JR23:n III P:n 7. ja 8.K:n hyökkäys Pärssisen ja Kansakoulun metsiin Terenttilässä 16.12.1939

Johdanto

16.12.1939 klo 12.30 oli hetki, jolloin JR 23:n III Pataljoonan kuortanelais- ja töysäläiskomppaniat ryhmittyivät hyökkäyksen lähtöasemiin Terenttilän aukean laidassa Taipaleella, kuortanelaiset tukikohta 4:ssa ja töysäläiset 5:ssa. Käskynä oli suorittaa vastahyökkäys, jolla työnnetään mahdollinen vihollinen jokirantaan, tavoitteena Kansakoulunmetsä ja sen haltuunotto. Tiedettiin, että vihollista oli, muttei tiedetty sen määrää ja aseistusta. Hyökkäys oli suoritettava yli 300-400 metrin peltoaukean, ilma oli kirkas ja pakkanen kipristi poskipäitä, epäsuoraa tulitukea oli luvattu, mutta tiedettiin, että ammuksia oli omalla tykistöllä vähän.

Komppaniat ja niiden miehet suorittivat urhean hyökkäyksen käskyjen mukaisesti. Hyökkäys epäonnistui pahoin, komppaniat hyökkäsivät vihollisen ansaan ja kaatuneita sekä haavoittuneita jäi paljon aukealle. Moni metsikköön asti päässyt taistelija sai surmansa tai katosi oman sivustatuen puuttuessa.

Äitini isä, alikersantti Sulo Aho, oli yksi kadonneista. Hän taisteli 8. Komppaniassa, haavoittui tässä hyökkäyksessä ja jäi vihollisen puolelle taistelukentällä. Hän kuitenkin selviytyi, välillä kuollutta näytellen, raahautuen paleltuneena ja potkittuna omien puolelle 4 vuorokauden kuluttua.

Etsin tässä lyhyessä tutkielmanomaisessa selvityksessä syitä epäonnistuneeseen hyökkäykseen, jonka johdosta moni kuortanelainen ja töysäläinen menetti henkensä, haavoittui ja katosi. Epäonnistumisen syitä ei ole useimmissa talvisotaa koskevissa teoksissa käsitelty alipäällystön ja miehistön näkökulmasta, mikä on antanut lukijalle usein sellaisen kuvan, että epäonnistumisien syyt johtuisivat hyökkäyksen suorittajista, eli komppaniasta ja sen taistelijoista; heidän huonosti ja vaillinaisesti suoritettamistaan johtamis- ja taistelutehtävistä.

1. Johtosuhteet, alistukset, vastuut ja tehtävät Terenttilän lohkolla 15.-16.12.1939:

    • III Armeijakunnan komentajana oli kenraali Axel Erik Heinrichs.

    • III Armeijakunnan tehtävänä oli viivyttää neuvostojoukkojen etenemistä pääaseman etupuolella ja pysäyttää puna-armeijan hyökkäys pääasemassa, jolla tarkoitetaan pääpuolustuslinjaa eli Mannerheim -linjaa12

    • 10. Divisioonan komentajana oli jääkärieversti Viljo Kauppila.

    • JR28:n/10. D/III AK komentajana oli everstiluutnantti Martti Nurmi ja

    • JR28 suoritti Metsäpirtin ja Terenttilän välisellä alueella suojataistelua, viivytystaistelua, jonka tavoite oli mahdollistaa kantajoukkojen ryhmittyminen pääpuolustuslinjalle, pääasemaan eli Mannerheim -linjalle.

    • II P/JR 28 komentajana oli kapteeni Reino Inkinen. Kapteeni Inkinen johti Terenttilän puolustusta tuona ajankohtana. Inkinen oli aiemmin toiminut Metsäpirtti Osaston komentajana.

    • II/JR28 oli etulinjan eli Terenttilän lohkolla tarkasteluaikana eli 15. – 17.12.1939 klo 01.15 saakka rintamavastuussa.

    • II/JR 28 vastuualueeseen kuuluivat kaikki Terenttilän alueen 7 linnoitettua tukikohtaa1

    • JR23:n pääosa oli käsketty 10 Divisioonan ”käyttöön”. Rykmenttiä komensi everstiluutnantti Matti Laurila.

