin niemimaalla<ref name="Katajisto_2010_235"/>, missä laji viihtyy hyvin. Niitä on viety myös itäisen Siperian edustalla olevalle Wrangelinsaarelle[8] . Grönlannissa myskihärkiä siirrettiin 60-luvulla 27 myskihärkää Kangerlussuarqiin eli Söndre Strömfjordiin, missä alkujaan 27 eläimen kanta oli 90-luvun puoliväliin tultaessa kasvanut jo 3500 yksilön joukoksi[9] . Laidun on siellä parempaa kuin itärannikolla[10] . Myskihärkiä on istutettu myös Alaskaan ja Arktisille saarille, esimerkiksi Banksin saarelle, jossa elää nykyään suurin myskihärkäjoukko, noin 68 000 yksilöä. Islannin, Pohjois-Ruotsin ja Huippuvuorten[11] istutukset epäonnistuivat ehkä liiallisen lämmön ja kosteuden takia<ref name="Katajisto_2010_235">Nisäkkäät, Luonnossa, Jonna Katajisto, ISBN 978-0-34257-2, WSOY 2009, WS Bookwell OY Porvoo 2010, s 235</ref>, osin kannan pienuuden takia.
Korjattava/trivia|Lisäksi kieliasussa ja viitteiden muotoilussa olisi hiomisen varaa
Myskihärät syövät eniten tietyiltä niityiltä<ref name="Danell_2006_62">Danell 2006 s 62, alkup Bliss 1997</ref>. Kanadan arktislla saarilla tehtyjen tutkimusten mukaan myskihärkien tiheys on noin 1,1–3 yksilöä neliökilometriä kohden, yleensä 1,1–1,4<ref name="Henry_Freedman_Svoboda_1986">[arctic.synergiesprairies.ca/arctic/index.php/arctic/article/view/2050/2027 Survey of Vegetated areas and muskox populations in east-central Ellesmere Island] G Henry B Freedman J Svoboda, Arctic Vol 39, No 1 March 1986 P 78-81</ref>, koska Kanadan arktisten saarten tundra on yleensä hyvin niukkatuottoinen. Myskihärät elävät yleensä ylä-arktisella tundralla matalilla alamaan "keitailla", joissa kasvipeite kattaa noin 50 % maapinta-alasta. Ne myös liikkuvat Ellesmeren saarella vuodenaikojan mukaan ravinnon perässä. Devonin saaren myskihärät syövät saaren vuotuisesta biomassatuotannosta vain 1–2 %<ref name="Danell_2006_62"/>[12] mikä on saman verran kuin suuren kasvinsyöjät yleensä Taimyrin niemimaalla. Tämä on kuitenkin 15–20 % joidenkin myskihärän suosimien niittyjen vuotuisesta biomassatuotannosta<ref name="Danell_2006_62"/>. Toisaalta talvella myskihärät söivät Devonin saaren tutkitun alueen tuotannosta 15 %, mikä on kymmenen kertaa enemmän kuin kesällä<ref name="Danell_2006_62">Danell 2006 s 63, alkup Bliss 1997</ref>. Ellesmeren saarella myskihärät viettävät 83 % ajastaan niityillä, joiden ala on 31 % tutkitusta alasta<ref name="Danell_2006_62"/>[13] . Myskihärät syövät näiltä alueilta 48 % maan pinnalla olevista kasvinosista<ref name="Danell_2006_62"/>. Myskihärkien laiduntaminen myös suosii tiettyjä laiduntamista kestäviä lajeja, esimerkiksi ''Carex stans''ia verrattuna muun muassa ''Carex membranacea''an ja ''Eriophorum angustifolium''iin<ref name="Danell_2006_62"/>. ''Carex stans''in massasta on suurempi osa maan alla: pidemmät ja muodoltaan vaihtelevammat sienijuuret (rhizome) ja enemmän pysyviä sienijuurikytköksiä<ref name="Danell_2006_62"/>. Samoin ''Oxytropis viscida''-kasvit pienenivät myskihärän laiduntamisen takia<ref name="Danell_2006_62"/>.
Uros painaa yleensä 400 kg, naaras 300 kg. Tällöin keskimääräinen myskihärkä painaisi
350 kg.
Naaraan syömä (intake) energiantarve on keskimäärin 52 g/kg^0,75, vaihdellen välillä 40-66 g/kg^0,75[14]. Vrt lammas
80 g / kg^ 0,75 jolloin 70 kg lammas yö noin 2 kg kuiva-ainetta päivässä. Tällöin 350 kg painava myskihärkä syö 4,2 kg kuiva-ainetta päivässä, ja 1533 kg vuodessa.
Banksin saarelel elää noin 68700 myskihärkää, mikä
on huomattava osa koko maailman 80000-125000 myskihärästä. Banksin saaren ala on
70,028 km2, joten myskihärkätiheys koko saarta kohden olisi noin 1 myskihärkä/km2. Banksin saari on lähes kokonaan tundran CAVM-vyöhykettä C, pieni osa vyöhykkeitä B ja A. Niinpä heinäkuussa
5-7 c, lämpöinddeksi 9-12. Vihreä kokonaiskasvifytomassa 10-30 tn/ha, tuotanto
kuivaa kasviainesta 1,7-2,9 tn/ha. Putkilokasvilajeja 75-150, pensaat max 40 cm korkeita.
Vaivaispajut ym soikertavat silloin maassa, ja kasvillisuus on 5-50% laikkuista. Tundran B1, P1, p2 . g2 ,w1. Etelässä myös G3. Maaperä neutraali.
Puolisuikerotundra
(keskiarktinen
tyypillinen
tundra)
Matalia puolisuikeroita puita/pensaita
Matalia varpumaisia pansaita ja suikeroita. Liekovarpio tärkein kasvi monilla happamilla alueilla. Sarakasveja ja sarakekesvaja mm. Kobresia myosuroides, Carex bigelowii, and Carex rupestris[7]. Ei-happamilla mailla Fabaceae Oxytropis, Astragalus). Hyvin kehittyneet lumenviipymä. ja joenvarsikasvustot. Sammalkerros 3-5 cm ja ruohokerros 5-10 cm. Eteläisn vyöhyke, jolla ilmamassa yleensä arktista.
^ Wilkinson, P. F. ,1971 s. 686
^ ''Suuri Pohjolan nisäkäskirja'', Torkel ja Elisabeth Hägström, Kustannus-Mäkelä Oy Karkkila 2011, ''ISBN 978-951-883-232-7'', Artikkeli "Myskihärkä", s 43
^ Stonehouse 1980, s 98
^ Bernes 1996, s 63
^ Bernes 1996, s 62
^ Bernes 1996 s 18
^ Bernes 1996, s 63
^ [http://www.cabdirect.org/abstracts/20093309693.html;jsessionid=C910F37DBCB89630D28EF23E267FA714 Mechanical properties of the snow cover and availability of forage for reindeer (''Rangifer tarandus'') and musk oxen (''Ovibos moschatus'') on pastures of Wrangel Island] Cabdirect.org. Luettu 27.4.2011
^ Bernes 1996, s 63
^ bernes 1996, s 63
^ Bernes 1996, s 64
^ Bliss 1997
^ Baillard ja Svoboda 2000
^ http://www.hanskrause.de/HKHPE/hkhpe_16_04.htm Muskox nutrition