Kertoja

Kertomakirjallisuudessa on aina kertoja

Kaikessa kertomakirjallisuudessa on aina kertoja. Kertoja on se, joka kertoo, mitä tapahtuu. Kertoja on se, joka erottaa kertomakirjallisuuden muista kirjallisuudenlajeista.

Ei ole olemassa romaania tai novellia, jossa ei olisi kertojaa. Kertoja voi olla lähes näkymätön, tai hän voi olla selkeä osa tapahtumien kulkua. Kertoja on aina keksitty ja fiktiivinen eikä siis ole sama asia kuin kirjailija.

Kertojat voidaan jakaa kahteen päälajiin: minä-kertojaan ja hän-kertojaan. Normaalisti nämä kaksi on helppoa erottaa toisistaan.

Kertomisen hierarkiaKuva: Henrik Hertell

Minä-kertoja

Minä-kertoja on tavallisesti yksi kertomuksen hahmoista, joka kertoo tarinan omasta näkökulmastaan minä-muodossa. Koska minä-kertoja kertoo vain omasta näkökulmastaan, hän voi kertoa vain, mitä itse tietää, näkee ja kokee. Hän ei voi esimerkiksi kertoa, mitä toinen henkilö ajattelee, eikä hän tiedä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu.

Menetin henkeni pyöräkolarissa. Kaikki tapahtui silmänräpäyksessä. Minä ajoin päin pysäköintimittaria, lensin kaaressa ja putosin pää edellä asfalttiin. Pääni sattui jalkakäytävän reunaan ja rusahti rikki kuin munankuori.

Ei minulla tietenkään ollut kypärää.

Ei se pyöräkään ollut minun omani. Olin varastanut sen paria minuuttia aiemmin, koska halusin päästä kotiin. Keskustasta Joukahaisentielle on merlkein neljä kilometriä, viimeinen bussi oli mennyt eikä Jape ollut tullut hakemaan minua prätkällään, vaikka oli luvannut. -- Otin pyörän yhden pubin edestä ja loput te tiedättekin.

Marja-Leena Tiainen: Rakas Mikael. Tammi, 1999 Helsinki


Minä-kertoja voi arvella, mitä muut ajattelevat. Hän katsoo muita henkilöitä ja tulkitsee, mitä hän näkee ja kuulee.

Minusta tuntui, että Timo oli helpottunut kun Jukka oli poissa maisemista vikittelemästä toisten naisia. Jyri Lasinen sen sijaan vaikutti vilpittömän surulliselta. Ainakin pojan silmät punoittivat suorastaan liikuttavasti. Jukka oli ollut hänen hyvä kaverinsa. Mietin, miltä minusta tuntuisi, jos krapula-aamuna löytäisin jonkun ystäväni ruumiin. IOLissa Jyri oli laulanut vasta vuoden, mutta takana oli useita vuosia itäsuomalaisissa kamarikuoroissa ja Savonlinnassa.

Leena Lehtolainen: Ensimmäinen murhani. Tammi, 2001 Helsinki

Hän-kertoja

On paljon erilaisia hän-kertojia. Hän-kertoja on tarinan ulkopuolinen hahmo eli ei kukaan kertomuksen henkilöistä. Hän-kertojalla voi kuitenkin olla jonkun kertomuksen henkilön näkökulma. Hän-kertoja voi olla myös kaikkitietävä.

Kun kirjailija suunnittelee kertojaa, hän valitsee, kuinka paljon kertoja tietää.

Kaikkitietävä hän-kertoja tietää nimensä mukaisesti kaiken. Kaikkitietävä kertoja tietää, mitä jokainen kertomuksen henkilö ajattelee tai tuntee. Kaikkitietävä kertoja tietää, mitä tapahtuu samaan aikaan jossain muualla, mitä on tapahtunut aikaisemmin ja mitä tulee tapahtumaan tulevaisuudessa.

Mitään sen miehen kaltaista ei ollut koskaan nähty Likusteritiellä. Mies oli pitkä, laiha ja ikivanha päätellen hopeaisista hiuksista ja parrasta, jotka olivat niin pitkät että mies saattoi tunkea ne vyönsä alle. -- Hänen puolikuun muotoisten silmälasiensa takana säkenöivät kirkkaat vaaleansiniset silmät ja hänen nenänsä oli hyvin pitkä ja koukkuinen aivan kuin se olisi murtunut ainakin kahdesti. Miehen nimi oli Albus Dumbledore.