    • IIIP/JR23, oli käskettynä ”alistuksena” JR30:lle 15.12.asti, jonka jälkeen se siirtyi ”reserviksi” muun rykmentin yhteyteen Terenttilän pohjoispuolelle1

    • JR 23 7. ja 8.K käskettiin tehtävällä JR 28:n avuksi 16.12.1939 aamulla klo 8 ja lyömään vihollinen takaisin päätukikohtien edessä olevalta "piikkilankaesteeltä" . Vihollista ei siellä kuitenkaan ollut.

    • Aamupäivän aikana II/JR 28 pataljoonankomentaja kapteeni Reino Inkinen sai divisioonan komentajalta tehtävän suorittaa vastahyökkäys ja ajaa vihollinen jokirantaan, tavoitteena Kansakoulunmetsä, ja suorittaa sen haltuunotto.

    • Hän käski hyökkäystä johtamaan III/JR 23:n komentajan kapteeni Vilho Kortteen ja suorittamaan pataljoonansa 7. ja 8. komppaniat. Kuortanelaisia johti komppanianpäällikkö luutnantti Aarne Koivisto. Töysäläisten 8. komppaniaa ei näytä johtaneen vänrikki Oiva Latikka, sillä komppanian päällikkö vänrikki Oiva Latikka oli haavoittunut sanojensa mukaan 9.12.1939 ja palasi riviin vasta tammikuun lopulla 1940 .19. Tämä tieto poikkeaa Sorkon "Laurilan Verikoira" -kirjassa olevasta tiedosta.

    • Rintamavastuun vaihto JR 28 ja JR 23 välillä tapahtui siten, että JR 28 oli etulinjan rintamavastuussa 17.12.1939 klo 01.15 asti, jolloin Terenttilän puolustuslohko oli siirretty kokonaisuudessaan JR23:lle ja sen komentajalle everstiluutnantti Laurilalle 5,8

2. Miehistön ja alipäällystön taistelu- ja sotarasitus III pataljoonan komppanioissa 16.12.1939 mennessä1

    • Taisteluissa oli oltu yli kaksi viikkoa ja menetyksiä oli koettu lähes joka komppaniassa.

    • Varuillaan eli hälytysvalmiudessa oltiin koko ajan, hälytyksiä oli ollut useita, suurin osa oli kuitenkin ”vääriä”, mutta aiheutti kuitenkin toiminnan keskeytymisen ja asemiin syöksymisen.

    • Unettomuus ja väsymys vaivasivat; jos ei vastahyökätty, niin harjoiteltiin sitä tai partioitiin. Jäljelle jäänyt aika kaivauduttiin jäiseen ja routaiseen maahan vajavaisin työkaluin. Sitten vartioitiin ja jossain välissä syötiin.

    • Kylmä, lumi ja pimeys hidastuttivat lisäksi taistelijan tehtävien suorittamista.

    • Taistelutovereiden ja sukulaisten, jopa veljien menetykset, kalvoivat ja painoivat mieliä. Esimerkiksi 8. töysäläiskomppania oli menettänyt edellispäivänä monta miestä tyksitökranaatin täysosumassa ja muun muassa alikersantti Sulo Ahon Aarne veli oli ollut yksi kaatuneista.

    • Jokainen mies tiesi, että heidän oli osallistuttava lähiaikana ankaraan taisteluun, jossa pahimmassa tapauksessa menisi henki .4

    • Vihollisen 2 viikkoa jatkunut kranaattituli ja -keskitykset piti taistelijat koko ajan valppaina. Jatkuva stressi koetteli miehiä ja heidän hermojen kestävyyttä. 4

    • Majoitusalueella ei ollut suojaa. Majoituksena oli aluksi vain teltat.

