Tällä kertaa matkaaminen mielikuvitusoven läpi Pihkametsään olikin hankalampaa kuin aiemmin. Ajatukset harhailivat siellä täällä ja rauhoittuminen oven äärelle ei meinannut onnistua. Tiesitkö, että mielikuvitteleminen onnistuu kaikista parhaiten rauhallisessa ja hiljaisessa paikassa? Taustalla voi vaikka soida hiukan musiikkia. Silmät kiinni kuvitteleminen on kaikista helpointa. Silloin voit aukaista silmiesi eteen sen kuvan, joka sinulle jäi viime mielikuvittelukerrasta parhaiten mieleen.
Me muistimme heti ensimmäiseksi sen jännittävän hetken, kun ovi avautui ja oven raosta vilahti häntää muistuttava naru. Jokainen meistä oli viikon aikana itsekseen miettinyt, kuka mahtoikaan olla hännän omistaja. Olimme arvuutelleet asiaa myös toistemme kanssa. Vihreä kaljupäinen leijona…Pieni pinkki lehmä, jonka utareista ei lypsetty maitoa, vaan limonadia… Hykerryttävän suloinen villakoiran pentu…
Asetuimme vierekkäin lattialle köllöttelemään ja suljimme silmämme.
PIH-KA-MET-SÄ
Yhtäkkiä olimme taas siellä. Tällä kertaa emme olleet enää ovella, vaan suuren puun juurella. Puun vieressä oli kauniin vihreä nurmikenttä, jossa hääräili hahmo.
Katsoimme toisiamme jännittyneinä, sillä meihin päin selin olevalla hahmolla oli häntä! Sillä oli jalassaan siniset farkkuhaalarit ja pörröinen ruskea hiuspehko. Hiusten seasta sojotti kaksi terävää korvaa… Peikko! Peikko näytti olevan kovin touhuissaan. Hän rakenteli kävyistä erilaisia kuvioita maahan. Aivan kuin hän olisi suunnitellut jotain.
Peikko kääntyi meihin päin. Hän ei kuitenkaan huomannut meitä, joten saatoimme tarkastella peikkoa tarkemmin. Olimme tottuneet, että saduissa peikot näyttivät usein aika rumilta. Tämä peikko oli kuitenkin ihan toista maata. Peikon kasvot näyttivät aivan ihmislapsen kasvoilta. Mikään muu kuin pörröinen tukka ja teräväkärkiset suippokorvat eivät olisi erottaneet häntä tavallisesta ekaluokkalaisesta. Sinisten farkkuhaalareiden etuosaan oli kirjailtu kirjain P. Kyllä, tämän täytyi olla meidän kirjeiden salaperäinen lähettelijä.
Äkkiä kuulimme jostain iloisen huudahduksen: - Moi Paju-peikko, joko sinulla on kävyt ja kepit valmiina? Toin meille pari hauskaa tehtävää!
Sitten kaikki muuttui taas haaleaksi ja ovi edessämme sulkeutui. Olimme aika varmoja siitä, että meitä odottaisi postilaatikossa uusi kirje.
