Vasulaisuus

Alahärmäläinen lasimestari Jaakko Wallenberg oli komea, terävä-älyinen ja karismaattinen saarnamies. Hänen perustamansa lasitehdas meni Alahärmässä vararikkoon ja niinpä hän jätti vaimonsa sekä 6 lastaan ja muutti Kauhavalle Karjasalon torppaan ja valitsi taivaalliseksi morsiammekseen torpparin tyttären. Torpan väki oli hänen ensimmäiset oppilaansa ja vähitellen kannattajakunta kasvoi tulisieluisen puhujan ympärillä. Wallenbergin oppi pohjautui mm. Böhmen kirjaan ”40 kysymystä sielusta”. Wallenbergin kokouksissa noudatettiin vertauskuvallisia menoja : otettiin ryyppy ja käveltiin lattialla hänen komennon mukaan, muka käärmeen päätä polkien. Väitettiin, että yöllisiin kokouksiin liittyi myös ”joutilas nautintoelämä, väkevien käyttö ja taivaallisen rakkauden harjoitus”. Vuonna 1798 Vaasan hovioikeus tuomitsi Wallenbergin kuolemaan toiminnastaan, mutta korkein oikeus lievensi tuomion 14 päivän vankeudeksi Vaasassa ja sen jälkeen ojennusopiksi Hämeenlinnassa. Wallenberg kuitenkin menehtyi lavantautiin vielä saman vuoden aikana. 

Wallenbergiläisyys oli levinnyt Lapualle, Härmään, Kauhavalle, Ylistaroon ja erityisesti Kuortaneelle. Lapuan kirkkoherran johtamissa pitäjänkokouksissa vuosina 1798 ja 1799 yritettiin tukahduttaa kyseinen hurmosliike ja ainakin vuoden 1799 kokouksessa annettiin kymmenille kuortanelaisille kahden riikintaalarin sakko. Myös kirkonkokouksiin kutsuttiin Wallenbergiläisiä vastaajiksi ja kirkkoherra Gummerus vei asian jopa vuoden 1800 käräjille, jonne haastettiin vastaamaan 80 ”hyppyuskoosta” kuortanelaista, joista vain 29 saapui paikalle. Huomioitavaa on, että tanssikokouksiin ottivat osaa erityisesti talon emännät tyttärineen, joten mistään varsinaisista tansseista ei ollut kysymys. Yleinen syyttäjä kuitenkin totesi, ettei mitään rikosta ollut tapahtunut. Kuitenkin syytettyjen tapa harjoittaa hartauttaan sunnuntaisin ja juhlapäivinä, kirkosta poisjääminen sekä töiden laiminlyöminen toi kaikille tanssineille kahden riksin sakon ja niille, joiden talossa tanssittiin, yhden riksin sakon. Vuonna 1805 Kuortaneen wallenbergiläisiä johtaa Kauhavalta Hynnilän torppaan muuttanut, Wallenbergin läheinen oppilas Matti Nygård eli Hynnisen Matti, joka kuitenkin kuolee jo vuonna 1810. 

Tämän jälkeen liikkeen johtoon kutsutaan v. 1783 syntynyt Iisakki Eliaksenpoika Vasumäki. Kutsuun vaikutti poikkeuksellinen näky : eräänä iltana laskevan auringon säteet lankeavat erityisen kirkkaina Vasun taloon ja tätä pidettiin taivaan merkkinä. Iisakki Vasu valittiin tehtävään, jota hän hoiti 40 vuoden ajan maltillisesti ja liikkeen jäsenten luottamusta ja kunnioitusta nauttien. Vasun aikana kokouksia pidettiin ainakin Rasulassa, Konttelissa, Seppälässä ja innokkaan vasulaisen Juho Isotalon talossa. 

Vuonna 1810 Kuortaneella käytiin ehtoollisella muita ympäristöseurakuntia huonommin, vain puolet siihen velvoitetuista seurakuntalaisista. Vasulaisten ehtoollisopin mukaan oli kelvotonna ehtoolliselle meneminen ”Vapahtajan haavain uudelleen aukirepimistä”. Niinpä vasulaiset kävivät ehtoollisella vain kerran vuodessa, saadakseen aikanaan kirkollisen hautauksen. 

