Mitä nainen voi kestää

Ote ”Mitä nainen voi kestää” nimimerkin I.H. kirjoittamasta artikkelista Naisten Ääni –lehdessä 16.11.1918 n:o 32. I.H. kirjoitti artikkelissaan kirkkoherraVirtasen sairaanhoitaja Aina vaimon antamasta ensiavusta ja hoidosta Maunukselle ja Kaatialalle Länkipohjan pappilassa. Kirjoitus on laadittu tn. haastattelun perusteella. Kerrotun jälkeenhän tapahtumat vyöryivät pappilassa kohti kirkkoherra Virtasen loppua, josta on kirjoitettu usealla taholla enemmän.

Kirkkoherran vaimo sairaanhoitaja Aina Virtanen kertoo seuraavaa Längelmäen taistelusta ja sen jälkeisistä tapahtumista laskiaisviikolla 1918:

”…Jo helmikuun 8.päivänä sijoittuivat punakaartilaiset Länkipohjan Uotilaan (noin kilometrin päähän pappilasta), josta sitten myöhemmin tekivät ryöstöretkiään pitkin pitäjätä, heti alussa pakottaen elintarvikelautakunnan luovuttamaan heille 200 hl viljaa.

Koko seudun asukkaat valtasi kauhu. Mitä oli tuleva? Ihmiset pakenivat syrjäkyliin, jopa toisiin pitäjiinkin.

Pappilasta ei paettu.

Valkeni helmikuun 11. päivä kauniina ja kirkkaana. Hanget hohtivat auringossa Länkipohjan lakeuksilla. Tyyntä oli ja hiljaista, kunnes noin kahden tienoissa päivällä alkaa kuulua kiivaita kiväärinlaukauksia.

Länkipohjan ensimmäinen taistelu on käymässä. Se ei kestänyt kauan, vain puolisen tuntia. Pappilan pihaan ajaa porhaltaa lähetti. Valkoiset ovat voittaneet, mutta heillä on vaikeasti haavoittuneita. Pyydetään kirkkoherran rouva, sairaanhoitaja Virtasta Uotilaan antamaan ensiapua. Mikä onni valkoisille, että paikkakunnalla, jolla ei ole lääkäriä, sattui olemaan sairaanhoitajaksi valmistunut papinrouva.

No niin, lähdetään ajamaan Uotilaan. Pihassa lentää jokunen piilosta ammuttu kiväärinkuula vastaan, kuitenkaan osumatta.

Ensiavun saatua tuodaan vaikeimmin haavoittuneet pappilaan, jossa heidät sijoitetaan parhaaseen huoneeseen ja heille omistetaan se hoito, jonka ainoastaan hellivä naisenkäsi voi antaa.

Seuraavana yönä saapui Jämsän lääkäri sitomaan haavoittuneet.

Seurasi sitten raskaita päiviä ja öitä. Itsensä unhottaen taisteli Aina Virtanen potilastensa hengen puolesta.

Med. kand. Schrey ja maisteri Ahlman yrittivät tulla hänen avukseen, mutta punaiset, jotka uudelleen olivat saaneet Uotilan haltuunsa, murhasivat heidät maantiellä aivan lähellä pappilaa.

Röyhkeitä punakaartilaisjoukkoja tuli pappilaankin, jossa uhkailivat ja pilkkasivat sairaita ja talonväkeä.

Perjantaina 15.päivä helmikuuta vietiin kirkkoherra Virtanen vangittuna Uotilaan kuulusteltavaksi, mutta päästettiin 6 tunnin kuluttua ehdolliseen vapauteen.

Tilanne kärjistyi kärjistymistään.

Lauantaina 16.päivänä helmikuuta ilmaisi kivääri- ja kuularuiskutuli, että valkoiset uudelleen olivat saapuneet ja että Länkipohjan toinen taistelu oli käymässä, tällä kertaa pappila keskipisteenä (syystä, että valkoiset, luullen pappilaa Uotilaksi, avasivat tulen sitä vastaan.)

Kolme tuntia kesti kiivasta ampumista, jolla ajalla pappilan kaikki muu väki oli kellarissa, Aina Virtanen vain jäi uskollisesti sairaittensa ääreen rohkaisten ja lohduttaen. Kuularuiskut rätisivät, jymisivät voimakkaat yhteislaukaukset. Kuulia lensi sisäänkin. Ne eivät häirinneet Aina Virtasta. Tyynenä täytti hän velvollisuutensa, teki sen minkä rakkaus vaati.

Kun kaikki oli taas hiljaista, tiedettiin, että valkoiset nytkin olivat voittaneet, ja neljä valkoista haavoittunutta tuotiin entisten lisäksi pappilaan hoidettavaksi.

