Pedagoginen dokumentointi
Pedagoginen dokumentointi on varhaiskasvatuksen suunnittelun, toteuttamisen, arvioimisen ja kehittämisen keskeinen työmenetelmä. Se tuottaa tietoa yksittäisen lapsen ja koko lapsiryhmän kehittymisestä, oppimisesta, ajattelusta ja mielenkiinnonkohteista.
Pedagoginen dokumentointi on jatkuva prosessi. Havainnoinnin, dokumenttien ja niiden vuorovaikutuksellisen tulkinnan avulla tarkastellaan, arvioidaan ja muodostetaan ymmärrystä toteutettavasta toiminnasta. Pedagoginen dokumentointi on osa opettajan ja ryhmän muun henkilöstön työtä. Osa dokumentoinnista voi olla vain henkilöstön ammatilliseen käyttöön tarkoitettua.
Pedagogisessa dokumentoinnissa eri tavoin tuotettuja dokumentteja reflektoidaan ja arvioidaan yhdessä lasten ja huoltajien kanssa. Reflektiota käytetään apuna uutta toimintaa suunniteltaessa. Pedagoginen dokumentointi avaa ymmärrystä, mistä sisällöt toteutettavalle toiminnalle nousevat.
Pedagogisen dokumentoinnin kautta tuotettu tieto auttaa muokkaamaan myös oppimisympäristöä ja käytössä olevia työtapoja. Pedagogisen dokumentoinnin avulla näkyväksi tehty toiminta luo huoltajille mahdollisuuksia osallisuuteen.
Pedagoginen dokumentointi ohjaa
Lapsiryhmän sen hetkisen tilanteen tarkasteluun ja kysymyksen asetteluun
Lapsilähtöisen toiminnan toteuttamiseen
Osallisuuden huomioimiseen
Toiminnan näkyväksi tekemiseen
Vuorovaikutukselliseen reflektioon
Toiminnan jatkuvaan kehittämiseen
Henkilöstöä oman toiminnan itsearviointiin ja toimintakulttuurin kehittämiseen
Pedagogisen dokumentoinnin keskeiset työvälineet ovat
Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (vasu), Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma (LEOPS), Henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS)
Toimintasuunnitelmat
Mahdollisuuksia pedagogiselle dokumentoinnille luovat
Havainnointimuistiinpanot
Lasten tuottamat materiaalit (esim. askartelut, piirustukset yms.)
Sadutus
Videointi, äänen nauhoittaminen
Tarinallinen leikki
Digitaalinen tarinankerronta
Tuumaustauot
Kasvunkansiot
Dokumentointiseinät/projektiseinät
”Vasuseinät”
Sosiogrammit
Läheisyyden kehät
Pedagoginen keskustelu ja pedagogisen dokumentoinnin hyödyntäminen keskeisenä toiminnan kehittämisen, arvioinnin ja suunnittelun menetelmänä lisää varhaiskasvatuksen laatua ja osallisuutta. Samalla toimintakulttuuri kehittyy ja lapsilähtöisyys lisääntyy.
Lähteet: kts. Lähteitä, vinkkejä ja linkkejä