    • Epätietoisuus vaivasi jokaista taistelijaa, johtajatkaan eivät tienneet, mikä oli tilanne puolustuslinjassa ja lähtivät itse tiedustelemaan 3 . Esimerkiksi kuortanelainen Tauno Reuna JR 23:n 7. Komppaniasta muistelee näin: ” Taistelijat tiesivät, että vihollinen ylitti hyökkäyksellään Taipaleenjoen sekä eteni ennen seuraavaa 16.12. päivää komppanian puolustuslohkon piikkilankaesteille saakka. Tiedettiin se, että vihollinen oli ryhmittyneenä aukean toisella puolella vasemmalla ja oikealla olevien metsiköiden suojassa. Sen vahvuudesta ja aseistuksesta ei ollut mitään tietoa.” 9

    • Taistelijat olivat ”yhtä väsyneitä kuin etulinjassa olevat” .3

    • III Pataljoonan taistelijat johtajineen olivat juuri siirtyneet heille tuntemattomalle ja oudolle Terenttilän puolustuslohkolle. He eivät tunteneet maastoa.

    • Taistelijoiden saapuessa Terenttilän aukean laitaan siellä raivosi sota täydessä voimassaan.

3.Tilanne ja käskyt Kansakoulunmäen hyökkäyksestä 16.12.1939

  • kenelläkään komentajista, eikä millään johtotasolla, eikä esikunnalla, ei ollut täyttä selvyyttä Kansakoulunmäen vihollistilanteesta, sen määrästä ja aseistuksesta

  • 10. Divisioonan komentaja käski JR 28:n komentajaa suorittamaan hyökkäyksen Kansakoulunmäkeen Terenttilässä.

  • JR 28 komentaja everstiluutnantti Martti Nurmi oli vastuussa Terenttilän lohkon puolustuksesta 16.12.1939

  • JR 23 7. ja 8.K käskettiin JR 28:n avuksi, koska JR 28:n joukot olivat väsyksissä, 16.12.1939 aamulla klo 8 ja lyömään vihollinen takaisin päätukikohtien edessä olevalta "piikkilankaesteeltä" . Vihollista ei kuitenkaan ollut siellä.

  • Tämän jälkeen, klo 12.00, II/JR 28 pataljoonankomentaja kapteeni Reino Inkinen käski, divisioonan komentajalta saamansa käskyn mukaisesti, JR 23:n III Pataljoonan kuortanelais- ja töysäläiskomppanian suorittaa vastahyökkäys ja ajaa vihollinen jokirantaan, tavoitteena Kansakoulunmetsä, ja suorittaa sen haltuunotto.

  • ylemmältä sodanjohdon taholta ei edelletetty Kansakoulun metsikön haltuunottoa, sillä pääpuolustuslinja kulki siitä noin 300-400 metriä luoteeseen.

  • Hyökkäysreitti kulki poikki 300-400 metriä leveän Terenttilän aukean, hyökkäyksen ajankohta oli keskipäivä, ilma oli kirkas pakkaspäivä, epäsuoran tulituen saanti oli epävärmaa ja tiedettiin tykistöllä olevan ammukset vähissä.

4. Suoritetun hyökkäyksen karttapiirros 16.12.1939 klo 12-15

5. Kansakoulunmäen hyökkäyksessä mukana olleiden miesten kertomuksia

Napsauta otsaketta, niin pääset kertomukseen!

6. Pärssisen ja kansakoulun metsiköiden sekä Sikiöniemen taktinen sijainti ja arvo

  • Viholliselle eli Neuvostoliitolle oli välttämätön saada ne haltuunsa, jotta voisivat jatkaa hyökkäystään suomalaisten pääpuolustuslinjaa vastaan, eli metsiköt toimivat suoja- ja hyökkäysvalmiusasemana 3,6

  • Suomalaisille ei ollut voimassa divisioonan tai armeijakunnan käskyä, joka olisi edellyttänyt pääaseman linjan siirtämistä jokirantaan kulkevaksi. 6

    • pääpuolustuslinjan eteen työnnettyjen Pärssisen ja Kansakoulun metsiköisssä olevien kahden pesäkkeen hallussapito oli ongelmallinen asia suomalaisille 3 koska:

      • tiedettiin, että siitä oli maksettava korkea hinta, verellä

      • metsiköiden sijainti oli epäedullinen, koska vihollinen pystyi helposti tähystämään joen takaa

      • ohjesäännön periaatteiden mukaan metsiköt pitäisi vallata, koska 5: metsäsaarekkeet olivat ikuisen vaaran tyyssijoja omien joukkojen välittömässä läheisyydessä. On pyrittävä minimoimaan tappiot ja niitä oli odotettavissa silloinkin, kun metsiköt olisivat vihollisen hallussa

      • ensimmäisen maailmansodan rintamilta oli periytynyt Suomeenkin äärimmäisen jäykkä puolustustaktiikka 7.