Vuoden 1825 rovastintarkastuksessa epäiltiin vasulaisia mm. uskottomuudesta aviopuolisoiden kesken ja väkevien juomien nauttimisesta. Syytettyinä oli ainakin ruonalaisia mm. seuraavista taloista : Knuuttila, Porraslampi, Haarajärvi ja Heroja , mutta todisteet vasulaisia vastaan olivat heikot. Vuoden 1836 rovastitarkastuksessa asenne vasulaisia kohtaan oli jo paljon ystävällisempi. Rovasti kutsui Iisakki Vasumäen puheilleen pappilaan ja keskustelujen jälkeen toteaa hänet nöyräksi ja vakavaksi mieheksi. 

Iisakki Vasumäen jälkeen vasulaisten johtajaksi tulee Eenokki Hynnilä. Hynnilän talossa pidetyissä kokouksissa oli aina samanlainen ohjelma : aluksi Hynnilän puhe, muiden mahdolliset lyhyet puheet ja sitten viuluniekka soitti ja välillä koko joukko yhtyi virteen tai lauluun. Sitten oli Wallenbergin perua ”Taivaallinen marssi”, jossa asteltiin pareittain lattialla ja lopuksi Vasulaisten marssi, joka alkoi sanoin ”Onpa meillä vaunut, joilla meitäkin viedään taivahasen viedään” ja jonka aikana poljettiin turmeluksen eli ”käärmeen päätä” rikki . Soittajina kokouksissa olivat mm. Salomon Mustapää, Yrjänä Seppälä ja Elias Tallari, jolta joitakin vasulaisten sävelmiä on saatu tallennettua. 

Tästä linkistä pääset kuuntelemaan Heikki Klemetin muististaan Elias Tallarin soitosta taltioimaa "Vasulaisten juhlasoittoa". Soittajana on Markku Lepistö Klemetti -museolla Kuortaneella 20.7.2016. Soitto etenee hyvin rauhallisesti ja kauniisti aaltoillen kohti tulevaa taivaallista kotia. (Kappaleen lisännyt Jari Tuomisto 21.7.2016)

Vasulaiset levittivät tietoa, että Eenokilla oli taito tehdä seurakuntansa näkymättömäksi. Käsitys vahvistui 1880-luvun alkupuolella, kun kirkkoherra kuudennusmiesten kanssa meni Hynnilän talon kokoukseen aikomuksenaan nuhdella vasulaisia. Vaikka vasulaisia oli nähty koko illan menevän Hynnilän taloon, ei kirkkoherra kuudennusmiesten kanssa löytänyt tuvasta kuin piika Liisan. Talo tutkittiin läpikotaisin, mutta ketään ei löytynyt. Kuiskauksia, sipinöötä ja jopa aivastus kuului, mutta ketään ei löytynyt. Tästä käynnistä syntyi sananparsi ”katos ku vasulaaset”. Ei Eenokki vasulaisista näkymättömiä tehnyt, vaan oli rakentanut taloonsa erityisen, noin metrin korkuisen, piilopaikan alakerran katon ja yläkerran lattia väliin. Piilopaikka poistettiin remontin yhteydessä vasta 1960- luvun alkupuolella. 

Vasulaisten muita loisteliaampi pukeutuminen, viinan käyttö kokouksissa ( esikuvana Raamatun Kaanan häät ) , mutta ryyppyjä otettiin korkeintaan kaksi , tanssi ( asteltiin arvokkaasti laulun ja musiikin tahdissa ) ja eritoten liikkeen salaperäinen luonne aiheutti aikanaan muissa seurakuntalaisissa epäluuloa ja jonkinlaista vihamielisyyttä vasulaisia kohtaan. Myönsipä joku aikalainen kuitenkin , että vasulaiset olivat ”hyviä ihmisiä”. He eivät tehneet rikoksia ja väitetään heidän olleen erityisen lapsirakkaita. 

Vasulaisilla oli aikoinaan hautausmaalla oma nurkkansa koilliskulmassa. Vasulaisten hautajaisissa oli saattoväkenä papin lisäksi vain vasulaisia. Viimeinen vasulainen on haudattu v. 1940. 

Kuortane 26.1.2014 

Tiina Tuomisto

Lähteet : 

Klemetti, Heikki 1932 : Kuortaneen vaiheita sanon ja kuvin. Porvoo : WSOY 

Ranta-Maunus, Alpo 2013 : Ruona – kylä historian laineilla. Saarijärvi : Ruonan Rinki ry 

Internet-lähde: http://sukututkimus.suntuubi.com/?cat=59 [27.12.2013]