Albus Dumbledore ei näyttänyt tajuavan tulleensa juuri sellaiselle kadulle, joka tahtoi torjua hänet kokonaan nimestä saappaisiin. -- Ensin hän ei näyttänyt tajuavan, että häntä tarkkailtiin, mutta sitten hän kohotti yhtäkkiä katseensa kissaan, joka yhtä tuijotti häntä kadun toisesta päästä. Jostain syystä häntä huvitti nähdä kissa.

J.K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi, Tammi, 2000 Hämeenlinna

Photo by Ryan Moulton on Unsplash

Kaikkitietävä kertoja voi esimerkiksi kertoa fiktiivisen maailman historiaa (erityisesti fantasiakirjallisuudessa), vertailla henkilöitä ja heidän luonteitaan tai kertoa saman asian monen henkilön näkökulmasta.

Yhden henkilön näkökulmaa käyttävä hän-kertoja voi kertoa vain, mitä tämä henkilö näkee, tuntee ja ajattelee. Silloin hän-kertoja muistuttaakin minä-kertojaa.

Lumikki heräsi uudestaan siihen, että aurinko paistoi. Kello oli yli kymmenen. Hänen olonsa oli suorastaan omituisen levännyt ja pirteä. Tällaiselta ihmisestä kai olisi pitänyt tuntua aamuisin eikä moneen kertaan kuolleista herätetyltä zombilta. Hän ei arvostanut lintsaamista, mutta tällä kertaa se oli varmasti ollut hyvä idea. Hän ei halunnut nähdä Tuukan itsetyytyväistä naamaa vielä tänään.

Salla Simukka: Punainen kuin veri, Tammi, 2013 Helsinki


Hän-kertojalla on usein rajattu näkökulma esimerkiksi dekkareissa. Jos rikoksia ratkottaisiin kaikkitietävän kertojan kanssa, kertomus muuttuisi nopeasti tylsäksi!

Samassa romaanissa voidaan käyttää erilaisia kertojia. Kertojat usein vuorottelevat. Myös kertojan näkökulma voi vaihtua kertomuksessa monta kertaa..

»Mitä minä sanoin», sanoi Gandalf ja nauroi. »Herra Reppulissa on enemmän ytyä kuin te osasitte arvatakaan.» Samalla hän loi Bilboon merkillisen katseen tuuheiden kulmiensa alta ja hobitti mietti mahtoiko hän arvata jotakin siitä mitä Bilbo oli jättänyt kertomatta.

Sitten oli Bilbolla itsellään kysyttävää, sillä vaikka Gandalf olisi selittänyt kaiken jo kääpiöille, Bilbo ei ollut kuullut mitään. Hän tahtoi tietää miten velho oli jälleen ilmestynyt ja missä he kaikki nyt olivat.

Totta puhuen velhoa ei yhtään harmittanut vaikka hän joutui toistamiseen kertomaan omasta nokkeluudestaan ja hän selitti Bilbolle sekä hänen että Elrondin hyvin tienneen että vuorien tuossa osassa oli pahoja hiisiä.

J. R. R. Tolkien: Hobitti eli sinne ja takaisin, WSOY, 2001 Juva

Epäluotettava kertoja

Normaalisti voimme luottaa siihen, että kertoja puhuu totta ja haluaa, että lukija saa tietää kaiken. Joskus kertoja voi kuitenkin olla epäluotettava. Kertoja voi valehdella lukijalleen, tai kertoja ei välttämättä osaa kertoa totuutta. Esimerkiksi rikoskirjallisuudessa kertomuksen sisällä elävä kertoja eli minä-kertoja voi haluta salata tekemänsä rikoksen. Jos kertoja kertoo tarinan lapsen tai kehitysvammaisen henkilön näkökulmasta, on mahdollista, että kertoja ei ymmärrä kaikkea, mitä ympärillä tapahtuu. Lukija tunnistaa epäluotettavan kertojan yleensä siitä, että kertomus ei tunnu loogiselta tai kertoja sanoo jotain omituista.

Bruno ei käsittänyt ollenkaan mitä Pavel tarkoitti, mutta jokin siinä mitä Pavel oli sanonut sai hänet katsomaan tätä tarkasti ensimmäistä kertaa. Pavel oli aika pienikokoinen mies ja hyvin laiha, hänellä oli pitkät sormet ja kulmikkaat piirteet. Hän oli vanhempi kuin Isä, mutta nuorempi kuin Isoisä, mikä tarkoitti että hän oli aika iäkäs, ja vaikka Bruno ei ollut koskaan nähnyt häntä ennen Aus-vitsiin tuloaan, jokin hänen kasvoissaan sai ajattelemaan että hänellä oli aikaisemmin ollut parta.

John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa, Bazar, 2019 Liettua