Kun mietin, ovatko asenteeni lähtöisin pelkästään omista mietteistäni, on helppo todeta, että olen "perinyt" ainakin joitain niistä vanhemmiltani. Ajatellessani pitemmälle huomaan, että moni muunkin asia on periytyvää tai siirtyvää sukupolvelta toiselle, kuten esimerkiksi tavat ja mallit, taipumukset ja kyvyt, ammattisuuntautuneisuus, köyhyys tai rikkaus ja tietenkin perinnölliset sairaudet. Saamme vanhemmiltamme maailmaamme rajoineen ja sen perusvireen, iloineen ja suruineen.
Esivanhempani sekä heidän perheet ovat joutuneet kokemaan sotia, vainoa ja osa nälkääkin, eivätkä kaikki ole säästyneet kulkutaudeiltakaan. Jotkut ovat olleet köyhiä ja toiset parempiosaisia aikalaisiinsa nähden. Elon ”raamit”, ajan tuomat vastukset ja kokemukset ovat muokanneet omalta osaltaan heidän elämäänsä ja asenteita. Niillä on oma vaikutuksensa mielenkiinnon kohteisiin, olipa se harrastus tai muu, tapaan ajatella sekä suhtautua erilaisiin asioihin kuten esimerkiksi poliittisiin hengellisiin asioihin.
Esivanhempieni jokapäiväiseen elämiseen ja asenteisiin on vaikuttanut suuresti "aikojen alusta" usko tai halu uskoa johonkin. Heidän valtauskontona oli ennen kristillisyyden tuloa paikkakunnittain värikäs suomalainen muinaisusko. Muinaisusko oli uskoa moneen jumalaan. Tähän kuului oma tarustonsa. Muinaissuomalaiset uskoivat haltijoihin sekä useisiin jumaliin, joista merkittävimpiä olivat Ukko ylijumala, Ahti, Tapio ja Ilmarinen. Muinaisuskoa ja sen tapoja on tutkittu rakentamalla malleja siitä vertaillen suomalaisugrilaisten kansojen hengelliseen elämään liittyviä tapoja ja kulttuureja. Siitä on saatu tietoa tutkimalla laajaa kansanrunokokoelmaa, josta Elias Lönnrot keräsi ja kokosi Kalevala -teoksensa.
Olen laatinut artikkelin suomalaisista sekä heidän ja maailmankuvastaan ennen kristinuskoa. Artikkelissa pohditaan kristinuskon vaikutusta suomalaisten maailmankuvaan noin 200 lähetystyövuoden aikana. Suomalaiset olivat yleisen käsityksen mukaan kääntyneet kristinuskoon Pähkinäsaaren rauhanvuoteen 1323 mennessä. Oliko suomalaisten maailmankuva näin tuona aikana kristillinen vai jotain muuta? Klikkaa linkkiä niin pääset artikkeliin : "PAKANA JA KRISTITTY - SUOMALAINEN VUONNA 1323: Kristinuskon vaikutus suomalaisten maailmankuvaan 1100 -luvulta vuoteen 1323"
Suomalaiset saivat kokea 1100 -luvulta lähtien yhä enemmän kristinopin vaikutusta. Kristinusko näyttää nykytutkijoiden enemmistön mukaan tulleen merkittävänä vaikuttajana Suomeen, ensimmäisenä maanviljelystä harjoittaneen väestön piiriin 900 -luvun loppupuolella ja 1000 -luvun alussa. Tästä on todisteena esimerkiksi Raision Miehuttalassa kaivetut kuopat "ruumishautausta" varten.Markus Hiekkanen, Suomen keskiajan kivikirkot s.12 Arkeologi FM Timo Sepänmaa Keski-Suomen museosta on laatinut mielenkiintoisen artikkelin ruumishautauksesta ja sen historiasta. Pääset siihen tästä linkistä:" Hautaus esihistoriallisella ajalla". Tämän jälkeen meni runsaat sata vuotta ennen kuin Maariaan perustettiin ensimmäinen seurakunta. Kyröön, eli josta "kuortanelaisten" esi-isät on ajateltu siirtyneen nykyisen Kuortane -järven alueelle ja sen läheisyyteen, perustettiin seurakunta vuonna 1304. Alla on kokoamani taulukko ensimmäisistä seurakunnista Suomen niemimaalla.
