"Taistelu Taipaleella 16.12.1939"

Tauno Reuna.

Taistelu Taipaleella 16.12.1939.

Kuortaneen reserviläisten pääosa kuului eversti Laurilan komentamaan rykmenttiin JR 23, muodostaen kolmannen pataljoonan 7. komppanian. Osa määrättiin pataljoonan esikuntakomppaniaan. Kerron nyt 7. komppanian joulukuun 16 päivän taistelusta Taipaleenjoen Koulumäellä, joka lopulta muodostui kuortanelaisille kohtalon päiväksi. Siitä tuli musta päivä.

Laurilan rykmentin sijoituspaikka oli Karjalan kannaksella. Ennen sodan syttymistä tehtiin muutama viikko linnoitustöitä Räisälässä ja Pyhäjärven Konnitsan kylässä. Rakennettiin hyökkäysvaunuesteitä jne. Marraskuun viimeisenä päivänä koitti sitten totuuden hetki. Venäläiset aloittivat hyökkäyksen. Talvisota oli alkanut. Itsenäisyyspäivän iltana Laurilan rykmentti marssi kokonaisuudessaan Taipaleenjokea kohti. Joulukuun puoleenväliin mennessä oli kuortanelaisia kaatunut jo yhdeksän miestä Sakkolassa ja Taipaleella. Haavoittuneita oli useita.

Valkeni joulukuun 16. päivä. Taivas oli pilvetön, kirkas. Oli pakkassää. Kuortaneen komppania oli määrätty vastaiskuun, sillä vihollinen oli ylittänyt Taipaleenjoen ja murtautunut komppanian lohkon piikkilankaesteiden tuntumaan. Vihollinen oli lyötävä takasin joen rantaan.

Tehtävä oli äärettömän vaikea niin kuin aina vastaiskun suorittaminen, ja nyt maasto vielä suosi vihollista samoin kuin kirkas päivä. Piikkilankaesteen edessä oli laaja peltoaukeama, joka ulottui paikoitellen Taipaleenjoen rantaan saakka aina joen yli kulkevan osittain räjäytetyn sillan luo. Peltoaukeaman takana oli muualla metsää, samoin kuin vasemmalla sivustalla tiheää viidakkoa. Metsää oli myöskin aukean oikealla sivustalla. Meikäläiset tiesivät vastaiskuun lähdettäessä vihollisen olevan metsän suojassa, mutta heidän vahvuudestaan ja aseistuksestaan ei luonnollisesti tiedetty.

Taistelun kuluessa kuitenkin selvisi, että vihollinen oli asettunut asemiin aukean ympärillä olevan metsikön suojaan siten, että vasemmalla sivustalla olevaan metsään oli sijoitettu neljä konekivääriä sekä kiväärimiehiä ja edessä oli kivääri- ja pikakiväärimiehiä.

Aukean vasemmalla laidalla metsikön lähellä oli suurehko oja, joka kulki hyökkäyssuunnassa, ja muualla peltoaukeamalla olevissa matalahkoissa ojissa kasvoi pajua. Vasemmalla laidalla olevan suuremman ojan kohdalle tehtiin piikkilankaesteeseen aukko, jonka kautta vastaiskuun lähtevän komppanian oli mentävä. Esteen läpi päästyään kärkijoukkue kaartoi oikealle avoimeen maastoon muun osan komppaniasta mennessä suoraan ojan suunnassa ja osan kaartaessa vasemmalle metsikköön.

Vastaisku voi alkaa. Komppania lähti etenemään tulittaen kivääreillään vihollisen asemia minkä ennätti. Aukealla olevissa ja aikaisemmin ammutuissa kranaattikuopissa oli vihollisen kiväärimiehiä, jotka meikäläisten edetessä yrittivät perääntyä metsän suojaan. Sinne heistä ei kuitenkaan kukaan päässyt, vaan kaikki kaatuivat tarkassa tulituksessa. Vastaisku näytti onnistuvan. Kuitenkin tämä oli vasta alkua sille mitä oli tuleva.

Metsän suojassa olevat viholliset olivat ernomaisessa asemissa konekivääreineen ja muine jalkaväen konetuliaseineen. Näin vihollinen suorastaan odotti meikäläisten etenemistä aukealle. Sitten se alkoi. Vihollisen konekiväärit lauloivat kuoleman lauluaan, muun jalkaväen aseistuksen säestäessä sitä. Oli kuin helvetin voimat olisivat päässeet irti. Kuolema niitti satoaan. Tilanne oli suorastaan kauhistuttava, sillä meikäläisten kiväärituli oli liian hidasta tällaisessa tilanteessa ja ainoa pikakivääri joutui heti alkuvaiheessa epäkuntoon. Ei ollut tehokkaita konepistooleja, eikä raskaampia konekiväärejä tukemassa hyökkäystä. Aukealla olevat miehet, joukkueenjohtaja mukaan lukien, haavoittuivat kaikki. Vaikeasti haavoittuneet jäivät kentälle ja ne haavoittuneista, jotka pääsivät liikkumaan ja joilla oli tajunta tallella, yrittivät omin voimin ryömiä piikkilankaesteessä olevaa aukkoa kohti päästäkseen sitä kautta omalle puolelle juoksuhautaan suojaan.

