Joka vuosi kevät yllätti meidät saapumisellaan. Aina ensin se antoi odotuttaa itseään kuin pitkään ja hartaasti odotettu vieras konsanaan. Mutta sitten, kun kevät suvaitsi saapua, se teki sen näyttävästi ja kovalla rytinällä. Niin kävi tänäkin keväänä. Joka ikinen päivä ympäristössämme tapahtui muutoksia. Puiden lehdet kasvoivat melkeinpä silmissä pienistä silmuista ensin hiirenkorviksi ja sitten kahden euron lantin kokoisiksi kauniin vihreiksi lehdiksi. Sieltä täältä maasta putkahteli tervehtimään erilaisia luonnonkukkia. 

Jos johonkin hetkeen voisimme pysähtyä, niin se olisi juuri tähän. Kaikki kesän ihanuudet odottivat unelmina sydämessä vielä edessäpäin. Melkeinpä mikä tahansa tuntui olevan mahdollista, ihan niinkuin Pihkametsässäkin. Sinne me suuntasimme nyt tälle keväälle viimeisen kertaa. Vaikka tiesimme pääsevämme takaisin mielikuvitusmetsän uumeniin milloin tahansa yksinkin, hieman haikeinkin mielin lausuimme yhteisen taikasanan:

PIHKAMETSÄ

Kun ovi avautui, Loimulaavun ympäristössä oli menossa melkoinen kuhina. Näin paljon porukkaa emme olleet koskaan nähneet PIhkametsässä. Yht’äkkiä ymmärsimme, että tuttujen pihkametsäläisten lisäksi pystyimme näkemään myös lasten keksimiä ikiomia hahmoja yhteisissä touhuissa.