Vuorokauden kuluttua lähtivät punaiset viemään näitä haavoittuneita Tampereen sairaalaan. Ahdistetuin, levottomin sydämin laittoi Aina Virtanen rakkaat hoidokkinsa sille matkalle. Saatuaan punaisten päälliköltä kunniasanan heidän hengissä perille viemisestään, uskoi hän heidät Korkeimman huomaan.

Punaisten kunniaksi on mainittava, että he sillä kertaa pitivät sanansa. Sairaat tulivat hengissä perille ja elävät vielä tänäkin päivänä.

Olin viime kesänä tilaisuudessa lukemaan heidän pohjolan perukoilta lähettämiään kirjeitä Aina Virtaselle, kirjeitä, jotka uhkuivat syvintä kiitollisuutta heidän jalomieliselle, uhrautuvalle hoitajalleen ja suojelijalleen.

Ei ole myöskään unohdettava, että Aina Virtasella oli sairasten hoidossa reipas apulainen 16 –vuotiaassa Vieno tyttäressään. Vienopa se kekseliäästi piilotti haavoittuneiden aseetkin ja ampumatarpeet, piilopaikkaa ilmoittamatta, vaikka hänellä useamman kuin yhden kerran oli sitä varten revolverinsuu painettuna ohimoon.

Tämän toisenkaan Länkipohjan taistelun jälkeen valkoiset eivät vähälukuisuutensa vuoksi voineet pitää asemaansa…”

....................................................................................................................................................................

Linkkejä muihin tästä taistelusta kirjoitettuihin kertomuksiin:

1. Kokemuksia vapaussodasta on Villen aseveljen ja samassa taistelussa haavoittuneen Juho Yli-Kaatialan kertomus Länkipohjan laskiaistaistelusta. Se on julkaistu Kuortanelaiset sodassa -teoksessa sekä sivuilla www.veteraanienperinto.fi.

2. Kuortanelaisten ”verikaste” on Sulo Honkolan kirjoittama artikkeli, kirkkoherra Toivo Kansasen, myöhemmin Kansanaho, kuvauksen pohjalta, Vaasa –lehdessä. Kansasen kuvaus Länkipohjan taistelusta ja sitä edeltävistä yhteenotoista ilmestyi ensi kertaa huhtikuussa 1918 Keskisuomalainen –lehdessä. Laskiaisena 12. helmikuuta 1918 ottivat punaiset ja valkoiset rajusti yhteen Länkipohjassa. Mukana valkoisten puolella oli muun muassa 50 kuortanelaista, joiden osallistumista kansalaissodan tähän vaiheeseen Kuortaneen kirkkoherra Toivo Kansanen (myöh. Kansanaho) nimittää heidän ”tulikasteekseen”.

3. Ote ”Mitä nainen voi kestää” nimimerkin I.H. kirjoittamasta artikkelista Naisten Ääni –lehdessä 16.11.1918 n:o 32. I.H. kirjoitti artikkelissaan kirkkoherraVirtasen sairaanhoitaja Aina vaimon antamasta ensiavusta ja hoidosta Maunukselle ja Kaatialalle Länkipohjan pappilassa. Kirjoitus on laadittu tn. haastattelun perusteella. Kerrotun jälkeenhän tapahtumat vyöryivät pappilassa kohti kirkkoherra Virtasen loppua, josta on kirjoitettu usealla taholla enemmän.

4. "Kuortanelaisten kiila Länkipohjan taistelussa v.1918" , artikkelin kirjoittaja tuntematon, Pohjois-Hämeen Vartio -lehti N:o 2 1938. Kertomuksessa kirjoituksen laatija kertoo hämmästyttävän yksityiskohtaisesti taistelun punaisten osalta. Kertomus on laadittu Lapua -liikkeen ja kyyditysten jälkeisenä aikana, joka kuvastuu kirjoittajan "otteesta" eteläpohjalaisia kuortanelaisia kohtaan. Aikakausi on myös kansan yhtenäistämisen ja sotaan varautumisen aikaa, joka näkyy myös "kynän jäljessä".

5. Ote "Nuijasodasta vapaussotiin" Eteläpohjalaisia taistelussa -teoksesta, kirjoittaja Aulis J. Alanen. Ote on sivuilta 307 ja 308. Siinä Alanen kuvaa hyvin lyhyesti ko. taistelun ja mainitsee nimeltä kuortanelaiset haavoittuneet ja heidän ihmepelastumisensa.

Avainsanat: Länkipohjan taistelu, Länkipohja, taistelu, vapaussota, kuortane, sisällissota, luokkasota, kansalaissota, Uotila, pappila, Längelmäki, valkoiset, punaiset, Mannerheim, Kanerva, Mäntän pataljoona, Hatapään sairaala, kirkkoherra Virtanen, Aina Virtanen, Lapua, Yli-Kaatiala, Tampere, Kansanaho, Sulo Honkola, vapaussodan veteraanit