7. Komentajien suhtautuminen ko. puolustustukikohtiin ja ”jäykkään” puolustustaktiikkaan

  • ensimmäisen maailmansodan rintamilla olivat olleet III Armeijakunnan komentaja, jääkäri, jalkaväenkenraali Axel Erik Heinrichs sekä 10. Divisioonan komentaja jääkärieversti Viljo Kauppila ja JR 23:n komentaja jääkärieversti Matti Laurila

  • JR23:n komentaja Laurila suhtautui periaatteessa kielteisesti äärimmäisen jäykkään puolustustaktiikkaan7

  • Jälkikäteen kenraalimajuri Paavo Talvela oli asiasta samaa mieltä III Armeijakunnan komentajuutta vastaanottaessaan helmikuussa 1940. Hän sanoi, että Taipaleessa oli pidetty tarpeettoman tiukasti kiinni jokaisesta tukikohdasta. Suuremmalla joustavuudella olisi voitu säästää verta.7

8. Syitä ja seurauksia

Syiden etsimisiä ja päätelmien hakuja jälkikäteen on helppo sanoa ”viisasteluksi”. Ne eivät voi tuoda takaisin niitä uhreja, joita näissä vastahyökkäyksissä menetettiin ja kärsimyksiä, joita koettiin. Ne uhraukset annettiin isänmaamme puolesta. Omaisille ja jälkipolville on kuitenkin jäätävä mahdollisimman totuudenmukainen kuva tapahtumista, mitä heidän läheisensä ja esivanhempansa ovat kokeneet, missä menettäneet terveytensä ja jopa henkensä.

On ymmärrettävä, että taistelijat, jotka lähtevät vastahyökkäykseen, luottivat siihen, että heidän hyökkäyksellään on mahdollisuus onnistua. He luottivat esimiestensä ja ylemmän päällystön suunnitelmiin ja niiden perusteella annettuihin käskyihin. He uskoivat siihen, että heille on luotu onnistumisen edellytykset muun muassa päällystön käskemällä etukäteistiedustelulla, vaatimusten mukaisella hyökkäävän joukon koolla ja aseistuksen mitoituksella. Hyökkäykseen lähtevät miehet tiesivät, että epäsuora ja suora tulituki on oleellista ja tärkein tuki heille, varsinkin silloin, kun vihollisesta tavoitteessa ei ollut varmaa tietoa.

Kimmo Sorko toteaa ”Laurilan verikoirat” –teoksessaan seuraavasti: ” Suomalaskomentajien antamissa käskyissä oli se vika, että vastahyökkäykseen lähetettiin liian pieni joukko, yleensä komppania, jonka piti lyödä vihollinen ja ottaa sen jälkeen metsäinen rantakaistale haltuun. Näin yritykset jäivät vain väkivaltaisiksi tiedusteluiksi, eikä tarvittavan voimakasta vastaiskua koskaan tehty.

Vaikuttaa siltä, etteivät komentajat oikein tienneet mitä metsien suhteen pitäisi tehdä. Ei olut voimassa olevaa divisioonan tai armeijakunnan käskyä, joka olisi edellyttänyt pääaseman linjan siirtämistä jokirantaan kulkevaksi. Huono suunnittelu aiheutti eteläpohjalaisille tarpeettomia tappioita, jotka eivät kuitenkaan olleet turhia, sillä operaatioihin osallistuneet ja rytäkästä hengissä selvinneet saivat rautaisannoksen sota- ja taistelukokemusta, joka hyödyntyi sodan myöhemmässä vaiheessa.

