Runous

Kuuntele, mitä Emma Duah kertoo runoudesta ja runouteen tutustumisesta.

Runojen lukeminen

Runojen lukeminen voi tuntua monen mielestä hankalalta, koska runon kieli on erilaista kuin se arkinen kieli, jota käytämme normaalisti. Jos alkaa lukea vanhempaa suomalaista runoutta, huomaa nopeasti, että kieli on hyvin erilaista kuin nykysuomi:

Tuulonen ollos, mi vain hipaisten

ruusulla tanssii ja taas häviää,

kaste, mi tuskin taivuttaen

terällä viivähtää!

Aila Meriluoto: Keveä. Kokoelmassa Lasimaalaus, WSOY, 2010 Juva

Runoutta on kuitenkin paljon erilaista. Kaikki runot eivät ole kieleltään yhtä vaikeita. Onkin tärkeää löytää sellaisia runoja, jotka sopivat juuri itselle ja omalle kielitaidolle.

Sopivan kielen lisäksi on tärkeää, että runon aihe kiinnostaa. Runoissa käsitellään usein syvällisiä aiheita, kuten rakkautta ja kuolemaa. Nämä aiheet ovat niin laajoja ja monipuolisia, että eri runoilijat voivat tarjota niihin eri näkökulmia. Esimerkiksi rakkausrunot voivat olla keskenään hyvin erilaisia, vaikka aihe on sama: runo voi olla alkavan rakkauden huumaa, lyhyen rakkauden tuskaa, kiitollisuutta läpi elämän kestäneestä rakkaudesta tai menetetyn rakkauden kaipuuta.

Runot voivat kuvata myös hetkellistä tilannetta tai tunnetta. Ne voivat olla ylistys ympärillä olevalle luonnolle tai herkkää oman olemisen tutkimista. Runot voivat olla myös humoristisia:

Osta kännykkä, joka sisältää radion,

Äänekäs niin kuin mylvisi stadion.

Meillä on myynnissä kännykkäpaketti,

Kylkiäisenä koottava avaruusraketti.

Jukka Itkonen: G.S.M Uivelo, puhelinmyyjä

Myös laulu on runo

Emme aina tule ajatelleeksi, että myös laulujen sanoitukset eli laululyriikat ovat runoja. Lauluissa käytetään samanlaisia keinoja ja samanlaista tyyliä kuin runoissa, mutta lauluja on usein helpompi lähestyä. Kun laulu lauletaan, sitä voi olla helpompi ymmärtää ja se voi olla helpompi muistaa kuin luettu runo.

Tärkein ero laululyriikan ja runon välillä on se, että laululla on taustalla myös musiikin tuomat vaatimukset. Kun sanoituksia kirjoitetaan, täytyy huomioida lauluun kuuluva säestys, mahdollisesti valmiina oleva melodia ja rytmi sekä se, miltä laulu kuulostaa laulettuna tai räpättynä. Laulun rakenne on yleensä erilainen kuin kirjoitetulla runolla, koska usein lauluihin kuuluu kertosäe, joka toistuu laulussa monta kertaa.

Usein lauluissa on paljon enemmän kuin vain pinta eli se, mitä kuulemme ensimmäisellä kuuntelukerralla. Kun kuuntelee laulun useamman kerran ja lukee laulun sanat huolellisesti, voi käsitys laulusta muuttua. Laulu, jonka on ajatellut kertovan rakkaudesta ja intohimosta, kertookin huumeiden käytöstä. Toinen laulu, joka on kuulostanut hauskalta ja jonka tahdissa on ollut mukavaa tanssia, voikin kertoa parisuhdeväkivallasta.

Laululyriikan tulkitseminen on erilaista siksi, että lauluihin liittyy tunteita ja ajatuksia herättävä melodia, taustamusiikki ja laulajan oma tulkinta laulusta. Laululyriikoita analysoidessa kannattaa muistaa, että vaikka kertosäkeen sisältö on analyysin kannalta erityisen tärkeää, kertosäkeen toistuminen ei välttämättä tarkoita muuta kuin laulun rakenteelle tyypillistä ilmiötä.

Runon rakenne ja rytmi

Runo rakentuu hyvin eri tavalla kuin proosateksti tai näytelmä. Runossa pienen pienillä asioilla, kuten välimerkeillä ja yksittäisillä äänteillä on paljon merkitystä.

