Koulun alkuun liittyvä uuden opettelu oli mukavaa, mutta samalla rankkaa puuhaa. Päivät hujahtivat ohitse kellon kanssa kilpaa juosten. Olimme kuitenkin varanneet tarkoituksella aikaa mielikuvittelulle, sillä se oli mielestämme maailman ihanimpia tapoja rentoutua kiireisen päivän jälkeen. Tällä kertaa olimme varautuneet ullakkoseikkailuun pienillä eväsleivillä ja pullollisella mustikkamehua. 

PIHKAMETSÄ

Tällä kertaa eteemme eivät avautuneetkaan Pihkametsän suuret puut, vaan olimme saapuneet kauniin lammen rantaan. Annoimme lammelle välittömästi mielikuvitusnimen Lummelampi, sillä se oli lähes kokonaan peittynyt lumpeenlehtiin. Kauniita lumpeenkukkia köllötteli ottamassa aurinkoa siellä täällä lehtien päällä. 

Pian vastarannalta alkoi kuulua iloista puheenpulpatusta. Höristimme korviamme ja kuulimme joidenkin puhuvan juhlista. Näimme iloisesti rupattelevan Paju-peikon juoksentelevan kohti lammen rantaa. Ohikiitävän hetken kuvittelimme hänen puhuvan itsekseen, ennen kuin näimme rantaheinikon seasta pongahtelevan kaksi loikkijaa. Koetimme siristellä silmiämme, mutta emme millään ehtineet hahmottaa, mitä nuo pallon lailla pomppivat otukset olivat.

Hiukan ennen lammen rantaa loikkijat hidastivat vauhtia ja tunnistimme heidät sammakoiksi. Vauhdikkaammalla sammakolla oli jotain vasemmassa kädessään. Toisella sammakolla oli päässään kuulokkeet. Olisimme halunneet jäädä kuuntelemaan lisää juhlasuunnitelmista, mutta mielikuvitusovi alkoi pikkuhiljaa sulkeutua. 

Oven sulkeutuessa kuulimme jostain kauempaa kaunista laulua. Laulu kertoi Pihkametsästä. Ehdimme vilkaista vielä nopeasti tuulen mukana kantautuvien sulosointujen suuntaan. Näimme lammen vasemmalla puolella vilauksen suon laidalla olevasta kaivosta. Kaivosta ilmoille leijailevat nuotit saivat meidät nimeämään suon Sointusuoksi. Ovi meni kiinni ja me lähdimme kurkkaamaan postilaatikkoon.