Jo ennen joulua 1939 metsiköiden valtaamissuunnitelmat hylättiin, kun havaittiin vihollisen tuoneen ranta-alueelle suuret määrät elävää voimaa ja kalustoa. Heitä ja sitä uhkasi enää suomalaiset tykit ja heittimet, joilla, kuten yleisesti tiedetään, ei ollut tarpeeksi ammuksia. Vastakkaisessa tapauksessa metsät olisi voitu ampua nurin ”a la Ihantala”, mutta ennen sotaa tehdyt väärinarviot kostautuivat verisesti.”

Voin yhtyä suurelta osin omissa päätelmissäni Kimmo Sorkon totemaan. Hän on löytänyt ja kertonut kirjassaan useita selkeitä puutteita ylemmän johdon suunnittelussa, johtamisessa ja joukon materiaalissa sekä ampumatarvikkeissa. Ihmettelen hiukan, että hän kuitenkin vakuuttavien perusteiden esittämisen jälkeen kirjassaan, "Tapaus Kansakoulunmäki" -kappaleen lopuksi, päättelee, että syy epäonnistuneisiin hyökkäyksiin joulukuun puolivälissä 1939, oli pelkästään huono suunnittelu ja ilmoittaa joukoille olleen hyväksi, että saivat annoksen sota- ja taistelukokemusta.

Tarkoittaako Sorko näin sanoessaan, että syy on huonon suunnittelun lisäksi myös kokemattomissa hyökkääjissä eli miehistössä ja alijohtajissa? Hän antaa lukijan ymmärtää, etteivät komppaniat olleet "valmiita" taisteluun, kertoessaan aikaisemmin kirjassaan, miten YH:n aikana JR 23:ssa harjoiteltiin vääriä asioita, mainiten harjoitusten osalta tervehtimisharjoitukset ja telttaoppitunnit sateen sattuessa.

Tämä tulkinta ei ole kuitenkaan JR 23:n komppanioille oikeudenmukainen ja ei pidä paikkaansa, koska esimerkiksi III Pataljoonan 7. kuortanelaiskomppanian sotapäiväkirjassa mainitaan 23 kertaa päivän-puolenpäivän mittaista taisteluharjoitusta ja joukossa on myös yöharjoituksia 22.10. – 25.11.1939. Komppanian tason päiväkirjamerkinnät osoittavat, että nämä reserviläisistä koostuvat komppaniat olivat harjoitelleet ja kerranneet jo aikaisemmin opittuja taistelutaitoja varsin usein, eli lähes joka päivä kuukauden aikana. Koulutuksellisesti komppaniat olivat tämän perusteella valmiita taistelutehtäviin sodan alkaessa. Tämän jälkeen ko. komppaniat osallistuivat taisteluihin Kirvesmäen puolustuslohkolla, Koukkuniemessä, ennen joulukuun puoltaväliä JR 30:n, everstiluutnantti Kempin, alistuksena ollessaan.

Taistelun kannalta tärkeimmäksi maastonkohdaksi kehittyi Taipaleenjoen törmä, josta silloin JR23:n johtajana toiminut A. Annala kertoo Kansa Taisteli -lehdessä17. nro7 1974: "YH:n aikana oli kaivamalla jyrkennetty meidän puoleista joen rantaa runsaan kilometrin matkalla. Tarkoituksena oli tehdä siitä tehokas este vihollisen panssarivaunuja vastaan. Jyrkentäminen onnistui hyvin, ja miksei olisi onnistunut, uhrattiinhan siihen tuhansia työtunteja. Siinä esteessä oli vain eräs pieni vika. Sitä ei päässyt tähystämään, saati sitten tulittamaan mistään suunnasta meidän puoleltamme jokea. "Sotamies venäläinen" käytti sitä näin ollen suojaisena tienä Pärssisen ja Mustaojan suun välillä ja "pesi" sen luiskassa niinkuin törmäpääskyset, kuten heidän tapansa tällaisissa paikoissa oli."