Runo muodostuu säkeistä ja säkeistöistä, ja niiden pituus voi runosta riippuen vaihdella hyvin paljon. Joskus osa runon säkeistä loppuu riimeihin eli loppusointuihin. Tämä on yleistä perinteisemmässä runoudessa ja laulurunoissa. Moderneissa runoissa riimejä on vähemmän.

Ei mulla oo tarkkaa suuntaa

Mä menen minne sattuma johtaa

Mulla on mukana kuvat

Mutta katseet eivät kohtaa

Haloo Helsinki!: Maailman toisella puolen

Riimien lisäksi runokielessä esiintyy allitteraatiota eli alkusointuja. Allitteraatio tarkoittaa sitä, että peräkkäiset tai lähekkäiset sanat alkavat samalla äänteellä:

Jos voisin jäisin punkan pohjalle piereskelee

Mut emmä haluu et pomon pelihousut repee.

Pietarin spektaakkeli: Puerto Rico (haaveissani)

Riimien ja alliteraatioiden tarkoitus on alun perin ollut se, että kun lauluja on esitetty ilman muistiinpanoja, laulut ja runot on ollut helpompi muistaa, kun samat asiat toistuvat sanoissa. Lisäksi äänteillä ja sanoilla pystytään jäljittelemään erilaisia tapahtumia ja ääniä. Esimerkiksi sana koputus kuulostaa konkreettiselta koputukselta. Tätä kutsutaan onomatopoetiikaksi.

Laululyriikassa ja erityisesti rap-lyriikassa tyypillinen ja melko moderni riimimuoto on assonanssi eli puolisointu. Assonanssissa vain sanojen vokaalit ovat samat:

Taas niissä juhlissa mis aina väärät bileet

Tääl Kalliossa missä tytötkin on kivee

Kesäkuussa ei pitäs olla pimeet

Sä oot ainut skene mihin enää haluun päästä inee

Paperi T: Elokuva

Runon rytmi muodostuu eripituisista äänteistä ja tavuista. Se voi syntyä myös siitä, miten sanat ja kirjaimet on aseteltu paperille. Erityisesti kuvarunot käyttävät hyväksi runon visuaalisuutta. Runon rytmi voi olla säkeissä tai säkeistössä toistuva, jolloin puhutaan mitallisesta runoudesta. Mitallisen runon rytmi syntyy runomitasta, joita on paljon erilaisia. Eri kielille on tyypillistä käyttää erilaisia runomittoja sen mukaan, millainen paino kielen ääntämyksessä on. Esimerkiksi suomalaisessa kalevalaisessa runomitassa paino on ensimmäisellä tavulla kuten myös suomen kielessäkin. Jos kielessä paino on yleensä toisella tavulla, se näkyy myös runoudessa. Esimerkiksi Suvivirressä, joka on alun perin saksan- tai ruotsinkielinen virsi, paino on toisella tavulla:

Jo joutui armas aika

ja suvi suloinen.

Suvivirren rytmiä voi verrata tavalliseen suomalaiseen puheeseen lukemalla sanat ääneen normaalina puheena ja miettimällä, miten rytmi muuttuu.

Japanilaiset runomitat haiku ja tanka syntyvät tavuista: Haikussa on yhteensä 17 tavua, jotka on jaettu kolmeksi säkeeksi suhteessa 5-7-5. Tankassa tavuja on 31, ja ne jakaantuvat viideksi säkeeksi suhteessa 5-7-5-7-7.

On laiska aamu (5 tavua)

kissa tassuttelee niin (7 tavua)

kuten minäkin (5 tavua)

Kaikissa runoissa on olemassa rytmi. Jos rytmi ei ole toistuvaa vaan muuttuu läpi runon, runo on vapaarytminen. Mitallisen ja vapaarytmisen runouden väliin jää vielä vapaamittainen runous. Vapaamittaisessa runossa on nähtävissä joitakin runomittojen piirteitä, mutta ne ovat epäsäännöllisempiä ja vapaampia kuin tiukan mitallisessa runossa.

Runon henkilöt

Runossa on usein kaksi henkilöä: minä ja sinä. Runon minä, puhuja, kertoo omista tunteistaan, ajatuksistaan ja kokemuksistaan runon sinälle, kuulijalle. Runossa sekä minä että sinä ovat fiktiivisiä hahmoja.