Kristillisiä vaikutteita saatiin siis niin lännestä kuin idästä. Lännen kirkko vakiinnutti asemansa kristinopin tulkintana noin 200 vuoden aikana Pähkinäsaaren rauhaan vuoteen 1323 mennessä. Sen tukena oli maallinen valta. Kristinopin lähetystyö Suomen niemimaalla on voinut olla rauhallinen ja lähetystyötä on tehty mahdollisesti ilman väkivaltaa, koska väkivallan käytöstä ei ole merkkejä esimerkiksi kansanrunoudessamme. Ehkä suomalaisten kristityiksi kastamisen onnistumiseen vaikutti myös maallisen vallan mukana olo ja mahdollinen ”pelote”. Lähetystyötä voinee kutsua tuona aikana myös käännytystyöksi.
Kirkollisen vallan vakiinnuttaminen ei tarkoittanut kuitenkaan sitä, että suomalaisten maailmankuva olisi muuttunut kristilliseksi. Voidaan sanoa, että maailmankuvaan vaikutti kristillinen oppi ja kulttuuri. On varmasti totta, että uusi muut uskot poissulkeva uskonto ja sen mukanaan tuoma läntinen kulttuuri aiheutti ”myllerryksen” suomalaisten mielissä.
On totta, että ainoaksi sallituksi suomalaisille tullut kristinoppi antoi suomalaisille myös niitä hengelliseltä elämältä tarvitsemiaan asioita, joita hän oli saanut aikaisemmalta muinaisuskoltaan. Ehkä sen mukana oli tulossa paljon hyvääkin. Sitä hän ei sitä tiennyt, koska ei ymmärtänyt. Hän tarvitsi uuden vieraalla kielellä ja käsitteillä opetetun uskon omaksumiseen aikaa. Kristinuskon omaksuminen ei tapahtunut vielä tarkastellun ajanjakson aikana.
Vaikka läntinen kirkko oli vakiinnuttanut asemansa Suomen niemimaalla Pähkinäsaaren rauhaan mennessä, ei ole uskottavaa, että suomalaisten maailmankuva olisi muuttunut kristillisperusteiseksi. Kirkon lähetystyö ontui. Kansa ei ymmärtänyt kristillistä sanomaa. Kirkko oli ehkä kastanut kristityiksi suurimman osan suomalaisista. Se ei tarkoita kuitenkaan sitä, että heidän maailmankuvaansa ja tapansa olisivat muuttuneet katolisen uskon ja kulttuurin mukaisiksi. Voidaan kuitenkin hyvin otaksua, että suomalaisten entinen maailmankuva muuttui kristinuskon vaikutuksesta, mutta hitaasti.
On hyvin mahdollista, että osa suomalaisista toimivat kirkon opettamalla tavalla pelon vallassa turvallista elämäntunnetta hakien. Näin he välttivät helvetin tulen, nälänhädän tai muun onnettomuuden. Voi uskoa, että joidenkin suhde kristillisyyteen ja katolisen kirkon oppiin oli käytännöllispainotteinen. On hyvin mahdollista, että suomalainen päätti pelastaa entisen turvaa antaneen maailmansa ja totutut tavat enemmän tai vähemmän salassa ja rinnan kristinopin kanssa. Hän oli muuttuneessa tilanteessa, jolle hän ei voinut kirkon organisaation ja sitä tukevan maallisen vallan edessä ”yksin” mitään.
Suomalaisten voi katsoa olleen tuona 200 vuoden aikana hämillään ja peloissaan. Uusi valta, oppi ja tavat olivat tulleet uusina heidän entiseen turvalliseksi ja tasapainoiseksi koettuun maailmaansa. Suomalaisten enemmistö ei ollut oppinut vielä vuonna 1323 yhteistä kristillistä ”kieltä”. Koska suomalainen oppi kristinuskoa tuona aikakautena usein vain kirkon maalauksista, hän turvautui edelleen myös aikaisemman maailmansa rauhoittavaan kuvaan.
Kristinuskolla on ollut siis suuri vaikutus esimerkiksi Kuortaneella eläneiden esivanhempieni ja sukulaisteni elämiseen, asenteisiin ja asennoitumisiin. Joskin on muistettava, että kansanusko vaikutti heidän maailmankuvaan, käsityksiin ja tapaan elää sen rinnalla pitkän ajan. Edellä olevan johdosta voidaan siis ajatella, että kristinusko on ollut vallitseva usko Kuortaneella aina siitä lähtien, kun ensimmäiset asukkaat nykyisen vallitsevan tiedon mukaan tulivat ja asettuivat sinne. Eri herätysliikkeillä on ollut myös sijansa heidän uskonnonharjoittamiseensa.