Hyökkäys tehtiin tilanteessa, jossa rintamavastuu oli vaihtumassa vihollisen painostaessa voimakkaasti viivyttäviä joukkoja. Näyttää siltä, ettei johto ollut varautunut rintamanvastuun vaihtoa suunnitellessa vihollisen ankaraan hyökkäykseen yli Taipaleenjoen, ennen JR 28 rintamavastuunvaihtoa JR23:lle. Tämä tilanne tuntuu tulleen yllätyksenä johdolle. Yllätyksenä tuli ilmeisesti myös tilanteen sekavuus ja "kaaosmaisuus" niin johdolle, kuin joukoille. Pääosa II/JR 28:sta oli kuitenkin ryhmittynyt puolustusasemiin jo ennen 16.12. pääpuolustus- eli Mannerheimlinjalle ja III/JR 23 oli noin kilometrin sen takana valmiina ottamaan vastuu puolustuksesta tällä lohkolla. Johto arvioi kuitenkin, että 400 metriä aukean takana, pääpuolustuslinjasta erillään olevat kaksi tukikohtaa, ovat tärkeitä tilanteen ja taistelun hallinnan kannalta.

Johtopäätökset

Tämä hyökkäys ei epäonnistunut sen johdosta, ettei hyökkäävillä komppanioilla ja niiden miehillä ollut tarpeeksi taitoa, kykyä ja kokemusta sekä tahtoa hyökätä Kansakoulun ja Pärssisen metsiin tuona 16.12.1939 päivänä. Hyökänneiden komppanioiden miehet joutuivat tästä huolimatta hyökkäyksessään vihollisen ristitulen uhriksi ja se epäonnistui pahoin. Mikä osuus epäonnistumiseen oli oman ylemmän johdon tiedustelutiedoilla tai niiden puuttumisellla, tilannearviolla, etukäteissuunnittelulla ja johtamisella sekä puutteellisella epäsuoralla tulituella sekä "preussilaisella", miestappioita kaihtamattomalla, hyökkäystaktiikalla?

Suuri taktinen kömmähdys oli epäilemättä Taipaleenjoen rantatörmään kaivettu noin 1500 metriä pitkä panssarieste eli jyrkennetty törmä. Tämä oli tarkoitettu vihollispanssareiden esteeksi, mutta olikin oiva suoja vihollisen soluttautumiselle suomalaisten ryhmitykseen. Vihollinen oli siellä hyvässä suojassa niin suoralta kuin epäsuoralta tulelta ja sai näin vankan etulyöntiaseman Kansakoulun ja Pärssisen metsiköistä käytäviin taisteluihin. Tämä "panssarieste" oli avainasemassa myös tuona 16.12. päivänä. Sen suoja mahdollisti vihollisen piiloutumisen tähystykseltä ja nopean uudelleen ryhmittymisen Kansakoulun metsään odottamaan suomalaisten hyökkäystä aukean takaa. Mikä on ollut linnoitussuunnitelman tavoite ja tarkoitus? Miten linnoitussuunnitelma liittyy lohkon puolustussuunnitelmaan? Kuka on hyväksynyt suunnitelman ja kuka pannut toimeen sen?

Kysymyksiä tulee lyhyessä tutkielmassa enemmän kuin vastauksia. Voi vain todeta, että ihmiset tekevät joskus johtamisessaan sellaisia tilannearviointeja ja valintoja, ja antavat niiden perusteella käskyjä, joita toteuttamalla tavotteiden saavuttaminen ei ole mahdollista. Komppaniat ja miehet suorittivat kuitenkin tässäkin hyökkäyksessä käsketyn tehtävänsä perusteellisesti ja antoivat hyökkäyksessä isänmaan puolustamiseksi kaikkensa, monet henkensäkin. Kuortanelaisia kaatui tässä 3 tuntia kestäneessä hyökkäyksessä 22 miestä ja haavoittui 19. Töysäläisiä kaatui 9 miestä, katosi 2, haavoittui 11 miestä.18. Kadonneista toinen, Sulo Aho, isoisäni, raahautui tuolta veriseltä taistelukentältä 4 päivän päästä omien puolelle, toinen ei koskaan palannut.

Jälkipuhe

10.Divisioonan komentajana toimi 16.12.1039 aikana jääkärieversti Viljo Kauppila. Hän pyysi kohta Kansakoulunmäen hyökkäystapahtumien jälkeen vapautusta tehtävästään väsymykseen vedoten ja väliaikaiseksi komentajaksi tuli majuri Aarne Blick 21.12.1939. 10 Divisioona oli epäonnistunut metsiköiden pesäkkeiden haltuunotossa ja hallinnassa. Oliko pääpuolustuslinjan eteen työnnettyjen Pärssisen ja Kansakoulun metsiköissä olevien kahden pesäkkeen haltuunottoon ja hallintaan liittyvät ongelmat, niistä käydyt keskustelut ja taisteluiden suuret tappiot, yksi komentajavaihdokseen liittynyt syy?

