Reitti Pihkametsään oli käynyt meille äkkiä tutuksi. Joskus sinne teki mieli lähteä kesken päivän mielikuvittelemaan. Yksin kuvitellessamme emme osanneetkaan kuvitella sinne tapahtumia. Paju- peikko tuli näkyviin vasta, kun olimme siellä porukalla. Ja kun tarkemmin ajatteli, olisihan se ollut epäreilua keksiä yhteistä tarinaa ihan yksin. Nyt oli kuitenkin taas se hetki, kun olimme kaikki koolla ja yhteisin voimin lausuttu taikasana sai metsän aukeamaan edessämme.
PIH-KA-MET-SÄ
Viimeksi Pihkametsässä oli ollut käynnissä riehakkaat sadonkorjuujuhlat. Odotimme pääsevämme tänäänkin osaksi jotain jännää leikkiä, mutta näin ei käynyt. Paju-peikko kyyhötti yksin Lummelammen vieressä olevassa metsässä. Lummelammen ympärillä oli kamalan sotkuista. Kaikkialla lojui lajittelemattomia roskia juhlien jäljiltä.
Hiippailimme hiljaa hiukan lähemmäksi. Olimme niin huolissamme tuosta surullisesta peikosta, että emme huomanneet polun keskellä törröttävää kippuraista puunjuurta.
Ensimmäinen meistä kaatua mätkähti suoraan nokalleen. Koska kuljimme jonossa, olimme pian kaikki silmällämme sammalikossa. Katsoimme toisiamme pelästyneinä. Olimme ihan varmoja, että Paju-peikko juoksisi nyt hippulat vinkuen meitä karkuun.
Paju-peikko ei kuitenkaan osoittanut millään tavalla, että hän olisi kuullut meidän rymistelyämme. Olikohan niin, että me Pihkametsään päässeet vierailijat olimme näkymättömiä seuratessamme Pihkametsän tapahtumia…
Kun pääsimme lähelle Paju-Peikkoa, huomasimme hänen sylissään olevan tietokoneen. Se näytti aivan samanlaiselta kuin meidän omat koneemme koulussa. Koneen lukitusnäytössä oli logo, jossa luki “EHEÄ”. Sen kuoret eivät olleet muoviset kuin meillä, vaan näytti siltä kuin ne olisi tehty sileästä karhunsammaleesta. Myös näppäimet olivat erilaiset: jokainen kirjain, numero ja merkki oli tehty kauneimmista pikkukivistä, joita olimme koskaan nähneet.
Paju-peikko tuijotti ruutua valtavan surullisen näköisenä ja hänen silmäkulmastaan vieri pieni kyynel, joka jäi kimmeltämään Enter-näppäimen päälle. Mitä ihmettä täällä oli tapahtunut?
Olisimme halunneet mennä rutistamaan Paju-peikkoa. Maailman paras keino lohduttaa surullista ystävää on halaus, silitys tai korvaan supitetut ystävälliset sanat. Harmiksemme olimme hänelle näkymättömiä. Päätimme jättää Pihkametsän ja mennä omaan luokkaan keksimään keinoja saada surullinen ystävämme takaisin iloiselle mielelle. Olisimmekohan saaneet jälleen postia?
