Sarjakuva

Sarjakuvia näkee arjessa kaikkialla ympärillä. Sanomalehdissä on sarjakuvastrippejä, sosiaalinen media pursuaa sarjakuvamaisia meemejä, ja erilaiset mainokset voivat käyttää sarjakuvamuotoa hyväkseen tyylikeinona. Ne ovat yhtä kiinteä osa populaarikulttuuria kuin esimerkiksi elokuvat ja videopelit. Suomalaisessa kulttuurissa erityisasemassa on Aku Ankka -lehti, jota lukevat sekä lapset että aikuiset.

Sarjakuvan perusyksikkö on ruutu. Ne voivat olle eri muotoisia ja kokoisia, ja niitä voi olla eri määriä koko teoksen pituudesta riippuen. Yhtä ruutua lukiessa kannattaa soveltaa kuvan lukemisen ohjeita, ja ruutujen välillä tapahtuviin muutoksiin kannattaa kiinnittää huomiota. Siirrytäänkö ajassa eteenpäin tai taaksepäin, mennäänkö syvemmälle jonkun henkilön ajatuksiin tai tunteisiin tai vaihtuuko vain tapahtumapaikka?

Jos sarjakuva on pitempi kokonaisuus, se julkaistaan yleensä albumina. Sarjakuva-albumi on sarjakuvaromaania lyhyempi kokonaisuus, johon on koottu saman sarjakuvan strippejä tai joka kertoo yhden kokonaisen tarinan.

Ehkä tutuin sarjakuvamuoto ovat yleensä 2–4 ruudun pituiset sarjakuvastripit, joita julkaistaan esimerkiksi sanomalehdissä ja verkkosivuilla. Lyhyille stripeille, kuten Pertti Jarlan Fingerporille tai Jim Davisin Karviselle, on tyypillistä huumori. Strippi päättyy yleensä jonkinlaiseen vitsiin. Toisaalta esimerkiksi Muumi-sarjakuvat ovat jatkokertomuksia, jolloin yksi strippi ei välttämättä sisällä varsinaista vitsin kohokohtaa. Se muodostaa yhden lyhyen kohtauksen, joka on osa suurempaa tarinaa.

Toinen hyvin suosittu sarjakuvamuoto on japanilainen manga, jota julkaistaan albumeina eli kirjamuodossa. Mangaa luetaan japanin kielen tapaan oikealta vasemmalle. Manga-sarjakuvia on paljon erilaisia. Osa niistä on suunnattu lapsille ja osa suoraan aikuisille. Manga-sarjakuvien pohjalta on tehty paljon elokuvia ja videopelejä.

Yksinkertaisesti ajateltuna sarjakuva on kuvaa ja tekstiä yhdistävä kerrontatapa, jonka pituus voi vaihdella yhdestä ruudusta kokonaiseen romaaniin. Jos teksti on sarjakuvan henkilön repliikki, se esitetään puhekuplassa. Puhekuplan tyyli kertoo, miten repliikki sanotaan. Ajatuskuplassa taas voidaan esittää henkilöiden ajatuksia. Jos teksti taas kertoo, mitä tapahtuu tai selostaa muuten tilannetta, se on omassa laatikossaan ruudun reunassa. Humoristisissa sarjakuvissa tärkeä rooli on myös sanoilla merkityissä onomatopoeettisissa äänitehosteissa (PAM, VIUH, ARGH).

Joskus sarjakuvassa ei ole tekstiä ollenkaan, ja silloin sitä on helppo ymmärtää omasta kielitaidosta riippumatta. Tämän vuoksi monet erilaiset ohjeet, vaikkapa lentokoneessa onnettomuuden varalta, esitetään sarjakuvana.

Sarjakuvaromaani

Sarjakuvaromaani on pitkä sarjakuvateos, jossa on yksi kertomus ja usein monimutkainen juoni. Sarjakuvaromaani on usein vakavampi ja taiteellisempi teos kuin lyhyemmät sarjakuvat. Kuten romaani, sarjakuvaromaanissa on pitkä tarina, ja siinä saatetaan käsitellä hyvinkin syvällisiä, monimutkaisia tai vaikeita asioita. Romaanin tapaan sarjakuvaromaanissa voi olla paljon tärkeitä sivuhahmoja, jotka ovat moniulotteisia eivätkä pelkkiä karikatyyrejä, kuten ne lyhyissä stripeissä usein ovat. Kuuluisia sarjakuvaromaaneja ovat esimerkiksi Art Spiegelmanin holokaustista kertova Maus (1991) ja Frank Millerin Batman-sarjakuva Yön ritari (1986). Suomalaisia sarjakuvaromaaneja ovat esimerkiksi Ville Tietäväisen Näkymättömät kädet (2011) ja Ilpo Koskelan Lusia (2015).