Joku pohjalaisista sukulaisistani löysi hengellisen suunnannäyttäjänsä 1700 -luvulta lähtien "körttiläisyydestä" eli herännäisyydestä. 1800-luvulla esimerkiksi Kuortaneella vaikuttivat merkittävimpinä vasulaisuus ja beckiläisyys. Beckiläisyys, ”raamatullinen suuntaus”, oli alun perin herännäisyyden eli körttiläisyyden vastaliike. Sen aloittajina olivat herätysliikkeiden uhasta huolestuneet papit. Varsinkin Kuortaneella vaikutti siis myös 1700 -luvun lopulta 1900 -luvun alkuun merkittävästi "vasulaisuus". Tiina Tuomisto, Kuortaneelta, kertoo tarkemmin "vasulaisuuden" vaikutuksesta kuortanelaisiin "Vasulaisuus" -sivulla.
Hengellisesti tärkeäksi paikaksi ja alueeksi tuli kuortanelaisille Niemiskylän ja Ruonan välillä oleva Haapaniemi. Kuortanejärven kauniin rannan halkaisee kuvankaunis niemi, Haapaniemi. Haapaniemeen rakennettiin pappila Kuortaneen kappeliseurakunnalle jo vuonna 1663. Se on ollut 1700 -luvun alusta lähtien Kuortaneen seurakunnan pappilana sekä sen kirkkoherran tai kappalaisten asuinpaikkana aina vuoteen 1939. Haapaniemi on ollut sotasairaalana talvi- ja jatkosodan aikana. Etelä-Pohjanmaan Lotta-Svärd järjestö ja Etelä-Pohjanmaan naisten huoltosäätiö käyttivät sitä vuosien 1945 ja 1968 välillä invalidikotina. Sen maisema ja idylli ovat ihastuttaneet monia siellä asuneita ja käyneitä. Haapaniemen idyllistä ja kauneudesta on voimaa saanut ja sitä runoissaan kuvaillut, muun muassa Lars Stenbäck, joka syntyi ja vietti nuoruutensa siellä 1800 luvun alkupuoliskolla.
Kirkolla, kirkkoherroilla, papeilla ja saarnamiehillä sekä yhteisöillä on siis ollut suurin valta ja vaikutus ihmisten jokapäiväiseen elämiseen ja heidän sieluihinsa aina 1860 -luvulle. Tuolloin "maallinen" valta eriytettiin kunnissa "kuntakokouksille". Samoin isänmaalliskansallinen aatteellisuus alkoi vallata yhä useamman ihmisen mielen Etelä-Pohjanmaalla. Ihmisten ja kirkon ongelmana oli tuolloin suhtautuminen tähän uuteen mieliä vangitsevaan ja "kiihoittavaan" asiaan. Kirkko oli alkuun selkeästi kielikysymystä ja isänmaallista aatetta vastaan. Isänmaallisen aatteen ja "suomenkielisyyden" ajajat halusivat kuitenkin kansan ja varsinkin epäilevästi suhtautuvat eteläpohjalaiset "körtit" puolelleen ja näin he järjestivät Kuortaneen Ruonalle Siimon Kokkilan taloon koko eteläpohjanmaata koskevan kaksipäiväisen Kansankokouksen isänmaallisaatteen ja "kirkon" kannattajien kesken.
Kansankokousta kesäkuun 30. päivänä 1879 oli järjestämässä isänmaallisuusaatteen yksi johtomies Lauri Kivekäs (vuoteen 1876 Gustaf Laurentius Stenbäck), sekä kuortanelainen opettaja ja vähtäri Iisak Ojala sekä opettaja Lampinen. Keskustelutilaisuuden "pääväittelijät" olivat kirkkoherra Wilhelm Johansson ja maisteri Lauri Kivekäs. Tästä kokouksesta on kirjoittanut muun muassa Reino Ala-Kulju "Kansallinen herääminen Kuortaneella" -artikkelissaan teoksessa Kytösavut III. Lisäksi muun muassa Pietarsaaressa ja rannikolla ilmestynyt sanomalehti "Ahti" kertoo tarkasti kansankokouksen kulun 19.07.1879 no:ssa 29. Tuossa kokouksessa ei päästy yksimielisyyteen, mutta siellä kylvettiin siemenet eteläpohjalaisten herännäisten isänmaallisuuden kasvuun. Tämä ilmeni myöhemmin itsenäisyyden alkuvuosina muun muassa sillä, että osa herännäispapeista ja -maallikoista sekä heränneistä osallistui näkyvästi oikeistolaiseen liikehdintään, kuten Akateemisen Karjala-Seuran, lapuanliikkeen ja Isänmaallisen Kansanliikkeen toimintaan.
16.2.2014 Jari Tuomisto
24.1.2014 Jari J Tuomisto (Päivitys, lisätty kpl. "Haapaniemi")
6.11.2015 Jari J Tuomisto (Lisätty kuva seurakunnista)
27.11.2015 Jari J Tuomisto (Lisätty linkki artikkeliin "Pakana ja kristitty - Suomalainen ...)