Satujen ihmeellinen maailma oli imaissut meidät pyörteisiinsä. Vaikka olimme edelleenkin todella pihkassa Pihkametsään, oli virkistävää käydä välillä mielikuvitusmatkoilla jossain muuallakin. Nyt kuitenkin teki mieli taas kavuta portaita pitkin ullakolle. Tutut taikasanat sujahtivat suustamme jo ihan itsestään:
PIHKAMETSÄ.
Olimme tulleet jälleen Mediamajan juurelle. Edellisillä kerroilla olimme olleet niin sen lumoissa, ettemme olleet lainkaan huomanneet rakennuksen takana olevaa kahta kylttiä, joissa luki Sumu ja Usva. Koska olimme jo vierailleet Sumun digipajassa, päätimme lähteä kulkemaan Usva-kyltin osoittamaan suuntaan.
Usvan kyltti johdatteli meidät polulle, joka kiemurteli pitkin Lummelammen rantaa. Polun varsi oli täynnä keltaisia kukkia. Nappasimme lempikukkamme korvan taakse ja odotimme jännittyneinä, mihin polku meidät veisi. Pian näimme heinikon seasta valkoisen viirin liehumassa pikkuruisen, kaisloista kyhätyn majan katolla. Siinä luki: Ohjelmointitoimisto.
Samoin kuin Sumun Digipajassa, kutistuimme pikkurillin kokoisiksi astuessamme sisälle Usvan ohjelmointitoimistoon. Kenellekään meistä ei jäänyt varmasti epäselväksi, että Usva rakasti kasveja. Vaikka hän rakasti myös koodeja ja järjestelmällisyyttä, sisällä Ohjelmointitoimistossa sitä ei todellakaan arvannut. Joka paikka oli hiukan mullin mallin.
Usva istui työpöytänsä ääressä vinkeä hymy naamallaan. Ihan kuin hän olisi vaistonnut meidän olevan hänen majaansa ihastelemassa. Meillä olisi vielä ollut niin paljon tutkittavaa ja ihmeteltävää Usvan viiidakkomaisessa toimistossa, mutta värit alkoivat taas haalistua. Me lähdimme kiireen vilkkaa katsomaan, oliko posti tuonut meille terveisiä Usvalta.
