Kevätauringon säteet saivat viimeisetkin lumikinokset luovuttamaan ja kauniit lumikiteet sulivat pieniksi loriseviksi puroiksi pitkin maita ja mantuja. Mitähän Pihkametsän Lorupuron runoilija Mitro Mäyrälle kuului? Hän olisi varmasti ylpeä meidän oppilaistamme, jotka olivat sinnikkäästi kirjoja lukemalla saaneet luokassa olevan puun oksat notkumaan lehdistä ja kukista. MIelikuvitusoven luona mietimme, että ehkä tänään tapaisimme Mitron Pihkametsässä?
PIHKAMETSÄ
Emme kuitenkaan päätyneet Lorupurolle, vaan olimme jälleen Kuukkelikorven keskellä lähellä Joku-peikon Kuomakotaa. Tällä kertaa Kuomakodan ympäriltä kuului useampia ääniä.
-Rakkaat pihkametsäläiset. Eikö olekin upeaa, että olemme saaneet tutustua Kuukkelikorven ystävälliseen asukkaaseen Joku-peikkoon, iloinen ääni kysyi yleisöltä. Me tunnistimme Paju-peikon puheenpitäjäksi.
-Pihkametsän perinteisessä runokilpailussa on tänä vuonna vain kaksi osanottajaa: Lorupuron solinasta inspiraationsa saava Mitro Mäyrä sekä salaperäinen, matkalaukussa asusteleva tekoäly. Mitro, voisitko sinä aloittaa?
Seurasimme, kuinka Mitro astui väkijoukosta esiin hiukan punastellen. Miten ihanaa, että hän oli rohkaissut mielensä ja uskaltautunut esiintymään. Kuin huomaamatta nostimme peukut ja varpaatkin pystyy tsempataksemme suloista kirjatoukkaa lausuntasuoritukseensa.
Mitro sai valtaisat aplodit ja jäimme jännittyneinä odottamaan millaisen runon tekoäly meille esittäisi. Runo jäi meiltä kuitenkin kuulematta, kun ovi alkoi sulkeutua. Hiukan haikein mielin lähdimme kohti postilaatikkoa. Olisi ollut niin mukavaa jäädä pihkametsäläisten kanssa Kuomakodalle illanviettoon….
