Eräänä iltana työpäivän jälkeen kapusimme ullakolle rättiväsyneinä. Kaipasimme Pihkametsän kauniita maisemia ja metsän rauhaa. Emme oikeastaan edes toivoneet tapaavamme ketään pihkametsäläisistä. Joskus hiljaisuus oli kauneinta musiikkia.
PIH-KA-MET-SÄ
Tällä kertaa eteemme avautui taas uusi näkymä. Olimme kauniisti vihertävän koivikon keskellä. Koivunlehdet tanssivat hiljalleen tuulessa. Hiljaisuuden keskellä kuulosti ihan siltä kuin koivut olisivat kuiskailleet keskenään. Nimesimme paikan Kuiskauskoivikoksi. Kauempana kuului puron solinaa. Hengitimme syvään ja annoimme katseemme kiertää kauniissa puissa. Yhtäkkiä huomasimme kauempana yksinäisen männyn, jonka rungossa oli pienen pienen ikkuna. Ikkunasta pilkotti ulos houkuttelevan kutsuvaa valoa. Kurkistimme ikkunasta ja katsahdimme toisiamme hämmästyneinä.
Me olimme löytäneet Mitro Mäyrän kotipesän! Muistimme Paju-peikon kertoneen meille, että Mitro Mäyrää ei ollut tavannut juuri kukaan. Ehkäpä tässä oli juuri se syy: Mitro Mäyrä asusteli huomaamattomassa paikassa. Nytkin hän istuskeli tyytyväisen näköisenä nojatuolissa lukemassa vieressään kupillinen höyryävää teetä. Liukasliikkeiseksi ja tehokkaaksi TVT -asiantuntijaksi hän näytti tällä hetkellä varsin rauhalliselta tapaukselta. Ehkä hän halusi kiivaan työrytmin vastapainoksi rauhaa ja hiljaisuutta. Kuin toistemme ajatukset lukien käännyimme kannoillamme ja hiippailimme takaisin kohti mielikuvitusovea värien haaletessa takanamme. Toivoimme kuitenkin saavamme kuulla tästä suloisesta lukutoukasta vielä hiukan lisää.