Joskus runossa voidaan ottaa toisen henkilön rooli. Runon minä samastuu eli eläytyy toiseen henkilöön, jonka näkökulmasta runoa puhutaan. Tätä kutsutaan roolirunoksi.

Kuvakieli

Runon kieli tuntuu joskus vaikealta ymmärtää, koska proosallisen eli arkipäiväisen kielen sijasta runossa käytetään kuvakieltä. Kuvakieli on kuitenkin melko universaalia. Jos olet siis tottunut lukemaan runoja omalla äidinkielelläsi tai jollain muulla kielellä, on runojen lukeminen myös suomeksi helpompaa.

Kuvakielen käytölle runoudessa on monta syytä. Iso syy kuvakielelle on se, että runo on yleensä tiivis ja lyhyt teksti. Mitä lyhyempi teksti on, sitä suurempi merkitys sen sanoilla ja muilla osilla on. Sanoissa on enemmän voimaa, kun puhumme särkyneestä sydämestä emmekä surullisesta ihmisestä.

Joskus kuvakieltä käytetään siksi, että halutaan kuvata jotain, mille on muuten vaikeaa löytää sanoja. Esimerkiksi jokin vaikea tai monimutkainen tunne voi olla tällainen runokielellä helpommin kuvattava asia. Kuvakieli jättää tilaa lukijan omalle tulkinnalle: runokuvien ansiosta runon voi tulkita monella eri tavalla riippuen lukijasta, ajasta ja paikasta.

Lue lisää kielikuvista Kielikuvat-alasivulta.

Yksityiskohdilla on merkitystä

Kun lukee runoa, täytyy kiinnittää huomiota pienimpiin yksityiskohtiin. Onko runolla otsikkoa? Onko runossa välimerkkejä? Millaisia sanoja on valittu? Ovatko sanat neutraaleja vai korosteisia? Nämä kaikki yksityiskohdat ovat runoilijan tekemiä tietoisia valintoja. Runoilija ei jätä välimerkkejä pois runosta, koska ei osaa tai muista välimerkkisääntöjä. Niillä halutaan luoda runoon tunnelmaa ja tietynlainen vaikutelma.

Jos esimerkiksi mietitään yksinkertaista kielisääntöä, kuten isoa alkukirjainta ja lopetusmerkkiä, voidaan miettiä, miten niiden poissaolo tai läsnäolo vaikuttaa siihen, miten runoa luetaan ja miltä runo kuulostaa päässä.

yöllä heräät et tiedä että hereillä

olen minäkin

katselen salaa kun otat peiton

istuudut ikkunalaudalle

Arno Kotro: Sanovat sitä rakkaudeksi

Se jolla on jalat, kaipaa kuivalle maalle.

Se joka on tottunut huitomaan käsillään

ja tarttumaan esineisiin, tahtoo huitoa ja tarttua.

En tahdo pulputtaa vettä vaan sanoja.

Tittamari Marttinen: Hymy on irvistys nurinpäin

Merkitystä on myös sellaisilla asioilla, kuin onko runo kirjoitettu puhekielellä, murteella tai yleiskielellä, kiroillaanko runossa tai puuttuuko runosta kaikki verbit.

Kielellä leikittelyä

Runojen lukemista ei tarvitse aina ottaa niin vakavasti. Runokieleen liittyy myös hauskuutta ja kielellä leikkimistä. Esimerkiksi lasten lorut lasketaan runoiksi, mutta niillä ei aina ole suuria merkityksiä tai salaisuuksia. Lorut ovat hauskoja, koska kielellä leikkiminen on hauskaa ja yllättävää:

Oli kissa

joka huvitteli

siten että kuvitteli

olevansa gepardi

tai puuma taikka pantteri.

Kaarina Helakisa: Mitä kissa kuvitteli

DJ Kridlokk karttaa kaikkee, kartturi

Paskaa puhuva hiustenleikkaaja, palturi

Vitun pieni haikala, haikuli

Taikoo tyhjäst thaimaalaisen curryn, thaikuri

Mikä vittu ees on paitapusero, paituli

Tuli mestoille tai ei, tai tuli

DJ Kridlokk: Varaani