Pihkametsän polut olivat käyneet meille niin tutuiksi ja rakkaiksi. Jo ullakolle kiivetessä alkoi tuntua siltä kuin olisi ollut matkalla toiseen kotiin. Koska joka kerta oven auetessa olimme saaneet kokea ja oppia jotain uutta, mielikuvitteleminen oli aina yhtä jännittävää.
PIHKAMETSÄ
Aikaisemmin Pihkametsän näkymät olivat olleet suppeita. Aivan kuin olisimme saaneet tarkastella Pihkametsää kaukoputken linssin läpi. Olimme hahmottaneet Pihkametsää palanen kerrallaan. Tällä kertaa ovi aukesi kaarevan sillan edessä. Otimme toisimme kädestä kiinni ja kävelimme yhdessä sillan korkeimmalle kohdalle.
Olimme tulleet paikkaan, jossa oli mahdollista nähdä kaikkialle. Suoraan edessämme oli keltaisten kukkien valtaama Kikatuskukkula. Kukkaispeikot olivat juuri kipuamassa Paju-peikon Mediamajaa kohti. Paju-Peikko odotti sisaruksiaan oven edessä.
Vasemmalla olivat Usvan ja Sumun pikkuruiset Ohjelmointitoimisto ja Digipaja. Usva liotteli vihreitä koipiaan Lummelammessa omalla laiturillaan istuen.
Sumu loikoili omalla pihallaan raidallisessa rantatuolissaan. Tuntui omituiselta nähdä vauhdikas Sumu paikallaan. Ehkä älykellon loikat olivat tulleet jo tältä päivältä täyteen.
Lummelammen takana oli kukkien peittämä Peikkola. Peikkoäiti oli Nuppuniityllä keräilemässä kukkia. Niityn reunalla Onneli-orava hahmotteli vesiväriluonnosta lehtiöönsä. Peikkoisä tähyili retkireppu selässään kohti Vänkävaaroja. Ehkäpä hän oli lähdössä retkeilemään? Voimavuorille hän tuskin oli menossa. Me olimme kuulleet, että sinne jaksoivat kulkea vain harvat. Mutta ne, jotka onnistuivat sinnikkyydellään saavuttamaan vuorenhuipun, palasivat takaisin Pihkametsään luottamuksen supervoima repussaan.
Oikealla solisi Lorupuro. Kun oikein tarkkaan kuunteli, niin solinasta saattoi erottaa riimejä. Lempeästi väreilevä virta kirjoitti siellä uutta runoa pihkametsäläisten iloksi. Kauempana kiemurteleva polku johti Taavetti-tontun kotitalolle. Piipusta nouseva savu kertoi, että vielä hän ei ollut vielä saanut komennusta takaisin Korvatunturille.
Kuiskauskoivikon lehtien lepatuksesta katseemme lipui Mitro-mäyrän kotipesään. Pyöreän ikkunan eteen oli vedetty verhot. Mitro taisi olla siellä nukkumassa päiväunia, että jaksaisi taas hiippailla Lorupurolle runoilemaan muiden pihkametsäläisten jo nukkuessa.
Heti kotipesän lähettyviltä alkoi Kuukkelikorpi. Ikivanha metsä oli niin sakea, ettei sen läpi nähnyt. Me kuitenkin tiesimme, että metsän uumenissa asusteli Joku-peikko Kuomakodassaan. Jokohan hän oli löytänyt itselleen ystävän? Lähelle Kuukkelikorpea joku oli virittänyt ansan. Mutta oliko sen virittänyt joku vai Joku?
Lummelammelle ja Loimulaavulle oli kerääntynyt meille tuttuja Pihkametsäläisiä makkaranpaistoon. Joukossa oli myös uusia, meille aivan tuntemattomia hahmoja. Näetkö sinä heidät? Sointusuon toivomuskaivosta kuului kaunis uusi melodia. Värien haaletessa ajatukset jäivät vielä Pihkametsään. Mitähän postilaatikosta löytyisi tällä kertaa?