Eversti Matti Laurila on "leimattu" yleisesti komentajaksi, joka halusi säästää miehiänsä turhilta verilöylyiltä. Terenttilän Kansakoulunmäen epäonnistunut hyökkäys 16.12. ja muut metsikön valtaamisyritykset sekä niissä JR 23:n antama veriuhri, on vaikuttanut todennäköisesti Laurilan suhtautumiseen ja tilanteenarvioinnin punnitsemiseen sen jälkeisissä sotatapahtumissa, kuten esimerkiksi Kumurissa. Vakkuuttuiko hän Terenttilässä, 16.12. iltana, siitä, että ei ole mieltä hyökätä vihollista vastaan keskellä kirkasta päivää, pienellä väsyneellä joukolla, laajan aukean yli, ilman kunnon tulitukea, vihollistilanteesta ja aseistuksesta tarkemmin tietämättä, tavoitteeseen, jota sodan johto ei ollut haltuunotettavaksi edes käskenyt? Hän pyrki välttämään kuitenkin Terenttilän tapahtumien jälkeen, sodan aikana, turhaa verenvuodatusta entistä voimakkaammin, asettaen itsensä, kantansa ja kunniansa jopa esimiehiään vastaan. Eversti Laurila korosti toiminnassaan tämän jälkeen todellisen tilannekuvan, tilanteenarvioinnin ja "mahdollisuuden menestyä" merkitystä.

25.2.2014 Jari Tuomisto

15.12.2014 Jari Tuomisto (Päivitys lisätty kuva lisätty teksti "Panssariesteestä")

LÄHTEET JA VIITTEET

1. s.242-243 Eteläpohjalaisia taistelussa 2, Sampo Ahto ja Veikko Pirilä

2. s. 42 Laurilan Verikoirat, Kimmo Sorko

3. s. 246 Eteläpohjalaisia taistelussa 2, Sampo Ahto ja Veikko Pirilä

4.

5. s. 248 Eteläpohjalaisia taistelussa 2, Sampo Ahto ja Veikko Pirilä

6. s. 14-15 Laurilan Verikoirat, Kimmo Sorko

7. s. 249 Eteläpohjalaisia taistelussa 2, Sampo Ahto ja Veikko Pirilä

8. II/JR28 Sotapäiväkirja

9. Kuortanelaiset sotiemme veteraanit –teos

10. Keskisuomalaisten Taipale 1939-1949, Kimmo Sorko

11. sivu 40 Talvisodan taisteluja, Ari Raunio - Juri Kilin

12. s.25-26 Talvisodan historia osa 2 , Sotatieteen laitos

13. Taipale Talvisodassa, Kimmo Laulajainen, www.metsapirtti.net/historia/TaipaleTalvisodassa.pdf

14. Kuortaneen komppania Talvisodassa -teos

15. Autenttiset kertomukset hyökkäyksestä: Sulo Aho, Tauno Reuna, Onni Kuurila ja Oiva Latikka.

16. JR 23:n 7. Komppanian sotapäiväkirja

17. A. Annalan artikkeli "Muistojen polkuja", Kansa Taisteli -lehti nro 7 v.1974

18. Laurilan Verikoirat -teos, Kimmo Sorko

19. Minun Hellanmaani -sivut, Oiva Latikan artikkeli, http://www.lapua.fi/hellanmaa/hella20/oli_kaupat.htm

LIITTEET

Liite 1: Terenttilän puolustuslohkon tukikohdat

Liite 2: III Pataljoonan tavoitevahvuus, kokoonpano ja kokoamisalueet

Liite 3: Vihollinen 15.-16.12.1939 Terenttilän puolustuslohkolla

Liite 1: Terenttilän puolustuslohkon tukikohdat

Kirvesmäki ja Terenttilä olivat vihollisen eli venäläisten päähyökkäyssuunnat, joulukuun puolivälissä 1939 1 . Terenttilä sijaitsi puolustuslohkolla, jota nimitettiin kahdella, jopa kolmella tavalla1:

