Tätä hetkeä olimme odottaneet. Sumun tehtävä avaruuden tutkimisesta oli tempaissut meidät mukaansa niin ihmeelliseen maailmaan, että sen tutkimiseen voisi käyttää aikaa loputtomiin. Mielikuvitteluun loputon avaruus antaa mitä parhaimman ympäristön, sillä siihen liittyy niin paljon vailla vastausta olevia kysymyksiä.
Toivottavasti saisimme tänään tietää lisää Pajun ja sammakkokaksosten salaisesta projektista. Vatsanpohjissamme tuntui lepattelevan satoja pieniä perhosia, kun kuiskasimme tutun sanan:
PIHKAMETSÄ.
Putkahdimme suoraan edelliseltä kerralta tuttuun paikkaan: Sumun digipajaan. Paju, Sumu ja Usva olivat edelleenkin tutkimassa piirustuksia Sumun työpöydän ääressä.
-Minusta tämä versio näyttää tarpeeksi virtaviivaiselta ilmakehän läpäisemistä varten, tuumaili Paju-peikko asiantuntevasti tutkien käsissään olevaa piirustusta avaruusraketista.
-Minustakin se on paras näistä kaikista prototyypeistä, Sumu hihkui ja pomppi niin innostuneena, että digipajan lattialaudat notkuivat ja narisivat uhkaavasti meidän jalkojen alla.
-Minä olen jo ohjelmoinut käskyjä Sumun kehittelemään avaruusnavigaattoriin. Uskon, että yhdessä me saamme palautettua tämän pikku karkulaisen takaisin kotiinsa, tuumasi Usva silittäen varovasti vieressään olevaa värikästä olentoa. Olento puhalteli ilmoille saippuakuplia!
Värit haalistuivat ja meidän suustamme pääsi tahtomattamme pieni harmistunut parahdus. Paju, Sumu ja Usva eivät reagoineet parahdukseen millään tavalla, mutta Usvan vieressä kehräävä olento nosti katseensa suoraan meitä kohti ja hymyili valloittavasti. Oliko olennolla kyky nähdä jotain, mitä pihkametsäläiset eivät pystyneet näkemään?
Ryntäsimme postilaatikolle melkeinpä juoksujalkaa. Keneltäköhän saisimme kirjeen tällä viikolla?
