Viimeisen viikon aikana olimme keskittyneet miettimään mukavia asioita itsestämme. Miten tärkeää olikaan muistaa tsempata välillä myös ihan itseään. Kun itsellä on hyvä olla, jaksaa paremmin jakaa kauniita sanoja myös ympärilleen. Kapusimme iloisin mielin ullakolle ja mietimme, olimmekohan osuneet oikeaan Usvan ja Sumun supervoimien arvailemisessa.
PIH-KA-MET-SÄ
- Harkitsevuus ja energisyys! Molemmat ovat niin tärkeitä vahvuuksia, tuumasi Paju-peikko ripustaessaan kulkulupia Usvan ja Sumun kauloihin.
Meidän piti ihan hieraista silmiämme, koska näytti siltä, että sammakot olivat muuttuneet kasvoiltaan hiukan punaisiksi. Emme olleet tienneetkään, että sammakotkin osaavat punastella. Varsinkin Sumun poskipäät helottivat vihreän vastaväriparina niin kuin liikennevalot konsanaan.
-Kiitos Paju, kun sait minut näkemään itseni uudessa valossa. Minä olin aina ajatellut, että tämä minun pursuileva energiani ei ole toisista niin kiva juttu. Sehän onkin ihan päinvastoin. Silloin, kun käytän intoani ja energiaani oikeisiin asioihin, siitä hyötyvät kaikki, hihkui Sumu pomppien samalla innosta sinne tänne.
-Ja Usva, sinun supervoimaasi harkitsevaisuutta tarvittaisiin kyllä täällä Mediamajan kiireisessä työrytmissä. Voisit vähän näyttää muillekin esimerkkiä rauhallisella olemuksellasi, Bitti-pupu tuumasi taputtaen vienosti hymyilevää Usvaa olkapäälle.
-Kiitos Bitti. Jos minulla ei olisi jo ennestään maailman parasta työpaikkaa tuolla kivenheiton päässä Mediamajasta, niin tulisin mieluusti tänne töihin. Tämä näyttää niin upealta paikalta. Ajatella, että saisin olla töissä kaikkien Pihkametsän tunnetuimpien julkkisten kanssa samassa paikassa, Usva huokaisi haaveellisen näköisenä.
-Minä myös, hihkui Sumu. Ennen kuin jatketaan peremmälle Mediamajaan, niin haluaisitteko te käydä kurkkaamassa minun pajassani erästä projektia, josta saattaisi olla teille hyötyä?
-Totta kai, tuumasivat Paju ja Bitti yhdestä suusta.
Ja koska Pihkametsässä voi tietenkin kuvittelemalla liikkua paikasta toiseen, niin yhdessä silmänräpäyksessä me olimmekin ihka uuden rakennuksen ovella. Oven yläpuolelle oli naulattu kyltti, jossa luki Digipaja. Katsoimme toisiimme hiukan epäröiden, sillä tuohon pikkuruiseen pajaan meillä ei tainnut olla mitään asiaa. Se oli jogurttipurkin kokoinen ja oviaukko ei ollut kahden euron kolikkoa suurempi.
Sen verran uteliaita me kuitenkin olimme, että heittäydyimme mahallemme hietikolle kurkistamaan suloisen majan ikkunoista sisälle. Siinä silmänräpäyksessä tapahtui jotakin ihmeellistä. Tuntui kuin olisimme pudonneet johonkin kuiluun. Meitä ympäröivät heinät kasvoivat yhtäkkiä moninkertaisiksi ja maja, joka oli äsken ollut pikkuruinen, alkoi näyttämään ihan oikean talon korkuiselta. Hetken päästä tajusimme, että olimme kutistuneet. Mielikuvittelemalla ei näköjään mikään ollut mahdotonta!
-Tervetuloa matalaan pajaani, toivotti Sumu juhlalliseen äänensävyyn.
Niin vain mekin mahduimme huoneeseen, joka näytti yhtä vallattomalta ja energiseltä kuin Sumu itsekin. Kaikkialla huoneessa lojui näppäimistöjä ja kaikenlaisia digilaitteita. Huoneen yksi seinä oli jättisuuri näyttö, jolla lenteli koko ajan kirjaimia ja erilaisia merkkejä.
-Olen kehitellyt ohjeita näppäintaitojen opettelua varten. Ajattelin, että Mediamajan väki voisi myös hyötyä näistä. Näp-päin-tai-dot ovat kaikista oleellisimmassa osassa viestinnässä! Joskus viestinnän täytyy olla salamannopeaa ja silloin et ehdi etsimään, mistä eri komennot löytyvät.
Värit alkoivat haalentua, kun Sumu syventyi esittelemään ohjeita silmin nähden vaikuttuneelle yleisölleen. Palatessamme luokkaan toivomme Sumun keksineen meillekin jotain hauskaa tekemistä!