1. ”Terenttilän lohko” 15.12. asti

2. 16.12. alkaen ”Taipaleensuun lohko” tai

3. ”Joensuun lohko”

Tukikohdat kuuluivat osana Kannaksen poikki rakennettuun Mannerheim –linjaan. Tukikohta koostui 150-200 metristä taisteluhautaa, johon ampuma- ja konekivääripesäkkeet oli rakennettu. Tukikohtaa puolusti noin 50 miestä, eli jalkaväkijoukkue täydennettynä 1-2 konekiväärillä miehistöineen.10

Mannerheim-linja oli mainettaan heikommin varustettu. Betonikorsuista oli suurin osa vanhoja, huonokuntoisia ja taitamattomasti sijoitettuja. 10

Puolustuslinjaa ei kesän 1939 linnoitustöissä ehditty vahvistaa, joten varustelu jäi YH-joukkojen töiden varaan. Kuuden viikon YH:n aikana tekemistä alkoi leimata haluttomuus, rakennettiin vain se mitä käskettiin, muttei yhtään enempää. Jos sodan syttyminen olisi aavistettu, töitä olisi tehty 10-kertainen määrä. 10

Terenttilän alalohko. Välillä Mustaoja–Kaarnajoki. Lohkolla oli 7 sodan alla valmisteltua tukikohtaa13 :

No 1 Terenttilän suon laidassa Mustaojan tuntumassa. Avoimia taisteluhautoja ja betonikorsu.

No 2 Terenttilän suon laidassa Mustaojan jaVilakkalaan menevän tien puolivälissä. Avoimia taisteluhautoja.

No 3 Metsänlaidassa Vilakkalaan menevän tien länsipuolella. Avoimia taisteluhautoja.

No 4 Metsänreunassa Vilakkalaan menevän tien itäpuolella. Avoimia taisteluhautoja.

No 5 Metsäniemekkeessä noin 400 metriä Vilakkalaan menevän tien itäpuolella. Avoimia taisteluhautoja.

No 6 Metsäsaarekkeessa noin 400 metriä edellisestä koilliseen. Avoimia taisteluhautoja.

No 7 Metsäniemekkeessä noin 300 m Kaarnajoen suusta joen länsipuolella.

Liite 2: III Pataljoonan tavoitevahvuus, kokoonpano ja kokoamisalueet 2

- Esikunta 6

- Esikuntakomppania, Kuortane 118

- 7. Komppania, Kuortane 191

- 8. Komppania, Töysä 191

- 9. Komppania, Lapua 191

- 3. Konekiväärikomppania, Lapua 154

847

Jalkaväkijoukkueen kokoonpano

Komppania koostui joukkueista. Joukkue puolestaan rakentui 3-4 ryhmästä ja sen miesvahvuus oli normaalisti 20-40 henkeä. Joukkueita johtivat yleensä komppanian nuorimman upseerinarvon omaavat vänrikit. Joukkueen varajohtaja on joukosta riippuen upseeri tai aliupseeri. Tälle joukolle oli alistettu yleensä 1 konekivääriryhmä.

Liite 3: Vihollinen 15.-16.12.1939 Terenttilän puolustuslohkolla 11

Vihollisen 7. Armeijan Oikean Ryhmän Esikunnan antaman taistelukäskyn mukaisesti hyökkäsi Terenttilän suunnalla:

- 49. Jalkaväkidivisioona (49.D) vahvennettuna 40 panssarivaunulla (39.PsPr.) ja

- pääosalla 204.Erillisen Panssaripataljoonan (204.Er.Ps.P) liekinheitinvaunuja

Vahvuudet

- 49.D: 13882 miestä

- n.800 miestä ja 40 T-26 panssarivaunua ja 20 panssariautoa 39.PsPr:sta

- 204.Er.Ps.P: liekinheitinvaunuja

- 116.Haupitsirykmentti

- 402.Raskaan Haupitsirykmentin 2. Patteristo ja

- 311. Kanuunarykmentti