Vasemmalla metsikössä hyökkäävät miehet joutuivat samoin konekivääritulituksen kohteeksi ja miehiä kaatui ja haavoittui jatkuvasti. Kuitenkin onnistuttiin sitkeästi taistellen ja suurta rohkeutta soittaen valtaamaan kaikki vihollisen neljä konekivääriä, osan vihollisen kaatuessa, osan perääntyessä Taipaleenjoen rannalle sillan luo.

Kuortanelaisten komppanianpäällikkö oli vaikeassa tilanteessa johtanut vastaiskua taitavasti ja itse henkilökohtaisella rohkeudella ja esimerkillä kannustanut miehiään kunnes haavoittui, ja näin oli komppanialta johto pois.

Tilanne kehittyi nopeasti äärimmäisen vaikeaksi, koska nyt olivat kaikki komppanian upseerit joko kaatuneita ja tai haavoittuneita. Kaatuneita oli paljon ja kentällä virui vaikeasti haavoittuneita apua huutaen, mutta lääkintämiehiä ja sairaankantajia ei vain näkynyt missään. Taistelutoverit pelastivat muutamia haavoittuneita, mutta sekin apu jäi olosuhteiden pakosta vähäiseksi. Kun johto puuttui, tilanne muodostui sekavaksi. Tilanne ei ollut hallinnassa ja niin alkoi perääntyminen. Johdon puuttuessa perääntyminenkin oli sekavaa. Yksittäiset miehet toimivat oman tilannearvionsa mukaisesti, jokaisella kuitenkin päämääränä päästä takaisin omiin juoksuhautoihin.

Kun nyt muistaa, että aukean vasemmalla laidalla oli suurehko oja ja ojan kohdalle piikkilankaesteeseen oli tehty aukko, suuntasivat kaikki perääntymisensä tätä kautta. Ojassa oli kuitenkin vaikea liikkua siellä olevien kaatuneiden ja vaikeasti haavoittuneiden takia. Niinpä tämän kertojakin hyppäsi ojanpenkalle ja pääsi syöksyjä tehden piikkilankaesteelle. Mutta kuinka päästä esteen yli, sillä aukon edessä oli ruuhkaa. Vihollinen oli sitä paitsi huomannut heti meikäläisten perääntymisen ja painoi päälle ankarasti tulittaen. Ei ollut muuta keinoa kuin kivääriä apuna käyttäen yrittää päästä esteen yli. Kova hyppäys piikkilankojen päälle, kivääri poikkipäin alle ja sitten nopea kieritys yli. Jälleen nopeita syöksyjä ja sitten pää edellä juoksuhautaan . Kumma kyllä yritys onnistui, tosin piikkilankojen repimänä, mutta kuitenkin hengissä vihollisen tulituksesta huolimatta. Esteen luona moni koki vielä kohtalonsa täyttymisen, moni haavoittui vaikeasti. Lupaavasti alkanut vastaisku oli päättynyt.

Se oli päättynyt tuhoisin seurauksin vihollisen yllättävän kovaan tulitukseen, jopa voi sanoa, että kuortanelaisten komppania yllätettiin. Ei oltu sittenkään tarpeeksi tietoisia vihollisen vahvuudesta ja sen tulivoimasta.

Palaan vielä taaksepäin siihen kohtaan, jossa mainitsin, että tilanteen ollessa kuumimmillaan ja haavoittuneiden huutaessa apua, sairaankantajia ei näkynyt missään. Asia on tänäkin päivänä hämärän peitossa. Viisi miestä katosi taistelun alkuvaiheessa kuin tuhka tuuleen. Kukaan ei nähnyt näiden miesten kaatuvan tai haavoittuvan, mutta poissa he olivat. Odotettiin heistä edes jonkun palaavan vankien joukossa , mutta kukaan ei palannut. Heidän kohtalonsa jää ikuisiksi ajoiksi tuntemattomaksi.

Kun tämä joulukuun 16. päivän Taipaleen taistelu oli päättynyt, oli kuortanelaisia kaatunut 21 miestä ja haavoittunut 19 miestä. Yhdessä taistelussa, joka kesti noin 3 tuntia, oli kuortanelaiskomppania menettänyt riveistään 40 miestä. Kyllä siinä aseveljien mieli painui matalaksi. Kun tieto tästä taistelusta saapui kotipitäjään, sitä suri koko Kuortane, puhumattakaan kaatuneiden ja vaikeasti haavoittuneiden omaisista. Sitä surua on turha yrittää kuvata, mieleen tulevat vian Yrjö Jylhän runon sanat: ”Taipaleenjoki, tuonelan joki”.

Lähde: ”Kuortaneen komppania talvisodassa” -teos