Tekijänoikeudet

Matteus Pentti

Itsenäisiä ja omaperäisiä tuotoksia luotaessa, syntyy tekijälle tekijänoikeus suojaamaan syntynyttä teosta. Tekijä on oikeutettu määrittämään missä ja miten teos julkaistaan, kopioidaan ja esitetään. Teoksia voivat olla niin tekstit, kuvat, elokuvat, musiikkikappaleet ja esitykset ja niiden tallenteet. Teos voi olla fyysinen esine, painotuote tai digitaalisesti tallennettu tuotos.

On hyvä muistaa, että ajatukset ja ideat eivät ole tekijänoikeuden suojaamia, ainoastaan työn tuloksena syntyneet teokset. Samasta ideasta voi kaksi eri tekijää valmistaa keskenään erilaisia teoksia, jotka ovat omaperäisiä.

Tekijä voi halutessaan luovuttaa tai myydä tekijänoikeutensa määräajaksi tai kokonaan. Tämä mahdollistaa työskentelyn luovilla aloilla. Esimerkiksi valokuvaajat, kuvittajat, taiteilijat, toimittajat ja kirjailijat myyvät teostensa käyttö- ja tekijänoikeuksia kustantamoille, lehtitaloille, museoille ja yksityiselle yleisölle. Laillisesti yksityiseen käyttöön saa teoksia kopioida vapaasti muutaman kappaleen ilman erillistä sopimusta.

Tekijä on luomansa teoksen laillinen huoltaja. Tätä kutsutaan isyysoikeudeksi. Tähän oikeuteen kuulluu, että tekijän nimi tai nimimerkki tulisi ilmaista teoksen esittämisen yhteydessä tai tieto siitä tulisi olla saatavissa. Kukaan muu ei saa väittää teosta hänen tekemäkseen. Isyysoikeudesta ei voi luopua, eikä sitä voi myydä. Tästä syystä on tärkeää, että teosta käytetään tekijäänsä kunnioittavalla tavalla. Respektioikeuteen kuuluu, ettei teosta saa esittää tavalla, joka on perustavalla tavalla tekijänsä arvojen vastainen tai häntä luokkaava.

Koulussa oppilaiden käsin tekemät piirustukset, maalaukset ja muut esineet ovat lähtökohtaisesti tekijänoikeuden alla. Tällöin teosta koskeva tekijänoikeus on voimassa vielä 70 vuotta tekijän kuoleman jälkeen.

Tavallisten valokuvien kohdalla teosta suojaa lähikoikeus, joka on voimassa 50 vuotta valokuvan ottamishetkestä. Omaperäisten taidevalokuvien kohdalla pätee sama pidempi tekijänoikeusaika kuin muillakin taideteoksilla.

Valokuvien tekijänoikeus ja lähioikeus muodostuu valokuvan ottajalle. On kuitenkin sopivaa pyytää kuvattaessa henkilöltä lupa kuvaamiseen, vaikka kyseessä olisi julkinen tilanne.

Lyhyesti:

  • Tekijänoikeus muodostuu omaperäiseen teokseen sen tekohetkellä
  • Tekijänoikeus suojaa teoksen julkaisemista ja kopioimista
  • Tieto, ajatukset ja ideat eivät ole tekijänoikeuden suojaamia
  • Tekijä voi luovuttaa tai myydä tekijänoikeutensa osittain tai kokonaan
  • Tekijällä on taloudellisten oikeuksien lisäksi teoksiinsa moraalisia oikeuksia, kuten isyysoikeus ja respektioikeus
  • Tekijänoikeus on voimassa 70 vuotta tekijän kuoleman jälkeen
  • Valokuvia suojaa lähioikeus vähintään 50 vuotta valokuvan ottohetkestä
  • Koulussa oppilastöiden julkaisemiseen ja näytteille asettamiseen tarvitaaan vähintään oppilaan suullinen lupa

Tekijänoikeudet opetustyössä:

operight.fi